Kittiä, hiomista ja pohjamaalia

Railojen paikkausta

Räimin mehevän määrän kittiä (Tamiya putty) koneenrohjon eri koloja tukkimaan. Juuri tästä syystä olen aina pitänyt lentokonemalleja vähän luotaantyöntävinä, jos jokin menee vinoon niin kaikki on ihan päin honkia. En arvosta.

Kun muju oli kuivunut sen ~24 tuntia eli ehdin taas seuraavana alkuiltana vähän askartelemaan, hioin hienolla hiekkapaperilla turhia pois, mutten ottanut turhan vauhkoa asennetta touhuun. Paras lopputulos olisi ehkä tullut, jos olisin hinkannut harmaat vielä tiukemmin pois, mutta siinä olisi sitten lähtenyt varmaan 90% pinnanmuodoistakin jo mukana. Päätin, että tässä mallissa sileä (tai ainakin ei kamalan röpelöinen) pinta olisi enemmän kuin tarpeeksi.

Laskutelinekuilujen luukkuja piti feikata kitillä kun palat eivät peittäneet kunnolla

Ilmavaivojen harmaus

Lopetin oman osuuteni koneen maalauksessa pohjamaalaamalla koko rottelon ympäriinsä. Räimin Vallejon Grey Surface Primeria myös koneen sisään ihan siltä varalta, että artisti innostuisi maalaamaan ohjaamonkin. Seuraava vaihe ei olisi missään nimessä omissa käsissäni.

Herkkä rakennusvaihe

Olin kyllä varma siitä, että olin ottanut ohjaamopaloista kuvan, pari ennen kuin liimasin koneen rungonpuolikkaat yhteen. En kuitenkaan löytänyt niitä, joten en minä sitten kai ottanut niitä. Ohjaamopuoli oli, kuten aloituspostauksessani kommentoin, vähintäänkin hämmentävän näköinen. Se koostui kahdesta laatasta: mittaritaulu+mukapoljinkuvioyhdistelmästä, johon liimattiin kiinni mieletön ohjaussauvakalikka ja tähtäinsylinteri sekä takalaatasta, johon pilotin istuin liimattiin. Lattiaa ei siis ollut erikseen.

Siipiviritelmä oli perinteinen: alaosa oli yksi iso pala, sen päälle liimattiin oikean- ja vasemmanpuoleiset yläpalat. Palojen sopivuus ei ollut ihan täydellinen, mutta kyllä ne pienellä säätämisellä asettuivat. Avainkohtien kiinniteippaus oli ehdoton pakko, koska muuten nuo irvistivät vähän joka paikasta.

Jäähdyttimen etureunaan olisi kuulunut tiiliskiven kokoinen kalikka, jossa oli jonkunlainen ritiläkuvio. Palikka oli suunnattoman suuri ja siiven aukko vaati melkoista siistimistä. Kaiversin hyvin pieniä suikaleita irti aina välillä koesovittaen, mutta silti onnistuin tuhoamaan filtteripalan ja heitin sen mäkeen. Ehkä tämä malli selviäisi siitä. Ovelasti siipien kärjet sai valita kahdesta vaihtoehdosta, joko valitusta ja kuvassakin näkyvästä isommasta (mielestäni oikeanlaisesta) tai sitten huomattavasti lyhyemmästä ja tiukemmasta kaaresta.

Erityisesti siipipalat olivat kaikenkaikkiaan ihan naurettavan ohuet ja vääntyilivät ihan miten sattuu. En uskaltanut veistellä valuranganpätkiä pois kovin ankarasti, vaan jätin jämät suosiolla myöhemmin poisviilattavaksi. Näistä jäi vähän sellainen kutina, että pienikin väärä viilto leikkaisi aivan järkyttävät reiät, joiden paikkaaminen olisi silkkaa tuskaa.

Potkurin spinneriksi valittiin teräväkärkisempi ja pidempi versio. Pakoputket olivat minusta jotenkin ihan mielettömän isot, mutta ehkä sekoitan ne vain mielessäni mersu sataysin pakoputkiin. Antennilangan palikka näytti aika heppoisesti onkaloonsa istuvalta, mutta luotin siihen, että liima pitäisi sen tarpeeksi tiukasti paikallaan.

Liimasin vielä siipien pyssyjen tuubit paikalleen, sekä renkaat kuiluihinsa ja laskutelineiden levyt suojaamaan sitä mitä ne nyt peittivät ennen siipien ja rungon yhteenliittämistä. Kun nämä oli sitten yhdistetty, jäin tuijottamaan silmät pyöreänä erityisesti yläpuolella rungon ja siipien välistä mieletöntä railoa. Kitille olisi käyttöä ennen kuin tätä päästäisiin pohjamaalaamaan.

Projekti IV/16

Alihankintaprojekti II

Projektiassistenttini oli hingunnut omaa lentokonepienoismallia (maalattavaksi ja leikittäväksi tietenkin) jo pitkään, kiitos viiden jonossa tehdyn lennokin. Model Exposta tämä sitten osti omilla rahoillaan Směr-nimisen puodin valmistaman tai ainakin paketoiman Spitfire-mallin.

Mittakaava oli tuttu 1/72, koneen malli näemmä 5c ja kansitaide olettaakseni aussien ilmavaivojen mukainen. Samapa se minulle, värisetti olisi kuitenkin Jostain Aivan Muualta.

Osat

Rakennuspalat löytyivät kuudesta rangasta ja näyttivät aikalailla siistimistä vaativilta. Käsissä muovi tuntui myös aika heppoiselta, kunhan se nyt ei menisi ihan kappaleiksi jo rangoista irroitettaessa... Näin etukäteen olin vähän huolissani. Vaihtoehto-osia oli jonkunlainen määrä, ainakin spinneristä, moottorin ilmanottoaukosta (tai mikä tuo pömpeli nyt olikaan) ja ohjaamolaseista löytyi suoraan vilkaisemalla kahdet variantit.

Tarrat

Siirtokuva-arkilla oli aika iso määrä kuvatuksia, sekä RAF:n että (ohjeen mukaan) RAAF:n eli oikein arvasin, aussien vehkeestä oli kyse. Niin ja nuo tsekkien merkit tuossa oikeassa alalaidassa. Ja juustoasyövien antautuja-apinoidenkin merkkejä oli valittavissa, tässähän tulee melkein hulluksi. Todennäköisesti pistäisin omistajan valkkaamaan itse ne, mitä halusi käyttää, jos halusi.

Ohjeet

Tämän vekottimen rakennusohjeet olivat varmaan lyhyimmät näkemäni, tai ainakin sen perusteella, mitä saatoin itse muistaa. Tarroitus- ja maalausohjeita oli enemmän kuin rakennusohjetta. Näin kuvia katsoessa ohjaamo-osa oli hyvin hämmentävän näköinen vaikka ottaisi huomioon, että se oli brittien suunnittelemaa häkkyrää esittävä.

Valmista: Projekti III/16

Viime hetken 'rutinat

Kopistelin turhat eli ylimääräiset pupellukset hiiteen pohjaltani. Ohenihan se nurtsikerros vähän, näytti vähän ehkä paremmalta näin. Nappasin pari välikuvaa ensin Kübelwagenin kanssa ja sitten kokovertailua varten myös A-10:n kanssa. Kärry vei ihan liikaa tilaa tältä pinta-alalta, mutta piti sitä kokeilla kun se oli askin kannessakin. Jos tämän setin mukana olisi tullut pieniä muovi-ihmisiä, olisin varmaan koettanut toistaa laatikkotaiteen, mutta kun ei niin ei.

Jos Pahkasian tila kummastuttaa, niin syy siihen on se, että Projektiassistenttini kippasi sen vahingossa lattialle katolleen. Korjauskelvottomaksi se meni, mutta ei se niin justiinsa ollut, olin jo saanut kuvani otettua. Itsehän olin myös jättänyt kalikan "pieneksi hetkeksi" ihan vikapaikkaan, joten oma mokani.

Täysin ohi aiheen: juttelin työkaverin kanssa eri maalien määrästä ja otin ihan omaakin uteliaisuuttani tyydyttääkseni kuvan kaikista käyttämistäni maaleista + lakoista. Kuvaan tarttui peräti 23 purnukkaa, joista vain muutamaa (5) oli käytetty pelkästään Kübelwagenin maalaamiseen. Jos miettii, että yksistään Fw-190:n maalaamiseen käytin 16 eri maalia ja naamiokuviokin koostui vain neljästä eri väristä, niin jossain on taas innostuttu.

Heinz Bärin Lepinkäinen

Otin epämääräisen nivaskan kuvia mahdollisimman valkoisella ja hyvinvalaistulla taustalla. Räimin näitä taas eri korkeuskulmista ja perinteikkäästi eri ilmansuunnista. Lopuksi napsin pari kuvatusta mukamas yksityiskohdista. Projektimutinoitten kunniakkaiden perinteiden mukaan kuvia ei ole käsitelty kroppausta ja alaspäinskaalausta enempää.

Loppumietteet

Academyn sarja oli äärimmäisen mukava rakentaa, osien sopivuus oli kokemistani ehdottomasti paras ikinä lentokonemalleissa. Siirtokuvat olivat toisaalta hyvät, kun ne asettuivat paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki hyvin, mutta niiden tulostusjälki taas jätti toivomisen varaa. Jos kaikissa palkkiristeissä ja JG1:n tunnuksissa oli kaikissa yhden pikselin mittainen pohjaväriä ylivuotava sivuasetteluvirhe, niin huhhuh. Ei tuollaista sietäisi päästää laadunvalvonnasta läpi.

Ajankäyttöäni en taaskaan muistanut kirjata, joten en voi kommentoida sitä kovin tieteellisesti. Jos sanon, että tämän kanssa kulutin alle viisi tuntia tehokkaahkoa aikaa, en olisi varmaan kauhean pahasti väärässä. Yksistään noihin turkasen tarroihin meni lähemmäs kaksi tuntia, kahdessa rykäyksessä.

Tämä oli ehdottomasti viimeinen oma lentokonemallini vähään aikaan. Joskus tulevaisuudessa ajattelin kyllä palata siiville, todennäköisesti potkurivoimalla. Itse en ainakaan ajatellut investoida yhteenkään 1/72-skaalan liidokkiin, mutta joku 1/32-mittakaavan Bf/Me-109-variantti voisi olla aika mielenkiintoinen lähestyttävä, näin esimerkiksi.

Nurtsille, mars!

Neronleimaus

Sain hullun idean askarrella tällekin koneelle alustan. Vaihtelu virkistää, sanovat, joten halusin tehdä taas erilaisen kuin pari edellistä (jotka tosiaan ovat nekin olleet toisistaan poikkeavat). Toisen rähinän aikaan nurmikentät olivat nekin ihan käytössä, joten minä tekisin sellaisen!

Mozart apuun

Kaapissa oli TXL:ltä mukaan tarttunut Mozartkuulalaatikko, jonka kansi oli ajatuksissani juuri sopivan kokoinen. Koeistutin Focken tuon kannen päälle ja hyvinhän se sopi, juuri ja juuri.

Ajattelin, että voisi olla hyvä karhentaa tuota sileää muovipintaa vähän, niin maali ja liima pitäisivät ehkä vähän paremmin. Hioin ristiin rastiin sekä kannen että kaikki sivut. Reunat maalasin Vallejon suklaanruskealla (VMC 70872 Chocolate Brown) ja jätin rauhaan.

Liimaa ja rautatieputua

Levitin kannen päälle vähän puuliimaa ja levitin sotkua ympäriinsä niin, että liimakerros olisi kattava muttei ĺiian paksu. Varoin äärilaitoja ja jätin niille pienen epämääräisen muotoisen marginaalin.

Aloitin vihreän mukakasvuston levittämisen koneen alle jäävistä alueista ja koetin jättää renkaisen kohdat mahdollisimman auki.Sitten painoin koneen paikalleen ja jatkoin alustan kuorruttamista. Käytin pääasiassa vihreää putua (Woodland Scenics: Coarse Turf, Medium Green), mutta revin värivaihtelua tuomaan myös muutaman höttösen kellertävämpää vihreää (Woodland Scenics: Foliage, Light Green) hässäkkää. Samoin tökin sinne tänne muutaman mukaruohotupsun (Noch: Grasbüschel Sommer; Noch: Grasbüschel Herbst) ihan vaan vaihtelun vuoksi.

Kun olin kutakuinkin tyytyväinen asetteluun ja pinta-alan peittävyyteen, otin koneen vielä irti ja painelin sen renkailla pienet, mutta toivottavasti edes lievästi erottuvat urat aikalailla suoraan taaksepäin. Näin kone ei ehkä näyttäisi siltä, että se olisi vain pudonnut taivaalta tuohon paikalleen (kts. huhtikuiset kitinäni AT-ST -mallista lumimaastossa).

Olin siis ripotellut tuota putua aikalailla roimalla kauhalla niin, että en vahingossakaan jättäisi kaljuja kohtia valmiiseen alustaan. Jätin tekeleen asettumaan vajaaksi vuorokaudeksi ennen kun karistelin turhat pois.

projektimutinaa.jono.append(projekti1, projekti2)

Uutta taiteltavaa

Jorinat päätin jättää tällä kertaa sikseen, joten lyhyen ytimekkäästi työjonoon tuli taas pari uutta projektialkiota. Molemmat olivat Metal Earth Modelsin settejä, toinen edelleen Imperiumin rivejä laajentamaan eli AT-ST -tiedustelutalsija ja toinen oli tuttu lapsuudestani: Decepticonien johtaja - Megatron!

Näemmä ME:n listoille oli tullut uutta kamaa viime näkemän jälkeen. Pakkauksen takakannen perusteella AT-ST:n lisäksi tarjolla oli myös Slave I, Incom T-47 sekä kaunis Lambda-class Shuttle. Eiköhän niihinkin vielä joskus päästä.

Ounastelen, että Megatron olisi aika äkkiä työn alla ja Mutinoissa heti kun tilaa löytyisi. Yksi ensimmäisistä ajatuksistani oli, että "tuo on vietävä valmiina toimistolle".

Tietysti tunnari rupesi soimaan pääparassani ryyditettynä erinäisillä Frank Welkerin lausumilla sitaateilla. Ja se oli oikein.