12.4.2017

Peenemünden bunkkerien tuotoksia

Ohjusta kasaamassa

Varajärjestelmäsäiliö

Istahdin yhtenä keskiviikkoiltana kasaamaan tätä kummallista rakkinetta. Meinasin hämmentyä tyystin heti kättelyssä, kun ohjaamoputkilo piti kasata parista hassusta, merkitsemättömästä palasta. Pohjalevyssä oli yksi pieni kuoppa ohjaussavaulle, joka ei tosiaan jättänyt paljoa tilaa arvailulle. Siihen se selkeys sitten jäikin, liimasin siis kakkosvaihtoehdon penkin sopivanoloiseen kohtaan ja toivoin, että mikään ei jäisi töröttämään tielle runkoa liimatessa. Sitten liimasin molemmat kiekot taas arvaamalla / perstuntumalla pohjalevyyn.



Runko

Siivosin rungonpuolikkaita hullun lailla, enkä silti ollut varma, oliko kaikki tarpeeksi siistiä. Koesovittelujen ja lisäsiivoilun perusteella päätin pistää koko kalikan karaan hätävaraohjausjärjestelmänsä kanssa.

Ilahduin oikein positiivisesti, sillä vehje liimautuikin oikein nätisti kasaan ja ohjaamokin sopi kuin rukkanen. Moottoripäästä en ollut ihan niin vakuuttunut, mutta annoin sen olla kutakuinkin noin, luottaen enempivähempi siihen, että mallin valmistaja olisi jotenkuten kärryillä omasta tekeleestään.



Siivekkyys

Siivet olivatkin sitten ihan omaa luokkaansa. Tai miksi noita lirpakkeita olisikaan pitänyt kutsua, enemmän ne vastasivat minusta nuolen sulkia kuin mitään muuta, mutta olkoon. Toinen niistä tuntui tai ainakin näytti olevan millitolkulla lyhyempi kuin toinen. Samoin niiden asemoiminen oli jotain kamalaa. Tästä tuli kyllä melkoiset 50-luvun scifi-vibat.


Rakettimoottorin suuttimen taakse tuli pari ohjainsiivekettä, jotka näyttivät minusta skaalaan nähden pari kertaa liian paksuilta. En ruvennut viilailemaan niitä lainkaan, mutta mietin kyllä, että saattaisin ennen pohjamaalailua tehdä  niille vielä jotain. Tai ehkä ne eivät näyttäisi näinkään liian typeriltä, kun niitä katsoisi etäisyydeltä ja maalattuna. Hm.


No, ohjus tuli valmiiksi, vacuformattu ohjaamon kuomu nyt puuttui vielä, kun en ollut maalannut pilotin kuolemanansaa vielä mitenkään. Muuta ei puuttunut. Seuraavaksi kävisin laukaisutelineen kimppuun, kunhan vain ehtisin...

Viime hetken päivitys: maalasin sekä kaukalon että ne pinnat, jotka jäisivät ohjaamolasin alle tummalla harmaalla (VMA 71052 German Grey) ja penkin itsensä ruskealla (VMA 71077 Wood).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti