Alkutilanne ja siihen liittyviä kommentteja

Onnettomuusalueella

Voitaisiin vaikka väittää, että tämä sukkula laskeutui turhan rankasti hassuun maastoon, ehkä parin jykevän puun kautta. Tai no, ei se kyllä siltäkään näyttänyt, kun irronneet palat olivat irronneet siististi plops-pois ilman kummempaa vahingonottoa.

Ohjaamomokkula oli siis irti, samoin hartiatykit suojalevyineen ja takatykkitornin kaksoisrööri. Ohjaamon lasi ei ollut koskaan ollutkaan kiinni missään, joten se oli niin kuin pitikin. Paitsi, että... niin, se ei istunut paikalleen oikein.

TODO-listailua

Olin minä jotain detaljeja tuhertanut käsipelillä. Syy siihen, että ohjaamo oli sisältä samaa harmaata kuin koko sukkula ulkoa, johtui muistaakseni siitä, että minulla oli tuollaista harmaata tasan yksi Humbrolin emalimaalipurkki. Ulkopuolella oli sentään vähän kuivaharjailtu tummemmalla harmaalla sieltä täältä.

[0]: lasille piti hioa lisää tilaa, jotta se asettuisi linjaan nokkarungon kanssa
[1]: ohjaamon uusiksimaalaus

Nokkamokkulan alapuolta dokumentoidessani mietin, pitäisikö lähteä osittain sille samalle sairaalle linjalle, jolle altistin itseni kun etsin kuvahaulla Lambda class shuttle cockpit interior -henkisellä noitumisella referenssikuvia ja löysin joitain Arduino/RasPi -ohjattuja ledi-valokuituhimmeleitä ja Keisari yksin tietää, mitä kaikkea muuta asiallista ja aikaasyövää... Minun sairaassa mielessäni kävi lähinnä ehkä lievä lisägreeblaus joihinkin taktisiin kohtiin, kuten roikkuvien letkunpätkien lisäilyä tuohon etulokeroon.

[2]: vähän lisää kolmiulotteisuutta pintayksityiskohtiin

Avautuvan ja uudelleensuljettavan laskurampin tarvitsema aukko sukkulan rungossa oli aika mitättömän pieni, mutta kai tuon ohjaamon ja matkustustilan väliinkin jäävän alueen, josta Darth Vader esimerkiksi marssii Jedin Paluun alussa rampin vielä avautuessa, joutuisi maalaamaan uusiksi myöskin. Mitäänhän sinne ei näkisi ilman fikkaria tai salamavaloa ja jos/kun sen pitäisi olla synkkäsävyinen, niin mikä ilo siitä jäisi? Tietenkin se, että se olisi tehty Oikein, mitenkäs muutenkaan?

[3]: ilmalukkokammion uusiksimaalaus

Allaolevasta kuvasta myös saattaisi nähdä tästä sarjasta parhaiten, miten kehnot nuo kääntyvät siipien kaksoislasertykit olivat: mutkalla ja vinossa. Jos olisin sairaampi mieleltäni, saattaisin harkita niiden uudelleenvääntämistä jostain, mutta tuskinpa nyt kumminkaan.

Siivet ja muu ulkorunko olivat sinänsä ihan ok, maalausjälkeni ei vain ollut aikanaan ihan samalla tasolla kuin mitä nykyään kuvittelen itseltäni edellyttäväni. Joistain noista myöhemmistä lähikuvatuksista näkyisi kyllä, että olinpa onnistunut jättämään kohtia ihan maalaamattakin. Näistä muutamasta seuraavasta näkisi vähän tuon vekottimen tolkutonta kokoa, mikään pieni malli ei ollut kyseessä.

Tässä erottui takana maalaamatonta muovia. Samoin nuo saranat olivat alkuperäisessä mallissa aivan sanoinkuvaamattomat, noita minä sitten toistakymmentä vuotta sitten pieksin suunnilleen jollain kirveenkaltaisella astalolla edes siihen kuosiin, että siivet saisi käännettyä. Jälki oli sen mukaista, mutta nyt voisin ehkä vähän käydä kittaamaan ja hiomaan noita ylä- ja alarungon saumakohtia.

[4]: saumojen korjaus

Tässä näkyi kivasti pääsiiven johtoreunan (jos sitä voi tässä sellaiseksi kutsua) huono maalaus. En muista enää yhtään, mitä ja miten tein. Muuan restauraatioprojekti täytti nuo välikötkin greebleillä.

[5]: yleinen uudelleenmaalaus

Projekti II/19

Restauraatioprojekti

Nyt tehdäänkin jotain ihan uutta, kuulkaas! Jokunen aikayksikkö sitten kirjoitin muistelupostauksia vanhoista malleistani, joista kovin moni ei ole enää hengissä tai tallessa. Poikkeuksena neljä muuttoa jotenkuten selvinnyt keisarillinen Lambda-luokan sukkula, Ondiv. Viimeisimpien kuuden vuoden aikana sen ohjaamo oli irronnut rungosta ja runkotykkien suojapalikoista toinenkin oli pudonnut pois.

Olin sentään pitänyt irtopalaset tallessa eli en joutunut arpomaan uusia kalikoita tyhjästä. Selailin vähän internetin ihmemaailmaa ja törmäsin sen verran hienoihin arduino-ohjattuihin ledi-valokuituviritelmiin, että teki mieleni jättää homma sikseen.

Jotkut täyttivät siipien välikuiluja greebleillä, mutta minä en varmaankaan ollut menossa siihen suuntaan. Uudelleenliimaus ja pieni uudelleenmaalailu kyllä kuului ohjelmaani. Ajattelin kynäruiskutella koko tekeleen valkoisella niin, että tuo alkuperäinen harmaa jäisi pohjamaaliksi tuomaan jotain sävyä lopputulokseen. Ohjaamon maalaisin kyllä kokonaan uusiksi sisältä, tämä kun oli samaa harmaata kuin ulkopuolikin, uusi sisäpuoli tulisi olemaan lähempänä mustaa.

Yhtäkin fiksausprojektiartikkelia lukiessani (google translatorin ranskasta ymmärrettäväksi kääntämänä) muistin miten kamalat nuo siipien kääntökalikat olivat yhteensopivuusongelmiensa kanssa. Samoin ohjaamon lasi ei osunut ihan kohdalleen, joutuisin varmaan viilailemaan/hiomaan reunoja kapeammaksi sieltä täältä. Lasin halusin kuitenkin jättää läpinäkyväksi, enkä myöskään ajatellut lisätä siihen kahta pitkittäissuuntaista harmaata/valkoista kaistaletta, joita niitäkin on nähty siellä täällä.

Valmista: Projekti I/19

Soundwave

"Laserbeak - prepare for flight. Course heading: northeast. Operation: observation."
Jollei Soundwavesta muuta muistaisi niin äänen ainakin. Kondorikotkakätyri olkapäällään Soundwave oli kuin lähettämässä Laserbeakia vakoilemaan pahiksia, kohteita tai mitä tahansa väijyttävää.

"Megatron, Laserbeak has returned. He has found a source of energy."

Hassuttelua

No kun kerran hyllystä löytyi metalliselle patsaalle isompi ja kummallisiin ilmeikkäisiin asentoihin väänneltävä kappale, niin miksen olisi ottanut samantien kuvia niiden yhteispelistä? Tietysti tämä johti sellaiseen pieneen mielitekoon, että Metal Earthin Megatron-patsaan kaveriksi tarvitsisin tietenkin MP-36 Megatroninkin... Tai no, olen halunnut Masterpiece Megatronin siitä lähtien kun sellaisesta kuulin, nyt halusin sitä vielä enemmän!

Vikat kalikat

Pää, olkapää, ...

Laserbeakin valmistuttua jäljellä olivat ohjekirjan vihoviimeiset askeleet, jotka kuluttivat noin kuusi palasta. Soundwaven kuuppa söi niistä neljä. Naamalaattaan lyötiin sekä Optimus Prime -henkinen suujuttu sekä otsalippa.

Optimus Primestä puheenollen, kuugeli oli aikalailla 1:1 sama tai sitten muistini on korruptoitunut pahemman kerran. Pitänee tarkistaa joskus.

Näiden asentamisen jälkeen kuula väännettiin enempivähempi U:n muotoon ja takaraivo- päälakipala väännettiin ensin hassulle ongenkoukulle ja sitten lukitsemaan pää kiinni. Operaatio oli sekä helpompi ja nopeampi kuin mitä kuvittelin ja miltä se ehkä lukijalle kuulosti.

Laserkanuuna

AA-paristomainen laserkanuuna piti saada rullattua pyöreäksi, mutta siten, että sen suorakaiteen muotoinen kiinnityspala oli vielä kiinnitettävissä omaan lirpakkeeseensa. Muoto meni ennustettavasti vähän sinne päin, mutta eipähän hajonnut. Tämä vimpain piti sitten kiinnittää oikeaan lapaluuhun ja koko takalaatta Soundwaven selkään. Vain oikea taka-alaliitos vaati kevyttä väkivaltaa, muuten homma eteni ripeästi ja hikoilematta.

Näin hänkin sitten valmistui. Ensi kerralla lopetuskuvat olisivat ihasteltavana ja ehkä Kif Kroker -henkisiä reaktiota aiheuttamassa.

Kätyrikasetin vuoro

Laserbeak!

Soundwave oli pääosin jo kasassa, nyt pääsin oudosti ennen päätä ja olkapäällä nököttävää laserkanuunaa rakentamaan yhtä hänen lukuisista kätyreistään. Värittömän linnun saisi toki nimetä kummaksi tahansa, minä päätin mennä oletusarvoisesti Laserbeakilla.

Yläpuoli koostui lähinnä torsolaatasta, päästä sekä noista selän moottoripaketeista. Pientä näperrystä tämä oli, mutta tunnistettavaksi se muodostui aika nopeasti.

Laserbeakin viimeistely oli kohtuullisen simppeliä puuhaa. Jalat kiinni mahapalaan, josta taas nostettiin reunat pystyyn. Mahakalikan kytkeminen yläosaan oli muuten helppo nakki, mutta tuo taaimmainen lirpake tuli niin taktisen lähelle muita osia, etten meinannut surkeilla silmilläni nähdä, mihin mitäkin tuli tunkea.

Valmis Laserbeak kämmenselälläni. Ei ollut mitenkään iso rakennettava, vaikkei skaala ehkä tuosta ilmenisikään.

Nykäisin vielä Soundwaven toisen käden paikalleen ennen mitään sen ihmeellisempää. Ohjeen mukaan käden olisi pitänyt olla suorassa, mutta minä olin mennyt rakentamaan sen ihan samalla tavalla kuin oikeankin käden, enkä huomannut pientä eroa ohjeen kuvatuksissa.

Laserbeak ei siksi ihan mahtunut istumaan oikein päin tuossa kyynärvarrella, mutta olalla olisi aina tilaa. Ehkä pienellä väkivallalla saisin lintusen nököttämään kädelläkin.

Toinen käsi

Lyhyt raportti

Arkikiireistä johtuen vasemman käden rakentaminen oli kaikki, mitä ehdin tätä postausta varten saada aikaan yhden istahdukseni aikana. Kätönen oli paukkuraudattomana hippasen helpompi rakennettava kuin oikea käsi, mutta siihen se sitten tällä kertaa jäi. Enkä ruvennut nyt liittämään tätä torsoon, koska toivoin, että näin pääsisin vähän helpommalla.

Megatronin oikean käden oikea käsi

Oikea käsi pyssyineen

Rakentamisen vimmassa en napsinut sen kummempia työvaihekuvia vaan joudutte nyt ihastelemaan loppuun asti rakennettua irtokättä näin aluksi. Kädessä Soundwavella on AA-pariston näköinen concussion blaster, jota en edes koeta suomentaa.

Pyssykän ja sitä pitelevän käden liitos oli kaikkein heppoisin näistä, lähinnä sen takia kun yksi yhden osan kiinnityslirpake ohjeiden mukaan väännettynä blokkasi sen aukon, johon pyssykän toinen kahdesta kielekkeestä olisi pitänyt saada tungettua. Vääntelkääntelin niitä sitten uuteen uskoon niin, että sain palat kiinni ja pysymään kasassa - toivottavasti.

Ohje oli jostain kierosta syystä sitä mieltä, että RA:ta ei vielä ollut mitään asiaa kytkeä CT:hen, mutta minäpä moisesta ipityksestä viis veisasin ja kiinnitin ne silti. Kyllä, katsoin ensin ohjeesta, ettei mikään ollut tiellä. Tämä taas edesauttoi etenemisen tunnetta, kun koko robotti oli taas askeleen verran valmiimpi sen sijaan, että olisin odottanut toisenkin käden valmiiksisaantia ennen tätä toimenpidettä.

Torso mikä torso

Massakeskipiste

Koipien jälkeen luonnollinen seuraava kalikka oli lantiopala, joka Soundwaven vaihtoehtomuodon asettamien vaatimusten takia oli hassun ghettoblasterin nappisetti: eteen- sekä taaksepäinkelausnapit, suunnaton play-nappi ja stop/rec -painikkeet identtisillä merkinnoillä. Ehkä selviäisin tästä epätarkkuudesta.

Lantiopalan jälkeen rakensin rintakehän eli käytännössä kasettikotelo-osuuden. Jotenkin nuo MEM-sarjojen "tää ohut rimpula tulee tohon roikkumaan millin päähän kaikesta muusta näiden toisten rimpuloiden erottamana"-jutut ovat aina vääntyneet luokille omissa hellissä kätösissäni.

Jotenkin näitä pikkulootia kasatessa tuntui, ettei tämä nyt oikein edennyt yhtään mihinkään. Sitten pääsin latomaan moduuleja slotteihinsa niin johan tuo kaveri valmistui silmissä. Kasarityylin kulmikkuuden ansiosta jalkojen, lantioboksin ja kasettilootan yhteenliittäminen oli helppoa ja ripeää, pienet 45-asteen kulmat eivät hidastaneet hommaa.

Katsokaa nyt, kaverihan oli jo ihan tunnistettavissa! Ei tästä puuttunut enää kuin kädet, pää ja olkapäällä keikkuva tiesmikälie. Kohta valmista.

Toinen jalkapäivä

Loput jaloista

Jatkoin vasemman jalan kanssa sen hetken, mitä jäljellä oli. Asensin siis jalkaterän kiinni nilkkaan ja aloitin koko ruljanssin alusta oikean jalan kanssa.

Valmiit jalat runtattiin kiinni lantionpohjaan tiukasti. Tämä aliosakokonaisuus taas piti kiinnittää pohjalaattaan ja koska kintut olivat aika tikkusuorassa asennossa (Kuva 3), niitä piti vääntää väkisin haralleen, että ne asettuivat vähän vähemmän tönkköön asentoon alustassa (Kuva 4). Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun jotain jo "valmista" piti taivuttaa ihan eri asentoon kuin mihin se luonnollisesti asettui ja joka ikinen kerta se on ahdistanut. Ei näitä olisi kiva hajottaa tällaisessa vaiheessa, kun sitä ei saisi mitenkään korjattua tai piilotettua.

Jalkapäivä

Jaloista tekoihin

Vasemmasta jalasta aloitettiin ja allaolevista kuvista näkyi, mitä sain ensimmäisessä kolmessa vartissa aikaan. Pikkupalasia (greebliä / greeblejä) oli aikalailla ja japsidesignille uskollisesti hassuja ulkonemia ja läppiä oli ties miten. Ja nyt oli kyseessä vasta reisi- ja sääriosat jalasta.

Naurettavan hidasta, mutta totuttuun tapaan burn rate paranisi huomattavasti vauhtiin päästyäni ja vallankin peilikuvaosia kasatessani. Jotain olen sentään oppinut, kun en painanut yhtään kiinnityskielekettä tälläkään kertaa peukalostani sisään!