31.12.2022

Projekti VIII/22

Revellin Jagdpanzer

Kehuskelin tarjonneeni kodin mm. tälle mallille kesällä '17 ja jo nyt pääsin sitä rakentamaan. Syksyn kalenteritilanne oli aika kiehtova, joten en odottanut kovin ripeää etenemistahtia. Ehkä tietynlaisen ajankäytön dokumentaation kannalta kirjoittaisin taas postauksen per mallailusessio. Sessiopostailua testasin sattumalta myös vuoden 2017 isoin osin syöneen T-35 -projektin kanssa.

Yleisvilkaisu

Minun työjonooni tämä tankintuhoaja päätyi, kun Tapella ei itsellään ollut käyttöä kaikelle sille mitä oli jonkun nimettömän mallarin jäämistöstä saanut. Muistelisin että tästäkin oli ainakin sen verran puhetta, että työstöä oli aloitettu, joten kaikki palikat eivät välttämättä olleet enää olemassa. Tuskin tuo kamalasti pääsisi haittaamaan, kuuluvat yhdet kuuluisat viimeiset sanat.

Loota

Olinkohan koskaan rakentanut mitään Revellin malleja tässä skaalassa? Joskus mallailun uudelleenaloitettuani kasasin useampiakin 1:72 -skaalan vaunuja kun olivat halpoja ja niitä löysi helposti.


Ohjeet

Mitäpä näistä sanoisi, tarpeeksi selviltä ne ainakin näyttivät. Hassu yksityiskohta oli, että läpyskä oli päivitetty vuonna 1997 eli ihan äsken. Paitsi että siitähän oli jo häiritsevät 25 vuotta jolloin olin itse uunituore lukiolainen.


Palat

Valurankoja oli hyvä määrä, joku prosentti paloista oli jo jossain määrin maalattu. Uusiksi se tulisi kaikki menemään, kunhan nuo ympäriinsä maalatut kalikat eivät olisi maalatut myös liimapinnoiltaan... Pianhan se selviäisi.



Telakenkiä olikin sitten viljalti. Näiden fiksuun kasaansaantiin piti keksiä jotain fiksua, jottei tulisi paha mieli. Vuosien saatossa olen kokeillut pariakin eri tapaa mutta mikään ei ole oikein tuntunut voitokkaalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti