Valkoinen osuus, osa 2

Siipien viimeistely

Tämä olikin aika suoraviivainen vaihe, samoilla raiteilla kuin viimeksi. Tällä kerralla sekoitin maaliputelia tuplasti raivokkaammin ja ärsyttävä puolikuivan maalin sylkeminen ei vaivannut.

Aloitin kiinteän siiven kiinnipitokohdistani ja jatkoin greeblauskuiluihini vielä varmemmaksi vakuudeksi. Osa niistä kun oli kuitenkin kevyen tarkistuksen tarpeessa.

Väänsin siivet yläasentoon ja ruiskuttelin ne pyörivähköllä liikkeellä valkeiksi. Session päätteeksi kävin vielä korjailemassa muutamia kohtia, kuten kiinteiden tuplatykkien kaarevat suojalevyt ja runkolevyn etureunat (suojasin post-it -lapulla eturunkoa ylisuihkuttelulta).

Yleiskatsaus

Napsin edestä ja takaa kuvat, joista nuo greeblaukseni vihdoin erottuivat kivasti. Murto-osaan kutistamattomista kuvista olisivat näkyneet vielä paremmin, mutten nyt ruvennut pukkaamaan työn alla olevista niin mittavia tiedostoja mihinkään.

Olin oikeastaan yllättävän tyytyväinen siihen, miten tämä efekti toimi tässä vaiheessa. Pieniä pätkiä joutuisin varmaan korjailemaan käsin, mutta niinhän niitä yleensä.

Valkea ulkokerros panssarilevyille

Taitettua valkoista

Olin vihdoin päässyt tässä uudistamisprojektissa vaiheeseen, jossa sukkulan ulkonäkö oikeasti muuttuisi edellisestä iteraatiosta. Hoksasin edellisiltana, että olin ostanut joskus aikoja sitten erilaista valkoista kansallisuustunnusten (palkkiristien lähinnä, en ollut vieläkään päässyt testaamaan jo vuosia sitten ostamiani sapluunoita!) sun muiden maalaamista varten. Mietin, että jospa käyttäisin sitä ja aivan lopussa ehkä suhauttaisin jostain ylhäältä käsin puhdasta valkoista todella kevyesti. Ehkä se ei erottuisi mitenkään, ehkä se erottuisi, mutta sekin selviäisi ajan kanssa.

Tämä sopisi edelleen "askeleittain kohti loppuväriä"-metodiin. Ensimmäinen tai ehkä jopa ainoa valkoinen oli siis Insignia White (VMA 71279), joka pääsi 'Mutinoihin nyt ensi kertaa eikä tosiaan palkkiristissä, kuten olin olettanut.

Ohjaamo-osa

Päätin, että nokkarakenteesta vain tuo joutsenenpääosa tulisi valkeaksi. Kaula eli sen nokan runkoon liittävä yhdyskäytävä (tai mikä eteinen tai ilmalukko onkaan) jäisi harmaaksi. Ehkä toivomani lookki toimisi luonnossa, ajatustasolla se oli minusta hyvä, koska oleelliset tunnuspiirteet korostuisivat luonnollisesti ja visuaaliset tukialueet toisivat myös syvyyttä koko luomukseen. Sitäpaitsi, jos ihan koko laitos olisi kauttaaltaan samaa väriä, tekele olisi paljon tylsempi.

Runko siipineen

Maalasin rungon ensimmäisenä tällä kertaa. Reunakohdat maalasin ruiskuttamalla keskeltä kohti ulkoreunaa, jolloin välttäisin enimmät turhat sotkut päätyseinämien kanssa.

Seuraavaksi käänsin huomioni ja Badgerini siipiin, aloittaen greeblaamistani reunoista kevyellä otteella. En halunnut hukuttaa noita kuiluja valkoisella, vaan töhäyttää valkoista korostaakseni oleellisia kohtia kuitenkin tummaksi ja vaaleaksi harmaaksi jääneitä syviä kohtia.

Siivet itsessään olivat hyvin suoraviivaiset. Taas vaihteeksi olin joko sekoittanut maalin huonosti tai se oli hippasen kuivempaa kuin olisi syytä, koska ruisku räki vähän väliä ylimääräisiä tippoja / paakkuja. Ehkä osasyy oli vallitseva lämpötilakin, mutta tekosyyt eivät oikein auttaneet ärsytykseeni.

Jätin taas pääsiipeen pienen kiinnipitoalueen omaksi turvakseni. Samoin kuten edelliskerralla totesin, 100% tasainen tehdasmaalipinta ei ollut tavoitteenani (roiskeeton kyllä, mutta mutta...), pieni kumpupilvisyys toi minusta luonnollista säistystä peliin.

Jatkomietintää

Seuraavalla sessiolla peittäisin tuon vanhan kiinnipitokohtani ja kävisin alasiipien toiset pinnat. Mietin pää punahehkuisena, missä järjestyksessä tekisin mitäkin kun tämä osuus olisi hoidettu valmiiksi.

Ajatukseni oli, että maskaisin tietyt suorakaiteet erilaisia harmaita varten. En ehkä palauttaisi niistä mitään tummaksi harmaaksi, mutta ehkä tuo keskitason harmaa voisi sopia useimpiin, sitten käyttäisin yhtä vaaleaa harmaata vaihtelun vuoksi symmetrisesti pariin boksiin. Ehkä yhteen per siipipinta, mutta veikkasin tässä vaiheessa, että päättäisin mieleni tuosta vasta siinä vaiheessa kun kompressorini olisi jo pörisemässä.

Jonkunlainen haalea litkutus häämötti aika todennäköisesti horisontissa. Samoin ajattelin, että voisin vetää laskeutumismoodissa nököttävän sukkulaparan päälle vähän saderuntuja ja lopuksi vetää puolihimmeän lakan päälle. Moottorisuuttimet olivat oma mysteerinsä pohdittavaksi, koska nyt ne eivät jäisi hohtavan valkoisiksi kuten lentomoodissa.

Kuivasovitus kokonaisuuden tarkistamiseksi

Nyt halusin testata valitsemaani lookkia, koska tässä vaiheessa olisi vielä kohtuullisen helppoa vaihtaa suuntaa. Minusta laitos näytti mainiolta valkeana ja tumma, vielä täysin detaljoimaton ohjaamo näytti erittäin hyvältä noinkin. Kontrasti oli tässä hyvä, enkä voinut kuin ihmetellä, miksi olin vuosikymmen sitten niin fiksatoitunut flättiin harmaaseen.

Sateenharmaata mutta avaruudessa

Väliaikainen paluu edelliseen lookkiin

Mitäs muutakaan 'mutinoissa on totuttu tekemään kuin samaa asiaa aina uudestaan ja uudestaan? Nytkin ensin valkoisella pohjamaalilla räimitty ja sitten tummanharmaalla pohjustettu keisarillinen sukkula maalattaisiin uudelleen harmaaksi. Silmäarviolla valitsemani välimallin harmaa (VMA 71120 USAF Medium Grey) oli aika lähellä aikoinaan käyttämääni Revellin emalimaalin sävyä. Se ei tosin ollut tarkoituksellista tai mitenkään oleellista, kyseessä oli väliaskel synkän ja valkean välissä.

Nokkamokkula

Aloitin kriittisimmästä palikasta eli nokkapalasta. Suojasin sisäosat post-it -lappusella ja minimoin sisätilojen vaatiman korjausmaalauksen määrän. Aika komealta se näytti jo noinkin, mutta olin päättänyt lähteä valkoiseen suuntaan, joten onnistuin vaientamaan luontaisen laiskuuteni ainakin tässä välissä.

Runko

Rungon maalaaminen sujui lentämällä, kun maali oli tuoreempaa / juoksevampaa. Ykköskierros oli suorastaan nautinnollinen työvaihe, varsinkin edellisen kitkuttamisen jälkeen.

Aloitin maalaamalla taittuvat siivet ensin, jatkoin niistä runkoyksikköön ja kun kerran aikaa oli jäljellä, jatkoin pääsiipeenkin. Alimmista kahdesta kuvasta näkyikin, miten jätin keskisiiven takareunan koskemattomaksi, jotta sain pyöriteltyä mallia maalatessani. Maalipinta oli tietoisesti "pilvimäinen" 100% tasaisen sijasta, mutten ollut myöskään tehnyt mitään esivarjostus-henkistä todella voimakasta efektiä mihinkään.

En ollut unohtanut, että siivissä oli noita laatikonmuotoisia paloja, jotka piti maalata tummemman harmaiksi. Ajattelin hoitaa sen osuuden valkoisen maalin jälkeen, maskaaminen olisi niin päin helpompaa.

Tosimaailma heitti taas viikon verran kaikkea muuta tielle ennen kuin sain jatkettua harmausprosessiani. Tässä vaiheessa pohja oli vieläkin odottamassa sitä, että saisin siivet siihen kuntoon, että ne voisi liimata lopullisesti laskeutumisasentoon.

Tummanharmaa pohjamaali

Päätöksiä

En ole tehnyt valkoisia vekottimia kovinkaan usein. Suoralta kädeltä ainoat mieleenjuolahtavat esimerkit maalausrutinoineen olivat jo kohtuullisen monen vuoden takaa: Kiusanhenget-tekele ja peitsellinen ComGuardin kolmannen armeijan BattleMechejä. Ensimmäisen olin aloittanut mustalla, jälkimmäiset tummalla harmaalla.

Netistä lukemani perusteella olin aina maalannut valkoiseksi päätyvät kohteet kulkien tummasta vaaleaan ja ajattelin, että kun se noissakin oli toiminut kohtuullisen kelvollisesti, pitäisin lähestymistapani samana nytkin. En kuitenkaan ruvennut ampumaan mustaa tai rakasta mustanharmaatani, vaan valitsin pohjakerroksekseni toisenlaisen, pari häivähdystä vaaleamman tummanharmaan (VMA 71123 USAF Dark Grey).

Ohjaamo-osa

Räimin aivan aluksi ohjaamon sisätilat kauttaaltaan. Siitä jatkoin nokkapalan ulkopuolelle jättäen pohjapuolen koskemattomaksi kuivumisen ajaksi. Myöhemmin palasin nokan kimppuun ja maalasin loput alta pois.

Tähän väliin nokka oli valmis tämän vaiheen osalta, mutten liimaisi sitä vielä kiinni runkoon. Näin saisin maalattua ohjaamon helpoiten sekä ulkoa että myöhemmin sisältä, eikä se myöskään olisi tiellä tai aiheuttamassa ylisuihkuttelua tai varjoja seuraavien ruiskumaalauskierrosten aikana. Näin minä ainakin suunnittelin prosessin etenevän.

Runko

Alus itsessään vaati aika reippaasti pyörittelyä, kieputtelua ja omanlaisensa haastavaisehkon maalausjärjestelyn. Runko, pääsiipi ja alasiiven lennettäessä ulospäin katsovat pinnat olisi maalattava kutakuinkin kokonaan valmiiksi lentomoodissa, jotta välttyisin ylimääräiseltä sotkulta ja turhalta maskaukselta.

Tulipas tuosta ylemmästä kuvasta erikoinen... Maalatessani huomasin myös, että uusi ongelma oli nostanut ruman päänsä: maali oli turhan paksua tai kuivui muuten vaan liian nopeasti. Kynäruiskun etu kun oli parhaillaan se, että kaikki röörit auki sillä sai maalattua laakeat alueet nopeasti, mutta kuristamalla liikeratoja sillä pystyisi taidokkailla käsillä tekemään hienoa ja tarkkaakin työtä. Nyt maalivuo kävi hyvin äkkiä lyijykynän terän paksuiseksi ja yksinkertainen peittomaalausvaihe muuttuikin alati penseämmäksi ja fyysisesti rasittavaksi värittämiseksi.

Ei se oikeaksi ongelmaksi muodostunut. Viimeiselle sessiolle sotkin mukaan vähän ohenninta ja sain viimeiset siipilevyt puolisiedettävästi valmiiksi. Tietoisena valintana sukkulan pohja jätettiin muutaman projektiaskeleen päähän odottelemaan.

Ruiskunputsauspurtilo

Monitoimipurkki

Joulupukki kätyreineen toi vuodenvaihteen hujakoilla kynäruiskun puhdistamiseen tarkoitetun purnukan. Boksin 3-in-1 tarkoitti sitä, että itsestäänselvyyden lisäksi tuossa oli myös teline, johon laitteensa sai pysäköityä maalisäiliön täytön ajaksi tai miten ikinä. Ihan kätevä, tai ainakin huomattavasti helpompaa tuohon oli parkkeerata enempivähempi täyteen ladattu kynäruisku kuin hampaiden välissä.
Kolmas ominaisuus oli kannen sisäkatossa oleva kolmilokeromuoto, jota saattoi käyttää maalien sekoitteluun kannen ollessa selällään pöydällä. Ei tullut vielä testattua, joten en kommentoinut.

Tuo nököttävä musta tötterö oli siis ruiskuteline. Sen edessä (oikealla) saattoi jotenkin erottaa reiän, joka oli uloshengitysaukko (sen sisäpuolelle piti tökätä joku vanuhenkinen filtteriläpyskä). Käyttöä varten purkkiin piti laittaa kolmisen sentin verran vettä.

Koekäyttö

Testasin Lambda-luokan sukkulaa pohjamaalatessani 66,666...% purtilon tarjoamista ominaisuuksista, kuten todettua. Teline oli kätevä ja tukevampi kuin alunperin kuvittelin. Ruiskun puhdistus oli työaluetta miettien paljon siistimpi ja yleisesti reippaasti vähäkäryisempi projekti kuin ilman tuota purkkia.

Ehkä siivouspurkin hienous nousisi paremmin esiin jossain hieman erilaisessa rakentelu/maalausprojektissa tai sellaisen vaiheessa, jossa käytettäisiin useita eri maaleja pienehköissä, nopeissa erissä. Kokeilemalla se selviäisi eli ehkä kommentoisin tätä joskus tulevaisuudessa uudelleen.

Uusi pohjamaalaus

Turhaa vai ei

Olin vähän siinä ja siinä, kannattiko tätä hillitöntä mallia ruveta pohjamaalaamaan uudelleen valkoisena ennen ylimaalaamista. Päätin kuitenkin, että koska olin löytänyt niin paljon paljasta muovia, aiheuttanut sitä itse hioessani ja greeblejä lisäillessäni, että kai se oli parempi tehdä näin. Sitäpaitsi valkoisen päälle maalaaminen ainakin näyttäisi selvästi seuraavassa vaiheessa, mitä oli tehty ja mitä ei.

Ykkösrundi

Kaikenkaikkiaan päällepohjamaalaukseen meni kolme sessiota kolmena iltana. Kuvissa osa tekosistani erinäisiltä suunnilta. Aivan täydelliseen pintaan en tähdännyt, lähinnä senkin takia, että kynäruiskuni kärki ei sovellu täydellisesti suurien pinta-alojen pitkäkestoiseen maalaamiseen. Tarvitsisin sitä varten toisenlaisen. Oli miten oli, valkoisena sukkula näytti sittenkin paremmalta kuin harmaana.

Uusiopohjamaalauksen valmistelua

Ohjaamo

Siistin vielä vähän noita nurkkia tuulilasin ympäriltä. Tuskin sitä kukaan huomaisi, kun en itsekään enää jälkikäteen osannut sanoa kuvasta, mikä poikkesi.

Olin siinä tilanteessa, että päätin suojata penkkien asennuspisteet pienillä suikaleilla maskiteippiä. Liimautuisivat paremmin.

Laskutelinealue

En muistanut lainkaan, miten suljetut laskutelineluukut olivat kiinni, missä kiinnityspisteet olivat, saati sitten miten tiukkaan olin ne liimannut. Onnekseni pelkästään pieni askarteluveitsen terällä tökkääminen paljasti heikoimmat kohdat ja luukut irtosivat vaivatta ja todella siististi.

Siivosin uudelleenasennettavista aukinaisista luukunpaloista turhia valuinjektorin jälkiä pois. Mietin myös, kaipaisivatkohan nuo jotain pieniä kaapeleitä sinne tänne, mutta todennäköisesti en rupeaisi tekemään sellaisia säätöjä paikkaan, jota ei edes nähdä ilman mallin käsissäpyörittelyä.

Suurin mahdollinen päänsärkyni tässä muutoksessa tulisivat olemaan sukkulan tassut, jotka olin alunperin raastanut irti aika väkisin. Ehkä klemmarinpätkät "luina" auttaisivat rakenteellisen kestävyyden parantamisessa niin, että vehje ei rojahtaisi mahalleen pyytämättä ja yllättäen.

Lisägreeblejä

Uudelleenpäätös

No enhän minä voinut jättää noita taittosiipiä tuollaisiksi, kun pääsiipi oli kauttaaltaan röhnällä täytetty. Hyppäsin takaisin romulootieni kimppuun ja valikoin mahdollisimman pitkiä pätkiä (olisin käyttänyt jonkun vaunun tykinputkista puolikkaita, jos olisivat mahtuneet) mitä tahansa, mieluusti parillisia osia symmetrian ylläpitämiseksi.

Työvaihekuvia en ehtinyt ottaa kun olin niin askartelun lumoissa. Enimmäkseen täyttögreebleiksi päätyi vetokaapelipätkiä ja jotkin oletettavasti lisäpanssarilevyjen (Schürzen) ripustusrakenneputket. Nämäkin palikat olisivat olleet paljon mielenkiintoisempia kiinnityslevyineen päivineen, mutta ne jouduin valtaosin leikkelemään irti, ahtaiden kourujen asettamien leveysrajoitusten takia.

Kaikenkaikkiaan siivet eivät päätyneet 1:1 kopioiksi toisistaan, vaan niihin jäi vähän eroa. Kenties se lisäisi vempaimen mielenkiintoisuutta kevyesti. Minua vähän jäi harmittamaan se, ettei tuohon sopinut juuri mitään erikseen tunnistettavia palasia, joita olisi ollut kiva koettaa bongata (tai katsoa, josko joku muu huomaisi). Yhden ainakin jemmasin, mutta pari lisää ei olisi ehkä haitannut.

Hmmmmmm

Aarre

Mitä löysinkään yhdestä varapalikkalaatikostani ikivanhojen kuivuneiden pikaliimatuubien sun muiden seasta? Alkuperäiset sukkulan laskeutumistelineet luukkuineen!

Aikoinaan jätin sukkulan lentomoodiin, koska se oli mielestäni mielettömästi tyylikkäämpi siten. Sen jälkeen olen sekä hukannut vanhan jalustan, että vähätilaisempi tällaisille mielettömän isoille vekottimille. Tietyssä mielessä olisi siis järkevämpää leikellä suljetut laskutelineluukut auki ja liimata nämä kiinni sekä lukita siivet laskeutumisasentoon.

Hyllyn päällä tuo oli aina kuitenkin siivet kiinni, eikä se mahtuisi yhtään mihinkään uuden telineen päälle. Eikä jälkikasvu antaisi sen kuitenkaan olla.

Hmmmmm...

Greeblausta

Greeblaus on minulle tullut tutuksi terminä ihan tuollaisena, enkä ole koskaan kuullut sille suomennosta. Tokko sille on mitään hyvää kuitenkaan keksitty, joten 'mutinat pitäytyisi greeblauksessa. Sama kitbashayksestä puhuttaessa, oletetaan röyhkeästi, että kaikki tietävät, mistä on kyse.

Nokkaosan kaapelien lisäys

Malliin oli jo alunperinkin muotoiltu erinäisiä kaapeleita sun muita, ohjaamo-osan pohjaan. Päätin käyttää jostain ikivanhasta mallista ylijäänyttä monisäikeistä metallista kaapelinpätkää, jonka pätkin sivuleikkureilla sopivanmittaisiksi minipätkiksi.

Pikaliimasin metalliset kilkkeet epämääräiseesti väänneltyinä kaapelikoloseen. Alkuperäiset näkyivät edelleen näiden alta, mutta nyt rompetta oli vain vähäsen enemmän. En kuitenkaan tullut niin hulluksi, että olisin ruvennut vääntämään noista erikseen roikkuvia letkusilmukoita tai muutakaan, mikä olisi saanut Lambda-luokan sukkulani näyttämään ehkä vähän oleellista heikommin ylläpidetyltä.

Kitbash-greeblauksen lumoissa

Vihdoin sain oikeutettua ainakin osan hamstraamistani vanhoista rangoista osineen. Tai no, toisen kerran ainakin, käytinhän näitä osasia parin vuoden* takaisessa TIE/I -jalustanrakentamisvaiheessani.

*) kas, melkein neljän vuoden...

Pääsiipi

Valikoin satunnaisia pitkiä ja kapeita ylijäämäpaloja, kuten tykkien suuntaamiseen (oletettavasti) käytettäviä tankosarjoja, putkenpuhdistuslaitteen tankoja ja sen sellaisia. Samoin yksittäisiä putkia tai putkenpätkiä, olisin kernaasti tunkenut noihin myös osia vääntösauvajousituksista, tankkitunkeista, putken matkalukoista ja ties mistä, mutta valtaosa niistä oli yksinkertaisesti liian isoja siipilevyjen väliin ahdettavaksi.

Pääsiiven viimeisen etukulman taisin täyttää pätkällä pitkää rautakankea.

Taittosiivet

Kääntyviin sivusiipiin en panostanut yhtä monipuolisilla osilla kuin pääsiipeen, koska halusin niiden olevan symmetriset. Tämä rajoitus toki kavensi vaihtoehtojani, sillä tuhatlaatikkoni eivät sisältäneet rajatonta määrää osia, tuplattavia vielä vähemmän. Päätin sitten jättää sivusiipien greeblauksen lähinnä johtoreunoihin, ellen sitten myöhemmin hoksaisi jostain paria pientä osaa päätyihin. Takareunat jättäisin sikseen samalla tekosyyllä.

Valtaosan tästä koristelusta tarjosi ehkä yllättävästi pätkä saksalaistankin vetokaapelia ilman vahvistettuja kiinnityslenkkejä. Asiayhteydestään poistettuna ja huomaamattomaksi maalattuina niitä ei ehkä tunnistaisi ensinkään.

Seuraavana iltana: yli ja ympäri

Nälkäni kasvoi syödessä ja pääsiiven halusin sittenkin täyttää joka suunnalta. Yläkourun täytti ja siitä meni ylikin yksi kalikkasarja, jonka keksin taivuttaa kääntymään näppärästi niin, että se jatkuisi selkäpuolellekin saumattomasti. Lopun täytin sillä sun tällä, mm. parilla yhteenliimatulla käänninväänninsetillä. En edes muistanut, mitä kummaa niiden piti alunperin olla.

Tämä oli hitaahkoa mutta yllättävän hauskaa puuhaa. Yllätin itseni aika perusteellisesti myös sillä, että rupesin tekemään tätä, koska alunperin en todellakaan aikonut lähteä säätämään, vaan kuvittelin vain uudelleenmaalaavani sukkulan (pakollisilla esivalmisteluilla toki).