19.2.2020

Kuomupalat ja pohjamaalaus

Läpinäkyvien osien loputon tuska

Intomielisenä en muistanut, mitä manasin viime kerralla askarteluveitseni terävyydestä. Onneksi lasinpalasten raamit eivät olleet monimutkaisuudella pilattuja.


Tajusin sentään vilkaista ohjeet ja valurangat ennen liiman esiinkaivamista. Läpinäkyvässä rangassa oli neljä osaa: kaksi ohjaamolasia, tähtäinhäsmäkkä ja joku laskeutumisvalolta vaikuttava, mutta jolle en löytänyt ohjeesta asennuskohtaa.

Liimasin tähtäinkilkkeen kojelaudan päälle. Ehkä se meni myös oikein päin.


Tapani mukaan erikeepperöin lasit kiinni sekä koneeseen että toisiinsa. Harhakuvitelmani kaikkien rakojen liimallasotkemisella oli se, että näin tukkisin ylimääräiset aukot, jotten ruiskulla räimiessäni täyttäisi vaivalla maalattua ohjaamoa ties millä sotkulla.


Pohjamaalaus I

Aloitin pohjamaalauksen koneen yläpinnoilta, koska ounastelin sen olevan se hankalampi tapaus kiinnipitokohtien takia. Pohjamaalini on ruvennut vaikuttamaan ehkä vähän iäkkäältä, kun se on ruvennut ajoittain hiutaloitumaan kesken maalaamisen. Pyrstösiipien kanssa taisin jossain kohdassa pitää ruiskua turhan lähellä kohdetta, kun sain aikaan ärsyttävän lammikkoefektin. Ehkä sen saisi hiottua pois ja uudelleenmaalattua ennen oikeaa maalausta.



Pohjamaalaus II

Spoileri: pohjamaalia koneen pohjalle räimiessäni innostuin sohottamaan moottorisuuttimia teräksisiksi (VMA 71065 Steel). Ties miten kohelsinkaan, mutta näpäytin näemmä toisen röörin irti koneesta ihan tuosta vaan. Simpura.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti