Tummanharmaa pohjamaali

Päätöksiä

En ole tehnyt valkoisia vekottimia kovinkaan usein. Suoralta kädeltä ainoat mieleenjuolahtavat esimerkit maalausrutinoineen olivat jo kohtuullisen monen vuoden takaa: Kiusanhenget-tekele ja peitsellinen ComGuardin kolmannen armeijan BattleMechejä. Ensimmäisen olin aloittanut mustalla, jälkimmäiset tummalla harmaalla.

Netistä lukemani perusteella olin aina maalannut valkoiseksi päätyvät kohteet kulkien tummasta vaaleaan ja ajattelin, että kun se noissakin oli toiminut kohtuullisen kelvollisesti, pitäisin lähestymistapani samana nytkin. En kuitenkaan ruvennut ampumaan mustaa tai rakasta mustanharmaatani, vaan valitsin pohjakerroksekseni toisenlaisen, pari häivähdystä vaaleamman tummanharmaan (VMA 71123 USAF Dark Grey).

Ohjaamo-osa

Räimin aivan aluksi ohjaamon sisätilat kauttaaltaan. Siitä jatkoin nokkapalan ulkopuolelle jättäen pohjapuolen koskemattomaksi kuivumisen ajaksi. Myöhemmin palasin nokan kimppuun ja maalasin loput alta pois.

Tähän väliin nokka oli valmis tämän vaiheen osalta, mutten liimaisi sitä vielä kiinni runkoon. Näin saisin maalattua ohjaamon helpoiten sekä ulkoa että myöhemmin sisältä, eikä se myöskään olisi tiellä tai aiheuttamassa ylisuihkuttelua tai varjoja seuraavien ruiskumaalauskierrosten aikana. Näin minä ainakin suunnittelin prosessin etenevän.

Runko

Alus itsessään vaati aika reippaasti pyörittelyä, kieputtelua ja omanlaisensa haastavaisehkon maalausjärjestelyn. Runko, pääsiipi ja alasiiven lennettäessä ulospäin katsovat pinnat olisi maalattava kutakuinkin kokonaan valmiiksi lentomoodissa, jotta välttyisin ylimääräiseltä sotkulta ja turhalta maskaukselta.

Tulipas tuosta ylemmästä kuvasta erikoinen... Maalatessani huomasin myös, että uusi ongelma oli nostanut ruman päänsä: maali oli turhan paksua tai kuivui muuten vaan liian nopeasti. Kynäruiskun etu kun oli parhaillaan se, että kaikki röörit auki sillä sai maalattua laakeat alueet nopeasti, mutta kuristamalla liikeratoja sillä pystyisi taidokkailla käsillä tekemään hienoa ja tarkkaakin työtä. Nyt maalivuo kävi hyvin äkkiä lyijykynän terän paksuiseksi ja yksinkertainen peittomaalausvaihe muuttuikin alati penseämmäksi ja fyysisesti rasittavaksi värittämiseksi.

Ei se oikeaksi ongelmaksi muodostunut. Viimeiselle sessiolle sotkin mukaan vähän ohenninta ja sain viimeiset siipilevyt puolisiedettävästi valmiiksi. Tietoisena valintana sukkulan pohja jätettiin muutaman projektiaskeleen päähän odottelemaan.

Ruiskunputsauspurtilo

Monitoimipurkki

Joulupukki kätyreineen toi vuodenvaihteen hujakoilla kynäruiskun puhdistamiseen tarkoitetun purnukan. Boksin 3-in-1 tarkoitti sitä, että itsestäänselvyyden lisäksi tuossa oli myös teline, johon laitteensa sai pysäköityä maalisäiliön täytön ajaksi tai miten ikinä. Ihan kätevä, tai ainakin huomattavasti helpompaa tuohon oli parkkeerata enempivähempi täyteen ladattu kynäruisku kuin hampaiden välissä.
Kolmas ominaisuus oli kannen sisäkatossa oleva kolmilokeromuoto, jota saattoi käyttää maalien sekoitteluun kannen ollessa selällään pöydällä. Ei tullut vielä testattua, joten en kommentoinut.

Tuo nököttävä musta tötterö oli siis ruiskuteline. Sen edessä (oikealla) saattoi jotenkin erottaa reiän, joka oli uloshengitysaukko (sen sisäpuolelle piti tökätä joku vanuhenkinen filtteriläpyskä). Käyttöä varten purkkiin piti laittaa kolmisen sentin verran vettä.

Koekäyttö

Testasin Lambda-luokan sukkulaa pohjamaalatessani 66,666...% purtilon tarjoamista ominaisuuksista, kuten todettua. Teline oli kätevä ja tukevampi kuin alunperin kuvittelin. Ruiskun puhdistus oli työaluetta miettien paljon siistimpi ja yleisesti reippaasti vähäkäryisempi projekti kuin ilman tuota purkkia.

Ehkä siivouspurkin hienous nousisi paremmin esiin jossain hieman erilaisessa rakentelu/maalausprojektissa tai sellaisen vaiheessa, jossa käytettäisiin useita eri maaleja pienehköissä, nopeissa erissä. Kokeilemalla se selviäisi eli ehkä kommentoisin tätä joskus tulevaisuudessa uudelleen.

Uusi pohjamaalaus

Turhaa vai ei

Olin vähän siinä ja siinä, kannattiko tätä hillitöntä mallia ruveta pohjamaalaamaan uudelleen valkoisena ennen ylimaalaamista. Päätin kuitenkin, että koska olin löytänyt niin paljon paljasta muovia, aiheuttanut sitä itse hioessani ja greeblejä lisäillessäni, että kai se oli parempi tehdä näin. Sitäpaitsi valkoisen päälle maalaaminen ainakin näyttäisi selvästi seuraavassa vaiheessa, mitä oli tehty ja mitä ei.

Ykkösrundi

Kaikenkaikkiaan päällepohjamaalaukseen meni kolme sessiota kolmena iltana. Kuvissa osa tekosistani erinäisiltä suunnilta. Aivan täydelliseen pintaan en tähdännyt, lähinnä senkin takia, että kynäruiskuni kärki ei sovellu täydellisesti suurien pinta-alojen pitkäkestoiseen maalaamiseen. Tarvitsisin sitä varten toisenlaisen. Oli miten oli, valkoisena sukkula näytti sittenkin paremmalta kuin harmaana.

Uusiopohjamaalauksen valmistelua

Ohjaamo

Siistin vielä vähän noita nurkkia tuulilasin ympäriltä. Tuskin sitä kukaan huomaisi, kun en itsekään enää jälkikäteen osannut sanoa kuvasta, mikä poikkesi.

Olin siinä tilanteessa, että päätin suojata penkkien asennuspisteet pienillä suikaleilla maskiteippiä. Liimautuisivat paremmin.

Laskutelinealue

En muistanut lainkaan, miten suljetut laskutelineluukut olivat kiinni, missä kiinnityspisteet olivat, saati sitten miten tiukkaan olin ne liimannut. Onnekseni pelkästään pieni askarteluveitsen terällä tökkääminen paljasti heikoimmat kohdat ja luukut irtosivat vaivatta ja todella siististi.

Siivosin uudelleenasennettavista aukinaisista luukunpaloista turhia valuinjektorin jälkiä pois. Mietin myös, kaipaisivatkohan nuo jotain pieniä kaapeleitä sinne tänne, mutta todennäköisesti en rupeaisi tekemään sellaisia säätöjä paikkaan, jota ei edes nähdä ilman mallin käsissäpyörittelyä.

Suurin mahdollinen päänsärkyni tässä muutoksessa tulisivat olemaan sukkulan tassut, jotka olin alunperin raastanut irti aika väkisin. Ehkä klemmarinpätkät "luina" auttaisivat rakenteellisen kestävyyden parantamisessa niin, että vehje ei rojahtaisi mahalleen pyytämättä ja yllättäen.

Lisägreeblejä

Uudelleenpäätös

No enhän minä voinut jättää noita taittosiipiä tuollaisiksi, kun pääsiipi oli kauttaaltaan röhnällä täytetty. Hyppäsin takaisin romulootieni kimppuun ja valikoin mahdollisimman pitkiä pätkiä (olisin käyttänyt jonkun vaunun tykinputkista puolikkaita, jos olisivat mahtuneet) mitä tahansa, mieluusti parillisia osia symmetrian ylläpitämiseksi.

Työvaihekuvia en ehtinyt ottaa kun olin niin askartelun lumoissa. Enimmäkseen täyttögreebleiksi päätyi vetokaapelipätkiä ja jotkin oletettavasti lisäpanssarilevyjen (Schürzen) ripustusrakenneputket. Nämäkin palikat olisivat olleet paljon mielenkiintoisempia kiinnityslevyineen päivineen, mutta ne jouduin valtaosin leikkelemään irti, ahtaiden kourujen asettamien leveysrajoitusten takia.

Kaikenkaikkiaan siivet eivät päätyneet 1:1 kopioiksi toisistaan, vaan niihin jäi vähän eroa. Kenties se lisäisi vempaimen mielenkiintoisuutta kevyesti. Minua vähän jäi harmittamaan se, ettei tuohon sopinut juuri mitään erikseen tunnistettavia palasia, joita olisi ollut kiva koettaa bongata (tai katsoa, josko joku muu huomaisi). Yhden ainakin jemmasin, mutta pari lisää ei olisi ehkä haitannut.

Hmmmmmm

Aarre

Mitä löysinkään yhdestä varapalikkalaatikostani ikivanhojen kuivuneiden pikaliimatuubien sun muiden seasta? Alkuperäiset sukkulan laskeutumistelineet luukkuineen!

Aikoinaan jätin sukkulan lentomoodiin, koska se oli mielestäni mielettömästi tyylikkäämpi siten. Sen jälkeen olen sekä hukannut vanhan jalustan, että vähätilaisempi tällaisille mielettömän isoille vekottimille. Tietyssä mielessä olisi siis järkevämpää leikellä suljetut laskutelineluukut auki ja liimata nämä kiinni sekä lukita siivet laskeutumisasentoon.

Hyllyn päällä tuo oli aina kuitenkin siivet kiinni, eikä se mahtuisi yhtään mihinkään uuden telineen päälle. Eikä jälkikasvu antaisi sen kuitenkaan olla.

Hmmmmm...

Greeblausta

Greeblaus on minulle tullut tutuksi terminä ihan tuollaisena, enkä ole koskaan kuullut sille suomennosta. Tokko sille on mitään hyvää kuitenkaan keksitty, joten 'mutinat pitäytyisi greeblauksessa. Sama kitbashayksestä puhuttaessa, oletetaan röyhkeästi, että kaikki tietävät, mistä on kyse.

Nokkaosan kaapelien lisäys

Malliin oli jo alunperinkin muotoiltu erinäisiä kaapeleita sun muita, ohjaamo-osan pohjaan. Päätin käyttää jostain ikivanhasta mallista ylijäänyttä monisäikeistä metallista kaapelinpätkää, jonka pätkin sivuleikkureilla sopivanmittaisiksi minipätkiksi.

Pikaliimasin metalliset kilkkeet epämääräiseesti väänneltyinä kaapelikoloseen. Alkuperäiset näkyivät edelleen näiden alta, mutta nyt rompetta oli vain vähäsen enemmän. En kuitenkaan tullut niin hulluksi, että olisin ruvennut vääntämään noista erikseen roikkuvia letkusilmukoita tai muutakaan, mikä olisi saanut Lambda-luokan sukkulani näyttämään ehkä vähän oleellista heikommin ylläpidetyltä.

Kitbash-greeblauksen lumoissa

Vihdoin sain oikeutettua ainakin osan hamstraamistani vanhoista rangoista osineen. Tai no, toisen kerran ainakin, käytinhän näitä osasia parin vuoden* takaisessa TIE/I -jalustanrakentamisvaiheessani.

*) kas, melkein neljän vuoden...

Pääsiipi

Valikoin satunnaisia pitkiä ja kapeita ylijäämäpaloja, kuten tykkien suuntaamiseen (oletettavasti) käytettäviä tankosarjoja, putkenpuhdistuslaitteen tankoja ja sen sellaisia. Samoin yksittäisiä putkia tai putkenpätkiä, olisin kernaasti tunkenut noihin myös osia vääntösauvajousituksista, tankkitunkeista, putken matkalukoista ja ties mistä, mutta valtaosa niistä oli yksinkertaisesti liian isoja siipilevyjen väliin ahdettavaksi.

Pääsiiven viimeisen etukulman taisin täyttää pätkällä pitkää rautakankea.

Taittosiivet

Kääntyviin sivusiipiin en panostanut yhtä monipuolisilla osilla kuin pääsiipeen, koska halusin niiden olevan symmetriset. Tämä rajoitus toki kavensi vaihtoehtojani, sillä tuhatlaatikkoni eivät sisältäneet rajatonta määrää osia, tuplattavia vielä vähemmän. Päätin sitten jättää sivusiipien greeblauksen lähinnä johtoreunoihin, ellen sitten myöhemmin hoksaisi jostain paria pientä osaa päätyihin. Takareunat jättäisin sikseen samalla tekosyyllä.

Valtaosan tästä koristelusta tarjosi ehkä yllättävästi pätkä saksalaistankin vetokaapelia ilman vahvistettuja kiinnityslenkkejä. Asiayhteydestään poistettuna ja huomaamattomaksi maalattuina niitä ei ehkä tunnistaisi ensinkään.

Seuraavana iltana: yli ja ympäri

Nälkäni kasvoi syödessä ja pääsiiven halusin sittenkin täyttää joka suunnalta. Yläkourun täytti ja siitä meni ylikin yksi kalikkasarja, jonka keksin taivuttaa kääntymään näppärästi niin, että se jatkuisi selkäpuolellekin saumattomasti. Lopun täytin sillä sun tällä, mm. parilla yhteenliimatulla käänninväänninsetillä. En edes muistanut, mitä kummaa niiden piti alunperin olla.

Tämä oli hitaahkoa mutta yllättävän hauskaa puuhaa. Yllätin itseni aika perusteellisesti myös sillä, että rupesin tekemään tätä, koska alunperin en todellakaan aikonut lähteä säätämään, vaan kuvittelin vain uudelleenmaalaavani sukkulan (pakollisilla esivalmisteluilla toki).

Käpyjä fiksaamassa

Lasille asennustilaa

Aloitin viilailemalla ohjaamopalasia puhtaaksi ja samalla koetin parannella tuulilasin istuvuutta. Ei se täydelliseksi tullut, mutta paremmaksi sentään. Tulevaa sisätilamaalausta helpotti se, että penkit irtosivat ihan puolivahingossa pois tieltä...

Saumain kittaamista

Pitkään aivan kaikkea muuta puuhailtuani kaivoin vihdoin taas mallin ja työvälineet esiin ja levittelin kittiä oleellisiin kohtiin. Pääsiivessä sijaitseva keskiluukku oli vähän arveluttavasti aika selvästi näkyvillä tällaista puuhailua miettien, mutta kerrankos sitä riskeeraisin paraatipaikan säätämistä.

Eniten minua olivat vuosien aikana häirinneet nuo rungon kylkien railot, joita olin osittain itse pahentanutkin reilu vuosikymmen sitten, kun kaiversin paloja auki niin, että siivet ylipäätään kääntyisivät. Jotain olin koettanut fiksata jo silloin, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä.

Viimeinen oleellinen täytettävä alue oli tuossa rungon ja takapalasen yhtymäkohdassa, johon oli jäänyt sekä aukkoja että maalaamatonta aluetta. Nyt korjaisin sen kunnolla, tai niin ainakin kuvittelin.

Hiekkapaperi heilumaan

Nappasin siis hiekkapaperia kätösiini ja rupesin hinkkaamaan ensin kiinteää pääsiipeä puhtaaksi. En tohtinut hioa aivan niin pitkään, että koko maalipinta olisi hävinnyt, koska pelkäsin hävittäväni pinnanmuodot pois siivestä (jos olisin harjoitellut ja jos minulla olisi soveliaat työkalut, olisin ennemmin kaivertanut uudet tilalle).

Kylkien kohdalta hinkkasin kittimönttejä pois, mutta en tässäkään hionut kaikkea entistä maalia pois. Edelleen ehkä kevyen vainoharhaisesti halusin vain siistiä tekemisiäni, kuvittelematta olevani ekspertti ja hyvä malliensäätäjä.

Alatakaosassa oli ehkä eniten rumia röpösiä, joita mm. viilasin puhtaammaksi. Ehkä tuo näyttäisi aasin ahterilta maalattuna tai sitten ei niin pahalta kuin mitä alkuperäinen työjälkeni oli. Kenties näyttäisin tuolle osiolle vielä jonain näistä illoista vähän lisää hiekkapaperia ja viilaa - tai sitten en.

Alkutilanne ja siihen liittyviä kommentteja

Onnettomuusalueella

Voitaisiin vaikka väittää, että tämä sukkula laskeutui turhan rankasti hassuun maastoon, ehkä parin jykevän puun kautta. Tai no, ei se kyllä siltäkään näyttänyt, kun irronneet palat olivat irronneet siististi plops-pois ilman kummempaa vahingonottoa.

Ohjaamomokkula oli siis irti, samoin hartiatykit suojalevyineen ja takatykkitornin kaksoisrööri. Ohjaamon lasi ei ollut koskaan ollutkaan kiinni missään, joten se oli niin kuin pitikin. Paitsi, että... niin, se ei istunut paikalleen oikein.

TODO-listailua

Olin minä jotain detaljeja tuhertanut käsipelillä. Syy siihen, että ohjaamo oli sisältä samaa harmaata kuin koko sukkula ulkoa, johtui muistaakseni siitä, että minulla oli tuollaista harmaata tasan yksi Humbrolin emalimaalipurkki. Ulkopuolella oli sentään vähän kuivaharjailtu tummemmalla harmaalla sieltä täältä.

[0]: lasille piti hioa lisää tilaa, jotta se asettuisi linjaan nokkarungon kanssa
[1]: ohjaamon uusiksimaalaus

Nokkamokkulan alapuolta dokumentoidessani mietin, pitäisikö lähteä osittain sille samalle sairaalle linjalle, jolle altistin itseni kun etsin kuvahaulla Lambda class shuttle cockpit interior -henkisellä noitumisella referenssikuvia ja löysin joitain Arduino/RasPi -ohjattuja ledi-valokuituhimmeleitä ja Keisari yksin tietää, mitä kaikkea muuta asiallista ja aikaasyövää... Minun sairaassa mielessäni kävi lähinnä ehkä lievä lisägreeblaus joihinkin taktisiin kohtiin, kuten roikkuvien letkunpätkien lisäilyä tuohon etulokeroon.

[2]: vähän lisää kolmiulotteisuutta pintayksityiskohtiin

Avautuvan ja uudelleensuljettavan laskurampin tarvitsema aukko sukkulan rungossa oli aika mitättömän pieni, mutta kai tuon ohjaamon ja matkustustilan väliinkin jäävän alueen, josta Darth Vader esimerkiksi marssii Jedin Paluun alussa rampin vielä avautuessa, joutuisi maalaamaan uusiksi myöskin. Mitäänhän sinne ei näkisi ilman fikkaria tai salamavaloa ja jos/kun sen pitäisi olla synkkäsävyinen, niin mikä ilo siitä jäisi? Tietenkin se, että se olisi tehty Oikein, mitenkäs muutenkaan?

[3]: ilmalukkokammion uusiksimaalaus

Allaolevasta kuvasta myös saattaisi nähdä tästä sarjasta parhaiten, miten kehnot nuo kääntyvät siipien kaksoislasertykit olivat: mutkalla ja vinossa. Jos olisin sairaampi mieleltäni, saattaisin harkita niiden uudelleenvääntämistä jostain, mutta tuskinpa nyt kumminkaan.

Siivet ja muu ulkorunko olivat sinänsä ihan ok, maalausjälkeni ei vain ollut aikanaan ihan samalla tasolla kuin mitä nykyään kuvittelen itseltäni edellyttäväni. Joistain noista myöhemmistä lähikuvatuksista näkyisi kyllä, että olinpa onnistunut jättämään kohtia ihan maalaamattakin. Näistä muutamasta seuraavasta näkisi vähän tuon vekottimen tolkutonta kokoa, mikään pieni malli ei ollut kyseessä.

Tässä erottui takana maalaamatonta muovia. Samoin nuo saranat olivat alkuperäisessä mallissa aivan sanoinkuvaamattomat, noita minä sitten toistakymmentä vuotta sitten pieksin suunnilleen jollain kirveenkaltaisella astalolla edes siihen kuosiin, että siivet saisi käännettyä. Jälki oli sen mukaista, mutta nyt voisin ehkä vähän käydä kittaamaan ja hiomaan noita ylä- ja alarungon saumakohtia.

[4]: saumojen korjaus

Tässä näkyi kivasti pääsiiven johtoreunan (jos sitä voi tässä sellaiseksi kutsua) huono maalaus. En muista enää yhtään, mitä ja miten tein. Muuan restauraatioprojekti täytti nuo välikötkin greebleillä.

[5]: yleinen uudelleenmaalaus

Projekti II/19

Restauraatioprojekti

Nyt tehdäänkin jotain ihan uutta, kuulkaas! Jokunen aikayksikkö sitten kirjoitin muistelupostauksia vanhoista malleistani, joista kovin moni ei ole enää hengissä tai tallessa. Poikkeuksena neljä muuttoa jotenkuten selvinnyt keisarillinen Lambda-luokan sukkula, Ondiv. Viimeisimpien kuuden vuoden aikana sen ohjaamo oli irronnut rungosta ja runkotykkien suojapalikoista toinenkin oli pudonnut pois.

Olin sentään pitänyt irtopalaset tallessa eli en joutunut arpomaan uusia kalikoita tyhjästä. Selailin vähän internetin ihmemaailmaa ja törmäsin sen verran hienoihin arduino-ohjattuihin ledi-valokuituviritelmiin, että teki mieleni jättää homma sikseen.

Jotkut täyttivät siipien välikuiluja greebleillä, mutta minä en varmaankaan ollut menossa siihen suuntaan. Uudelleenliimaus ja pieni uudelleenmaalailu kyllä kuului ohjelmaani. Ajattelin kynäruiskutella koko tekeleen valkoisella niin, että tuo alkuperäinen harmaa jäisi pohjamaaliksi tuomaan jotain sävyä lopputulokseen. Ohjaamon maalaisin kyllä kokonaan uusiksi sisältä, tämä kun oli samaa harmaata kuin ulkopuolikin, uusi sisäpuoli tulisi olemaan lähempänä mustaa.

Yhtäkin fiksausprojektiartikkelia lukiessani (google translatorin ranskasta ymmärrettäväksi kääntämänä) muistin miten kamalat nuo siipien kääntökalikat olivat yhteensopivuusongelmiensa kanssa. Samoin ohjaamon lasi ei osunut ihan kohdalleen, joutuisin varmaan viilailemaan/hiomaan reunoja kapeammaksi sieltä täältä. Lasin halusin kuitenkin jättää läpinäkyväksi, enkä myöskään ajatellut lisätä siihen kahta pitkittäissuuntaista harmaata/valkoista kaistaletta, joita niitäkin on nähty siellä täällä.