Jagdpanzerointia 28

Kahdeskymmeneskahdeksas sessio

Tämä oli viimeistelykierros. Kävin läpi ne kohdat mitkä vielä häiritsivät ja lisäsin sen mikä mielestäni puuttui. Kaiken puuosien kanssa arpomisen jälkeen päädyin vetämään niiden päälle ruskean litkumaalin (Citadel Shade - Agrax Earthshade)

Undo-kierros

Putsasin ohentimella isoimpia märän kuran öljyvärejä. Tässä välissä öljymaalini oli ollut vaunun pinnassa useita päiviä, mutta silti alle viikon joten en ollut huolissani. Kastoin viistoharjaksista blendaussivellintäni ohentimeen, pyyhin valtaosan pois talouspaperiin ja pyörittelin tummanruskeaa maalia kohti keulaa.

Jep. Tökötti hupeni liika-alueelta kuin ctrl+z:aa painettua. Tai ei ihan, kun en halunnut poistaa kaikkea, vaan korjata roiskeita. Samalla vaivalla putsailin vähän liian isoja alueita vallannutta vaalean ruosteen pigmenttejäni. Nekin lähtivät kiltisti liikkeelle.

Puhdistin lähinnä vaunun keulaa ja peräpäätä. Takarungon telaketjunpätkät olivat minusta vähän sinnepäin, mutten ollut kuitenkaan niin tyytymätön että olisin tehnyt koko roskan kokonaan uusiksi.

Katon kurasotkua rajasin niin, että poistin parhaani mukaan kaiken luukkujen päältä. Idea oli tietysti mallintaa sitä että henkilöstö oli pyörinyt kökköisissä saappaissaan kannella muttei juurikaan tanssahdellut luukkujen päällä.

Tässä taisi kyllä näin jälkikäteen katsoen käydä niin, että sotkin luukun saranapuolen kohdalta enkä siitä mistä enemmän kuljettiin. Ensi kerralla paremmin sitten.

Metallia

Yksi merkki siitä, että malli oli jo loppusuoralla oli se, että maalasin myös putkenpuhdistusharjan kepakon liitososat messinkisiksi (VGA 72758 Brassy Brass). Aika heikosti niiden kohdat oli arvattavissa tuon monoliitin pinnasta, mutta tuommoiset minä nyt maalasin. Näitä en meinannut koettaakaan tehdä nmm-idealla, vaikka kirveen terät ja lapion kärjet onnistuivatkin amatöörin ei-metalli-metallijekulla ihan kivasti.

Telakoneiston metalliosat

Kuivaharjasin telakenkien kulutuspintoihin, sikäli kun niihin siveltimellä ylettyi, metallimaalia (VMA 71072 Gunmetal). Samoin kävin läpi ne osat telakenkien ohjaushampaista, vetopyörien hampaista ja palautuspyörien ulkokehästä, jotka oli mahdollista.

Lentäjän näkökulmasta vielä:

Olin tietysti onnistunut hukkaamaan alkuvuodesta ostamani grafiittikynän, joten jouduin käyttämään metalliosien viimeiseen koristeluun ensimmäistä kotoa löytynyttä tavallista (ja kovempilyijyistä) lyijäriä. Ei se oikein näyttänyt toimivan turhan hyvin toteuttamaan telapyörien hioman telakengän efektiä. Olin tosin aika naurettavan varovainen ketjujeni kanssa kun ne olivat, kuten moneen kertaan todettua, surkeat, enkä halunnut hajottaa niitä enää yhtään enempää.

Jagdpanzerointia 27

Säistyssessio 2

Minulla on kokoelmassani kahdenlaisia pigmenttejä. Osa niistä on Tamiyan rasioita, joissa on kolme kovaa "pigmenttipastillia" lokeroissaan ja kaksipäinen harja/sieniapplikaattori. Näyttävät vähän meikkisysteemeiltä. Loput pigmenttini ovat eläneet jauheena omissa purkeissaan.

En ikinä keksinyt kovin hyvää metodia pastillityyppisiin, lähinnä kostutin applikaattorin sienipuolta sitouttamislitkuun, hieroin sitä pastilliin saadakseni kaapattua materiaalia ja sitten sörkin töhkää malliin. Jauhetta taas käytin joko tuolla samalla tavalla tai sitten nappasin sitä kuivaan harjapuoleen ja levittelin ympäri mallia, ja räimin kynäruiskusta sitouttamisnestettä kauempaa päälle ja toivoin kovasti etten ampuisi ilmanpaineella värijauheitani samalla ympäri taloa.

Ei mitään kovin fiksua tai oivallisesti toimivaa, siis. Törmäsin jollain youtube-kanavalla pätkään jossa öljyvärisäistyksen lisäksi jannu käytti pigmenttijauheitaankin maalin tavoin, sekoittamalla ne ohentimeensa. Työslackin miniature-painting -kanavalla ääneen mietiskelyyni vastattiin että kyllä Abteilungin ohennin toimi niiden kanssa, joten rupesin testailemaan.

Valitsin putelikokoelmastani muutaman: tuore ruoste (Vallejo Pigments 73118 Fresh Rust), tumma teräs (AK Interactive / Pigments / Dark Steel), ketjuruoste (AK Interactive / Pigments / Track Rust) sekä hiilenmustaa (Vallejo Pigments 73116 Carbon Black). Annostelin, vasemmalta oikealle, terästä, tuoretta ruostetta ja mustaa. Telaketjuruosteen jätin viime hetkellä pois testistäni, kun olin jo sotkenut ketjuja mielestäni riittämiin.

Sitten tiputin pipetillä jokusen tipan ohenninta purujen sekaan. Ennen niiden käyttämistä sekoitin niitä tietysti litkuksi, jotta minulla olisi jotain muutakin kuin märkiä paakkuja vaunuuni sotkettavaksi.

 

En räiminyt työvaihekuvia eri mömmöistä, vaan tuhrasin ensin pigmentti kerrrallaan ja otin kuvatukset lopuksi. Aloitin hiilenmustasta, jota sörkin pakoputken päähän ja kanuunan päähän.

Ruostetta olin käyttävinäni varovaisesti ja pienissä määrissä taktisiin kohtiin. Ensimmäisenä kohteenani oli vaunun takapään ketjupanssari, jonka ruosteisuuden monipuolisuutta halusin kasvattaa. Tökin ohutta ruostemössöäni yleensä sinne tänne, keskittyen enemmän paikkoihin joihin seisova sadevesi voisi jäädä, mutta en liian yhdenmuotoisesti.

Lisäsin ruostemössöä myös pakoputkitynnyrin yläpäähän ja levittelin annoksia myöhemmin blendaussiveltimellä ohuemmiksi. Takakannelle lisäsin ruostetta muutamaan kohtaan, kuten tunkin yläreunaan, sekä pariin saranaan (tuossa varatelapyörien ja leikkurien välissä etualalle oli yksi selvästi näkyvä kohta). Samoin laittelin moottorin ilma-aukkojen vierelle tuohon kuralaudalle ruostetta muutamaan vesiansaan.

Telakoneiston puolella käytin lähinnä tummaa terästä, sivelin sitä aika vallattomasti telakenkien ohjaushampaisiin tmv, vetopyörien hammastuksiin ja palautuspyörien kulutuspinnoille, sekä telakenkien anturoihin (mitä ne sitten oikeasti olivatkaan nimeltään).

 

Toistakymmentä tuntia myöhemmin

Nappasin muutaman kuvan seuraavana iltapäivänä nähdäkseni mitä tuli tehtyä. Vallankin tässä ensimmäisessä kuvassa kuskinpuoleisen valon tyvessä ruosteläiskät olivat vähän voimakkaampia kuin olin hahmotellut.

Nämä puolestaan pysyivät aika hyvin kurissa, ehkä joku voisi kommentoida sitä miten maalipinta ei ole kärsinyt mutta se oli silti ruosteessa. Tämä oli tietysti tulosta siitä etten ollut suunnitellut tuommoista etukäteen.

Vallejon vaalea ruoste oli aika kirkasta, sitä olisi ehkä ollut syytä tosiaan levitellä ohuemmin - tai sitten sekoittaa AK:n ketjuruostetta sekaan vähän tummemman lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Nämä palaketjut olivat kyllä ihan jäätävät ja tässäkin näkyi, että joku oli mennyt aukeamaan ajan (ja maalailun vaatiman pyörittelyn) kanssa.

Ohjaushampaista ja vetopyörän hampaista metallipigmentti erottui kyllä, mutta mietiskelin että olikohan käyttämäni määrä liiallinen? Voisihan noita koettaa sivellä ohentimen kanssa vähän vähemmälle, nyt viimeisen kuvan vetopyörä oli puoliksi teräspölyssä. Ketjuissa tuo kama näytti toisaalta toimivan ihan kivasti.

Jagdpanzerointia 25-26

Säistyssessio 1

Kun olin kerran huomannut, että sivellinsetistäni puuttui öljyvärien blendaamista varten todella hyvin sopiva sivellin, tarvitsin siis sellaisen. Tai pari. Kävin yhtenä tiistaina matkalla toimistolta kotiin lähiostosparatiisissa ja henkilökunnalta kyseltyäni löysin Normalista kaksi sopivanlaista meikkisivellintä. Toinen oli pyöreäkärkinen ja toinen tuommoinen viisto ja vähän jäykempi

Ennen sen kummempia operaatioita maalasin pioneeriväleinestä puiset osat uudelleen puunvärisellä maalilla. En laimennellut sitä tai mitään, peitin vain epämääräisimmät kohdat.

Parempia ne noin olivat, testaisin mahonki-puu -kerrostuksia uudelleen seuraavan panzer-mallin kohdalla.

25: Buff ja vaalea muta

En minä tiennyt, mitä alkuperäiskielinen "buff" oikein oli suomeksi, enkä välittänyt ruveta arpomaan nimien kanssa kovin pitkään. Väri (ABT035 Buff) itsessään oli haalea, ja se oli vaaleanharmaan lisäksi ainoa jota en ollut Valot & Varjot -setistä kokeillut, joten testaisin sillä vaunun yläkolmanneksen haalentamista.

Tökin hammastikulla pieniä maalitäpliä ensin putken yläpuolelle ja vaunun etupäähän. Blendasin niitä uudella siveltimelläni ja kun olin tyytyväinen jälkeen, toistin saman seuraavalle alueelle.

Värimodulaatiotestin jälkeen pääsin säistämään vaunua, nappasin Abteilungin säistyssetistä vaalea muta -tuubin (ABT125 Light Mud) ja laimensin sitä tieteellisesti "jonkun verran". En halunnut käyttää maalia suoraan niin paksuna kuin mitä se oli tuubissa, mutten tehnyt ohuinta litkuakaan.

Levittelin maalia ympäri telakoneistoa, alarunkoa ja mihin mutaa olisi ylipäätään maastossa möyriessä levinnyt. Blendaukseen käytin nyt tuota oikeanpuoleista ykköskuvan sivellintä.

Kuivuttuaan torstaista sunnuntaihin lopputulos oli aika mainio ja kuivuneen mudan näköinen. Ilman vierekkäisiä ennen/jälkeen -kuvia en osannut sanoa mikä oli värimodulaatiokierrokseni loppuvaikutus. Ei se ainakaan tuntunut mitään pilaavan, mikä oli tietysti vaihtoehdoista paremmasta päästä.

Erityisesti alarungon puolella pidin siitä, miltä tuo vaalea muta näytti kuivuttuaan. Olin jättänyt telaketjujen ohjaushampaat tarkoituksella rauhaan ja se näytti tällä hetkellä vähän erikoiselta.

26: märkä muta

En enää kaikkien vuosien jälkeen osannut sanoa, keksinkö itse (tuskin) vai opinko jostain muualta, että muta-hiekkasotkun kanssa pohjalle suurimmalle pinta-alalle piti tehdä vaalein, kuivin ja vanhin saastakerros. Sen päälle rakennettaisiin aina tuoreempaa, kosteampaa kamaa pääsääntöisesti pienemmillä annoksilla. Kaipa sen näki vaikka alkukeväästä busseista/autoistakin omin silmin: vanha kuivunut kura peitti isoimman osan kotteroista ja vasta lätäköistä ajettua roiskeet olivat vähän pienempiä.

Tällä samalla tosielämää jäljittelevällä huipputaiteellisella linjalla ohensin tummaa mutaa (ABT130 Dark Mud) ja läiskin erilaisia laikkuja ympäri telakoneistoa ja alarunkoa. Lisäksi tökin takakannelle ja katon luukkujen alueelle mutajälkiä ikäänkuin henkilöstön kengissään tuomaa sotkua ilmentämään.

Kun olin arponut, mihin tuoreempi kura oli lentänyt, levittelin ja blendasin läiskät kevyemmäksi.

Tuota yläetuviistopanssarin oikeaa kulmaa pitäisi ehkä vielä pehmentää myöhemmin. Jos se ei pääsisi kuivumaan liikaa. Testimielessä jätin sen pidemmäksi aikaa asettumaan.

Tästä viimeisestä kuvasta huomasi ehkä, että muistin vihdoin jossain välissä maalata tunkin puukahvankin puuvärillä. Olin jättänyt sen tummanruskeaksi aika pitkäksi aikaa. Nyt se tosin erottui vähän vähemmän, mutta minkäs haalean puun tummankeltaisesta muutenkaan erottaisi?

En ollut supertyytyväinen puuosiin, mutta minusta kuitenkin tuntui siltä, että ne olivat ehkä parhaat maalaamani puuosat kuitenkin. Kenties niihin voisi vetäistä ruskean akryylilitkun vielä päälle. Jos olisin ollut fiksu ja raapinut niihin jollain vähän syymäisiä viivoja niin litku auttaisi kovasti.

Aika kökköinen vaunu tuosta kyllä oli tullut kaikkien näiden eri kerrosten kanssa. Nyt oli aika pitää öljymaalit sivuun, seuraavaksi ajattelin testata pigementtien ja Abteilung-ohentimen yhteispeliä Vallejon pigment binderin sijasta. Eli tässä tuli vielä yksi uusi metodi tälle projektille testattavaksi, kun kerran oltiin hiekkalaatikolla niin kaivettaisiin kunnolla.

Zeldalandiassa

Breath of the Wild

Melkein kaksi vuotta sitten höpötin, että olin aloittanut Projektiassistenttien kanssa BotW:n pelaamisen alkuvuodesta, löytänyt kaksi Divine Beastia, jättänyt ne omaan arvoonsa ja jatkanut maailman tutkimista. Peluuttelin puolisatunnaisesti kaiken muun seassa, joten vuosi sitten pääsin siihen tilaan, että rohkenin vihdoin käydä katsomassa ensimmäistä välipääkkäriä, kun olin saanut kaikki kartat auki ja jokaisen Divine Beastin löydettyä.

Sotanorsu Vah Ruta

Satuin haahuilemaan Zora-alueella, joten taapersin tekojärven rannalle prinssi Sidonia tapaamaan. Siitä käytiin sotanorsun kimppuun ja yhteen pelin neljästä luolastosta. Rutan sisällä piti ensin löytää karttahuone, jotta sain ohjata vekottimen kärsää ja vesisuihkua. Sitten piti etsiä ja aktivoida kaikki neljä kontrollipistettä, jotta keskusohjaamon saisi puhdistettua pahuudesta. Perusvihollisia ei ollut yhtään, vain kummallisia pahuuden silmiä, jotka sai pommitettua tai jouskaroitua hengiltä ja samalla siivottua punaista pahuusmömmöä pois tieltä. 

 

Kun olin kerännyt kaikki aarteet, palasin ohjauspaneelille, josta sangen yllättäen purkautui välipääkkäri Waterblight Ganon. Tappelu ötön kanssa oli kaksivaiheinen, tusinan kuoleman jälkeen ja hikisin käsin selviydyin voittajana. Se oli vähemmän turhauttavaa kuin olin kuvitellutkaan.

Kun Vah Ruta oli vapautettu, Zora-alueen loputon sade loppui viimein, joten mestoilla pystyi vihdoin kiipeilemään. Ruta könysi vuorelle ja sytytti maalinhakulasersäteen keskelle Hyrulen linnaa. Zora-kuninkaan kanssa jutellessa sain palkkioksi jonkun ihmekeihään, mutta parempi oli passiivinen prinessan siunaus -skilli, joka herätti henkiin viikatteen viuhahtaessa. Palautumisaika taisi olla vartin luokkaa, mikä ei ollut ongelma kuin näissä isommissa tappeluissa, oletin etukäteen.

Robottilintu Vah Medoh

Itseäni täynnä hiihdin Rito-alueelle ja toista sotakonetta pysäyttämään. Taas minun piti todistaa kykyni, jotta joku suostui viemään minut masiinan luo. Ilmassa käytävä taistelu oli aika simppeli, vapaapudotusta sai hallittua riippuliitimen taktisella käytöllä ja linnusta piti ampua palleroita rikki pomminuolilla. Sitten pääsinkin laitteeseen sisään ja karttahuonetta etsimään. Kartan aukomalla sain ohjata Vah Medoh'n kallistusta ja keikuttelemalla sai selvitettyä pulmapähkinöitä ja taas käpisteltyä ohjauskonsoleita.

 Pääkonsolista pörähti taas pahuuden ruumiillistuma, joka tällä kertaa lenteli ja kehitteli pieniä pyörremyrskyjä. Nyt kun ei tarvinnut uiskennella vaan väistely- ja ammuskelutilaa oli vaikka muille jakaa, pahiksen (kaksivaiheinen) pätkintä oli paljon edellistä helpompaa.

 

Sotakonetta aiemmin ohjannut sankari Revali oli hänkin kummituksena vankina masiinan sisässä. Kiitoksena sain skillin "Revali's Gale" joka antoi käytännössä kolme haluttaessa aktivoitavaa ylöspäin puhaltavaa ilmavirtaa (kaikki käytettyään joutui odottamaan taas vartin että kyky latautui taas), millä sai ohitettua joitain tylsiä kiipeilypätkiä sun muita. Aika kätevä, tuppasin vain yleensä unohtamaan että noinkin voi tehdä.

Salamakameli Vah Naboris

Ennen Gerudo-aavikolle karttatornin avaamista pidempää aikaa viettääkseni seikkailin kuukausitolkulla kaikkialla muualla. Helteinen aavikko ongelmineen ei yksinkertaisesti vain kiinnostanut. Jossain välissä tekeminen rupesi käymään vähiin, joten etsin ympäriltä kaiken muun mahdollisen. Villiintyneen ja hiekkamyrskyjä nostattavan robottikamelin luo päästäkseen piti ensin tietysti suorittaa jokunen tehtävä, ja lähestymistaistelussa AT-AT-henkisen laitteen jalkoja piti ammuskella pomminuolilla samalla kun koetti surffata kilven päällä tarpeeksi lähellä paikallista monarkkia (jolla oli salamasuojahattu päässä). Oli muuten todella ärsyttävää, minkä olisi pitänyt antaa osviittaa siitä mitä tuleman piti.

Kamelin sisällä kuvio oli sama kuin kahdessa aiemmassa: karttahuone salli tynnyrirungon kehien pyörittelyn, jotta alikonsolit sai aktivoitua. Kontrollihuoneen päätietokoneessa lymyili sähköiskupahis ja voi hyvää päivää miten ärsyttävää sen kanssa nahistelu olikaan. V-käyrä nousi entisestään kakkosvaiheessa, mitenkäs muutenkaan. Aivan liian monen yrityksen, ruman sanan jälkeen pahis kumminkin repesi liitoksistaan.

Tästäkin sai uuden kyvyn palkkiokseen, Urbosan Raivo oli kolmen peräkkäisen käyttökerran "jaa vahinkoa lähivihollisille"-jekku, joka latautui hissukseen niin kuin nuo muutkin. Muistin käyttää tätä tarkoituksella vain hiekkamatomörön pätkimiseen ja muuten aktivoin sen lähinnä vahingossa.

Gekkorobotti Vah Rudania

Tulivuoressa möyrivä robottilisko jäi viimeiseksi, kun en ollut selvittänyt, miten ja millä kamalla tulivuoren kuumuudessa pysyisi hengissä. Olin käynyt aukomassa yhden laava-altaan keskeltä jonkun pyhätön saadakseni sinne teleporttauspaikan, mutta ei siitä mitään apua ollut. Loppujen lopuksi minun piti käydä ostamassa toiselta puolelta maailmaa joltain kaupustelijalta mausteita, joista sai tehtyä sopivaa eliksiiriä, mikä piti hengissä tarpeeksi pitkään, että sain kerättyä tusinan jotain, josta sain palkaksi kamiinahousut (vai takin?). Loput piti ostaa tulivuoren puolivälissä olevasta Goronien vaatekaupasta.

Hassu juttu, että jäämiekka oli riittävä viilennys aavikon päivällä ja tulimiekka yöllä, mutta mikään muu kuin kamiinareleet (tai tuo eliksiiri) ei auttanut vuorella. No joo. Ratkoin sivutehtäviä alta pois viikkojen ajan, lähdin taas muualle hortoilemaan ja taas vasta kaiken muun tympiessä palasin tänne. Lähestymistaistelu oli hämmentävän yksinkertainen ja helppo, tai sitten odotin jotain vielä Naborista typerryttävämpää.

 

Neljäs ja viimeinen sotakone poikkesi sillä, että nyt koko vehje oli pimeänä sinne siirtyessä. Soihtuleikin jälkeen karttahuone aukesi ja koko Vah Rudaniaa sai keikutella oikealta vasemmalle. Sama tarina, neljäs välipääkkäri oli elementaalisarjassa sangen yllättävästi tulipohjainen. Nyt olin varma, että nämä pellet olivat kerta kerralta sitkeämpiä. Tulimörkö kyykkäsi kuitenkin kohtuullisen vähävaivaisesti, mikä oli sähkömöttiäisen jälkeen vain helpotus.

Neljäs lisäkyky oli Darukin Suojelus, jota en tainnut käyttää kuin vahingossa, kun en päätynyt mihinkään sen ihmeellisempiin mittelöihin. Valtaosan satunnaispahiksista joko pommitin kappaleiksi tai kiersin kaukaa.

Entäs Calamity Ganon?

Toukokuun '23 alkuun mennessä olin saanut setvittyä aivan kaikki löytämäni sivutehtävät ja muut alta pois. Tehtävälokissani oli jäljellä enää "tuhoa Ganon", joten jäljellä olisi enää oikeastaan vain taskujen kokkaaminen täyteen parhaita reseptejä ja nuolivaraston mielipuolinen täyteenostaminen. Ja se kuulosti juuri niin tylsältä pakertamiselta kuin mikä tahansa vastaava, joten en saanut itseäni oikein pakotettua varusteluun.

Sitten jatko-osa tuli ulos.

Tears of the Kingdom

Peli näemmä jatkui melko heti BotW:n perään, intropätkässä megazombi noituu puoli valtakuntaa maantasalta taivaalle, rikkoo supermiekan ja polttaa Linkin käden, Zeldan kadotessa johonkin.

Seikkailu alkoi hissukseen suurelta taivassaarelta, tutoriaaliosuus oli aika samanlainen kuin aiemmassa, eli ykkösalueella juteltiin ohjeet antaville hahmoille, saatiin uudet kyvyt (no muutama niistä ainakin) käyttöön ja leikittiin niillä. Kun saarelta hyppäsi alas kohti Hyrulea, peli vasta alkoi.

Muutaman pelisession jälkeen en ole tehnyt oikeastaan vielä mitään fiksua. Kävin päätehtävää tasan sen verran eteenpäin, että sain keski-hyrylän kartan auki ja Purah-padin (joka oli aiemmassa Sheikah-laatan korvike) sekä riippuliitimen hyppelyä helpottamaan. Huomasin, että kun maassa oleviin reikiin hyppäsi pää edellä, taivassaarten lisäksi täällä oli maanalainen pimeä alue. Pelikartta jakautui siis kolmeen kerrokseen.

Taivaalla seikkailu oli metkaa, saarelta toiselle pääsi rakentelemalla tyhmänkin oloisia laitoksia ("mitäs jos laittaisin raketteja kiinni tuohon leijuvaan kalikkaan ja osoitan ne tuonne ja yhden ylöspäin?") ja mitä nyt mieleen tuli. Eipä tuo kaikkia innostaisi, mutta kuten sanottua, minulle kelpasi. Karkuun pääsi aina hyppäämällä pois ja etsimällä jotain uutta ihmeteltävää.

Maan alla kävin lähinnä aukomassa teleporttauspisteitä aktivoimalla valopuita. Yhdestä paikasta en löytänytkään semmoista, joten lähdin posottamaan kaivosvaunuilla katsomaan, mitä löytyisi. Todella erikoisen matkan päätteeksi löysin edellispelissä maan uumeniin muksitun Yiga-klaanin pomon (ja yllätyksekseni voitinkin ukkelin vaikka aseet meinasivat hajota loppuun). 

Jep, edelleen aseet hajosivat ja se oli ihan yhtä nuivaa kuin aiemminkin. Nyt niitä vain sai väkerrettyä toisenlaisiksi aina halutessaan uuden kyvyn kanssa. Tuommoisessa aidatun alueen välitaistelussa se ei paljoa lämmittänyt, kun areenalla ei ollut lisäromua hajonneita korvaamaan. Tähän mennessä hilpeiin Fuse-aseeni oli kepin nokkaan liimattu liekinheitin - muuten loistava mutta keppi syttyi sekin tuleen ja mahtiaseeni olikin vähemmän hyödyllinen kuin olin kuvitellut.

Kivaa ajanvietettä tämä oli, eiköhän tähänkin parikolme vuotta uppoaisi tällä tahdilla :D