14.6.2023

Jagdpanzerointia 28

Kahdeskymmeneskahdeksas sessio

Tämä oli viimeistelykierros. Kävin läpi ne kohdat mitkä vielä häiritsivät ja lisäsin sen mikä mielestäni puuttui. Kaiken puuosien kanssa arpomisen jälkeen päädyin vetämään niiden päälle ruskean litkumaalin (Citadel Shade - Agrax Earthshade)

Undo-kierros

Putsasin ohentimella isoimpia märän kuran öljyvärejä. Tässä välissä öljymaalini oli ollut vaunun pinnassa useita päiviä, mutta silti alle viikon joten en ollut huolissani. Kastoin viistoharjaksista blendaussivellintäni ohentimeen, pyyhin valtaosan pois talouspaperiin ja pyörittelin tummanruskeaa maalia kohti keulaa.

Jep. Tökötti hupeni liika-alueelta kuin ctrl+z:aa painettua. Tai ei ihan, kun en halunnut poistaa kaikkea, vaan korjata roiskeita. Samalla vaivalla putsailin vähän liian isoja alueita vallannutta vaalean ruosteen pigmenttejäni. Nekin lähtivät kiltisti liikkeelle.

Puhdistin lähinnä vaunun keulaa ja peräpäätä. Takarungon telaketjunpätkät olivat minusta vähän sinnepäin, mutten ollut kuitenkaan niin tyytymätön että olisin tehnyt koko roskan kokonaan uusiksi.


Katon kurasotkua rajasin niin, että poistin parhaani mukaan kaiken luukkujen päältä. Idea oli tietysti mallintaa sitä että henkilöstö oli pyörinyt kökköisissä saappaissaan kannella muttei juurikaan tanssahdellut luukkujen päällä.

Tässä taisi kyllä näin jälkikäteen katsoen käydä niin, että sotkin luukun saranapuolen kohdalta enkä siitä mistä enemmän kuljettiin. Ensi kerralla paremmin sitten.


Metallia

Yksi merkki siitä, että malli oli jo loppusuoralla oli se, että maalasin myös putkenpuhdistusharjan kepakon liitososat messinkisiksi (VGA 72758 Brassy Brass). Aika heikosti niiden kohdat oli arvattavissa tuon monoliitin pinnasta, mutta tuommoiset minä nyt maalasin. Näitä en meinannut koettaakaan tehdä nmm-idealla, vaikka kirveen terät ja lapion kärjet onnistuivatkin amatöörin ei-metalli-metallijekulla ihan kivasti.


Telakoneiston metalliosat

Kuivaharjasin telakenkien kulutuspintoihin, sikäli kun niihin siveltimellä ylettyi, metallimaalia (VMA 71072 Gunmetal). Samoin kävin läpi ne osat telakenkien ohjaushampaista, vetopyörien hampaista ja palautuspyörien ulkokehästä, jotka oli mahdollista.


Lentäjän näkökulmasta vielä:

Olin tietysti onnistunut hukkaamaan alkuvuodesta ostamani grafiittikynän, joten jouduin käyttämään metalliosien viimeiseen koristeluun ensimmäistä kotoa löytynyttä tavallista (ja kovempilyijyistä) lyijäriä. Ei se oikein näyttänyt toimivan turhan hyvin toteuttamaan telapyörien hioman telakengän efektiä. Olin tosin aika naurettavan varovainen ketjujeni kanssa kun ne olivat, kuten moneen kertaan todettua, surkeat, enkä halunnut hajottaa niitä enää yhtään enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti