00001010

Desimaalipyöreissä numeroissa

Voi hyvää päivää. Kymmenen vuotta sekavaa lätinää seisoi takanamme juuri nyt, tunnettu myös 'mutinoina. Jos asiaa tarkasteltaisiin vuositasolla, ensi vuonna voisin julistaa olevani tasan neljä kertaa tätä viritelmää vanhempi, ainakin hetken. Järkyttävä ajatus.

Joku hullu tätä myös luki suomeksi, tai katseli kuvia. Oli miten oli, hauskaa, jos tämä on jotakuta viihdyttänyt!

Kehitystä

Vilkaisin huvikseni, miltä kymmenen vuotta sitten rakentamani tekeleet näyttivät, jotta voisin laittaa tähän pari kuvatusta vuosien varrelta. Ensimmäisenä Sturmpanzer IV, projekti III/10:

Pikaloikkauksella viisi vuotta myöhemmin, F-16A, projekti IV/15:

Ja sitten tuorein valmis tekele Su-27, projekti I/20:

Jos tästä jotain voitiin sanoa, valokuvaustilanteeni ei ole parantunut sen ihmeemmin. Ehkä se valoteltta olisi pitänyt hommata jo, eikä vain miettiä, että sitä pitäisi harkita... Kai minun kynäruiskutteluni jälki oli parantunut noiden ensimmäisten mallien jälkeen.

Kuluneen vuoden tekoset

Sain minä jotain tämän kuluneen vuoden aikana tehtyäkin, vaikka aika rauhalliseen tahtiin olenkin edennyt. Vuosi sitten haihattelemani Königstiger ei päässyt työn alle vieläkään, mutta ehkä sen aika hissukseen olisi koittamassa, kunhan vain löytäisin ne Wehrmacht-sapluunani.

Valmiit mallit

Vuoden aikana sain valmiiksi ikuisuuksia kestäneen Shu Ondiv:n päivitysversion, Su-27:n ja pari Legomallia (Slave I ja Saturn V). Nämä viimeiset pari vuotta ovat olleet joko muuten vaan todella hitaita tai sitten olen keskittynyt huolellisemmin näihin tekosiini ja siksi kaikki on syönyt enemmän aikaa kuin joskus muinoin.

Keskeneräiset projektit

Aloitin vasta tuon M 65 Atomikanuunan, joka joutui kärsimään sekä koronakaudesta, kesästä yleensä että teknisistä ongelmistani. Aika hyvällä alulla se jo oli ja silloin kun pystyin sen parissa puuhaamaan, malli oli mukava, ainakin tähän mennessä.

Muut

Kirjoitin viime vuoden merkkipaalupostaukseen muutaman rivin pythoniksi ja jo se tuntui niin riemastuttavalta, että innostuin koodailemaan enemmänkin. Aloitin ihan perinteisellä puppugeneraattorilla (MADeissa oli joskus niitä "tee oma Indiana Jones -käsikirjoituksesi"-pätkiä), mutta sekin homma lähti sitten käsistä. Rupesin tekemään jonkin hetken mielijohteen takia Doom-tarinageneraattoria.

Tietysti test.py:nä elämänsä aloittanut skriptinpätkä oli ihan älyvapaa, koska se oli ensin nippu erinäisiä pöljiä testejä ja kasvoi siitä eteenpäin. Rupesin tässä pari viikkoa sitten tekemään siitä uutta, mielestäni paremmin strukturoitua versiota.

Pohjapensselöintiä

Käsitöissä

Kun kynäruiskuni oli ammattilaisten käsiteltävänä, halusin silti saada tekelettäni edistettyä. Sudin siis valkoista pohjamaalia tykin tähän mennessä kasaamieni pääosien pintaan.

Aloitin putken ulostulopäästä, sen eri ympärysosista sekä lavetista itsestään. Näin työskentely oli sekä naurettavan hidasta että paljon rumempaa kuin kynäruiskulla. Edelleen pohjamaalini oli ehkä jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta enhän minä hoksannut ostaa uutta purtiloa (ja sopivaa vihreää) kun olin sopivanlaisessa puodissa jo valmiiksi.

En minä ole koskaan itseäni fiksuksi kai väittänytkään.

Pari ensimmäistä iltaa

En muuten muistanut, miten hidasta ja tässä tapauksessa rumaa hommaa pohjamaalin sutiminen olikaan! Allaolevassa kuvassa näkyi kahden session pensselöimisen tulokset. Suojasin liimattavien osien paikat ja liikkuvien osien paikat mahdollisimman tarkasti ikään kuin olisin ollut kynäruiskun kanssa liikkeellä.

Tuo oli hommana jotenkin epämotivoivaa, joten edistyminen oli tuskallisen hidasta. Osasyy oli myös siinä, että tosimaailma söi ilta-aikaa hyväsäisinä kesäiltoina omalla tavallaan. 

Tekninen tauko

Kynäruisku huoltoon

Hukassa

Kevätkesän aikana vaihtelin Badgerini "ultra fine"-osat (neula, suutin ja kärkipalikka) "fine"-tasolle, koska onnistuin taas hävittämään kärjen, eikä varaosia ollut saatavilla siinä kokoluokassa. Ei sillä, että finejäkään olisi joka paikasta löytynyt, mutta niiden varastosaldona 1 oli enemmän kuin 0, joten eipä siinä paljoa tarvinnut miettiä. Meikäläisen käytössä koko ultrahienous oli muutenkin ihan toissijaista, koska en ollut freehand-artisti tai muukaan taiteellinen henkilö.

Tukossa

Kun olin saanut atomikanuunaprojektin siihen malliin, että ensimmäiset osakomponentit olivat maalattavissa, pistin kynäruiskun vihdoin kasaan (ts. laitoin uuden neulan siihen). Olin ilmeisesti siivonnut sen jotenkin kolmasluokkaisesti, koska liipasin ei liikkunut sitä painaessani.

Pienen pakertamisen ja puhdistusaineen käytön jälkeen sain liipasimen taas liikkumaan. Aiemmasta vahingosta viisastuneena en ladannut maalisäiliötä vielä pohjamaalilla, vaan testasin ihan ilmalla. Ei vaikuttanut ihan oikealta. Ruuttasin säiliöön pienen plöräyksen puhdistusainetta, suojasin sen suuaukon kädelläni ja testasin uudelleen.

Tököttiä lensi ulos sekä maalauspäästä, että maalikupin kautta. Vältinpäs uuden maaliräjähdyksen. Oma osaamiseni, saati sitten tiedonhaku- ja testausaikani olivat kortilla, joten ajattelin käydä hovihankkijallani laitteen kanssa kyselemässä tyhmiä. Sattumalta olin käymässä toimistolla muutenkin parin päivän päästä tästä, joten ajoitus oli sinänsä kelvollinen.

Huollossa

Tätä kirjoitellessani vempain oli huollossa & puhdistuksessa tai sitä odottamassa, joten odottelin joko tekstiviestiä valmistumisesta tai soittoa huonommista uutisista. En ollut menossa käymään toimistolla ihan heti kolmatta kertaa maaliskuun alun jälkeen, joten nouto-operaatio tuli odottamaan joko elokuun loppupuolta tai peräti syyskuuta.

Lukko tykille ja muuta pientä

Koti lukolle

Todennäköisesti tämä vempain toimi vähän eri tavalla kuin mihin minä olen tykkien lukkojen kanssa tottunut, joten jos kommenttini eivät ole ihan niin tarkkoja kuin mitä sietäisi odottaa, pahoittelen jo tässä välissä.

Joka tapauksessa perästäladattavan tykin putken miehistöpäähän kuului minun kirjoissani lukko, joten oletin, että tässäkin oli sellainen. Mieletön teräsmöntti tämä ainakin oli.

Olihan se ihan vaikuttava jo tässä vaiheessa. Peräpäätä saattoi huljutella eestaas, nuo neljä tankoa eivät mitenkään estäneet sen irtivetämistä tai mitään.

Korotustesti

Kun kerran olin näin pitkällä, halusin testata, toimiko korolaitteisto vai ei. Liimasin putken oikeanpuoleisen saranan kiinni lavettiin ja pidin vasemmanpuoleista kiinni käsin. 

Ihan ensimmäisten tyhjältä tuntuneiden kierrosten jälkeen putki rupesi nousemaan ylöspäin. Allaolevassa kuvassa se oli maksimikorolla.

Lavetin koristelua

Ohje oli käskenyt liimaamaan putken akselit kiinni ja minähän tästä viis veisasin, koska oli ilmiselvää, että tätä tekelettä tulisi maalata osissa. Ehkä olisi pitänyt aloittaa ennen minkään rakentamista, mutta siitä lähestymistavasta minulla ei ollut parhaita kokemuksia. Liimailin säätimiä ja pyöriä, putken kuljetustukia sun muita sen verran kun niitä oli tarjolla, mutta sivuunkäänneltävät asteluritilät jätin suosiolla odottamaan sekä lavetin että itsiensä erillistä maalaamista.

Suorasuuntaus

Asettelin huvikseni röörin paikalleen ja tökin putkiston asentoon, jossa kaikki oli mahdollisimman auki. Ehkä tuo oli se tila, jossa uusi kranaatti ladattaisiin putkeen. Tai ehkäpä joku neropatti oli päättänyt käyttää tätä kanuunaa suora-ammuntaan. Tämä oli aika pelleilykelpoinen malli.

Putkijatko

Isoja röörejä

Jatkoin tykin kasaamista sen loppupään puolella. Putkin alle tuli rakennettavaksi oletettavasti hidastin- ja palautinsysteemin sisältävä kolmiputkinen kokonaisuus. Sen vieressä allaolevassa kuvassa oli yksi näistä tykin kehtoon kuuluvista osista.

Yhden putkenpätkän kanssa tämä näytti jo sellaisenaan kuin pienen skaalan Karl-Gerät'n aseelta. Putkea itseään en vielä asentanut, koska se olisi ollut tässä vaiheessa enemmän tiellä kuin mitään muuta.

Tärväsin kelvottoman paljon aikaa tuon hammastetun korotuslaitteiston osan etsimiseen palasekamelskasta. Astinlauta oli vähän huteran oloinen, mutta sitä saisi vahvistettua vielä ennen koko roskan asentamista.

Noita sauvoja en putsannut vielä valmiiksi asti, kuten kuvastakin näkyi. Kaikkien neljän asentaminen oli yllättävän vaivalloista, mutta asettuivat sentään ilman suurempaa väkivaltaa ja kiroilua.

Keskeytyvä putkiduuni

Edelliskierroksen jäljet

Tarkistin, mitä edellisen rakennussession jäljiltä oli tarjolla. Lavetti pyöri metkasti kääntölevynsä päällä, mikä oli vallan mainiota. Pyrstöpäästä löytyi jonkun verran vinoon asettunut levy, joka tässä tapauksessa vaatisi, että jos tälle ikinä kyhättäisiin maisema, kanuunan takapää olisi lievässä rinteessä.

Putki kolmessa osassa

Atomikanuunan yksi avainkomponenteista, putki, koostui aika monesta pätkästä. Kuvan napsin, kun olin saanut kolme pääosaa kasaan ja puristettua teipillä tiukasti kiinni. Vallankin keskimmäinen rööri halusi irvistää jatkuvasti.

Ehdin liimata kaksi pienempää putkikomponenttia yhteen ja olin jatkamassa seuraavaa askelta kohti, kun kämmäsin typerästi. Liimapurtiloni kaatui työalustalle ja loppusession vietin siivoten.

Harmi, koska olin mielestäni päässyt aika kivaan vauhtiin.

Lavettityötä 2/2

Suunnaton palkkilavetti

Kiivaan kuivasovittelun jälkeen liimasin lavetin vasemman puolipalkin kiinni viimeksi liimattuun etuosaan. Muistin myös kiinnittää viimeisen hammasratas-akselikombon korotuskoneistoon. Näiden palojen kiinnityspaikat eivät olleet turhan selvästi merkittyjä, joten vainoharhailin aika pitkään ennen liimaamista.

Lavetin pohjapuolelle, eteen ja taakse, tuli pari palaa, jotka auttoivat pitämään palkkilavettia muodossaan. Etualalla näkyi kolmella kääntöpyörällä varustettu osa ja takana taas ilmeisesti, hammastuksesta päätellen, jossain määrin sivuttain kallistettava käikäle.

Selvää edistystä

Terminologiani oli päässyt ruostumaan, joten suonette anteeksi. Kanuunan lavetin etupäähän asennettiin vielä kääntölevy, jonka päällä edelliskuvan pyörät kulkivat urissaan. Tämän avulla tykkiä suunnattiin sivusuunnassa. Lavetin takapään palikka ei saanut sen kummempia koristeita, ehkä sen kallistusmahdollisuus oli yksinkertaisesti vain sitä varten, että tuliaseman ei tarvinnut olla ihan biljardipöytämäisen tasainen vaan se sieti lieviä maastonmuotoja.

Pohjaa pitkin kulkevat pitkät tangot eivät ihan sopineet suoraan kiinni, jouduin vähän muokkaamaan niitä. Kuvassa oikeanpuoleista piti säätää enemmän kuin ensimmäistä tankoa. Seuraavaksi pääsisin rakentamaan tykin putkiosastoa itseään.

Lavettityötä 1/2

Ensimmäinen ilta

Kilttinä poikana noudatin rakenteluohjetta ja ryhdyin rakentelemaan kanuunan lavettia. Ehkä nämä palikat olisi sietänyt maalata ensin, mutta meni jo. Tuosta ensimmäisestä kuvasta näkyi kenties tuo hammasrattaisto, joka suureksi yllätyksekseni jopa pyöri. Oletettavasti tykin korotuskoneisto siis olisi toimiva.

Tykin peräosan taakse, lavetin peräpäähän tuli latauslaitteisto 272-kiloisille normaaleille kranaateille ja 385-kiloisille ydinmurkuloille. Pienessä sairaassa mielessäni melkeinpä kuulin hyasintin (2A36) lohikäärmeenkielen kalinan, 19 vuotta myöhemminkin. Ilmiselvästi aika ei parantanut kaikkia haavoja.

Lavetin takakannelle tuli tällainen osakokonaisuus. Sitä en ehtinyt liimata kiinni lavetin oikeaan kylkeen, tai en tohtinut jättää sitä vain siihen kiinni ja mahdollisesti vinoon. Halusin liimata tämän etuosaa raskaamman komponentin kiinni sitten, kun olisin heti seuraavassa vaiheessa, liimaamassa vasenta kylkeä kiinni.

Projekti IV/20

M65 Atomi-Anni

Melkoisen arpomisen jälkeen valitsin seuraavaksi rakennusprojektiksi M-65 atomikanuunan, väittämän mukaan tämmöisellä on maailmanhistoriassa ammuttu tasan yhden kerran. Tai ainakin sen nimenmukainen erikoisammus on ammuttu tällaisesta kertaalleen, voisi jotenkin olettaa, että ennen sitä putkesta oli kulkenut edes yksi normaali murkula, elleivät nuo hullut sitten tehneet ensimmäistä koelaukaustaan ydinkranaatilla. Se ei ollut kovin todennäköistä.

Boksi

Atomikanuunan loota oli ihan naurettavan suuri. Kansitaidekin oli hieman erilainen verrattuna tyypillisiin mallibokseihin, mutta se nyt taisi olla Revellin jossain välissä ostaman Renwal'n tyyli, mitä pikaisella kuvahaulla katselin.

Paperiosasto

Dekaalit olivat aika yksinkertaiset, ameriikantähdet saattaisin peräti käyttää, mutta caution-raidat taitaisivat upota paljon kauniimmin lopputulokseen ihan itse maalattuna. Ehkä osa tästä oli taas omaa siirtokuvainhoani ja vainoharhaani siitä, että ne ovat tupanneet menemään spagetiksi, osa taas sitä, että maalaaminen nyt vain on ollut kivempaa ja maalausten säistäminen on toiminut paremmin kun värit eivät hyppää niin pahasti silmille.

Ohjeet olivat aika kivasti osioitu, eipähän tarvinnut arvailla, mitä kapinetta milloinkin oltiin kasaamassa. Jälkimmäisessä kuvassa näkyi mielenkiintoinen yksityiskohta, jota en muistanut nähneeni missään aiemmin: siinä oli nimetty, mitä mikäkin hilavitkutin esitti. Näitä minä olin kaivannut lentovehkeissä ja satunnaisissa muissakin rakenteluprojekteissa.

Palaset

Paloja oli, kuten laatikon kansikin kertoi, useampi sata. Riemukkaasti kohtuullisen iso osa näistä paloista oli vuosien ja siirtojen saatossa irronnut valurangoistaan, joten jonkunlainen siivu projektiajasta tulisi menemään näiden irtopalojen ihmettelyyn. Lukuiset autonrenkaan puolikkaat sentään olivat aika itsestäänselviä, mutta nuo kaikki muut...

Tykin kuuden hengen käyttöhenkilöstö oli tiukasti yhdestä palasta koostuvia kuusikymmenluvun ukkoja. Ehkäpä minä maalaisin nekin pientä poseerausta varten, mutta eipä noista nyt kovin dynaamisia hetkisiä saisi rakennettua.

Tästäkin palasetistä oli aika hankala arvata, mitkä niistä kuuluivat tykin lavettiin ja mitkä vielä vetoajoneuvoihin, jos ilmeisimmät taas jätettiin huomiotta. Osien numerointi oli myös vähän hankalasti luettavissa noista pienenpienistä läpysköistä, tai sitten minun silmäni olivat kelvottomat (totta sekin).

Kanuunan lavetti oli hervottoman suuri, mutta niinpä sen varmaan pitikin olla, jos putken halkaisija oli 280mm. Arvailin tässä vaiheessa aika summittaisesti, mihin mikäkin rankasetti suunnilleen liittyi, joten saatoin kommentoinnissani olla aika väärässäkin.

Rapture

Vaikutteille alttiina

Seurasin sivusta keväämmällä, kun jälkikasvu katseli piirrettyjä. Phineaksen ja Ferbin välimaastossa tuli jakso uutta Ankronikkaa ja sitä puolikorvalla ja -silmällä seuratessani tuli hinku pelata Bioshockit uudelleen läpi. Kauden 2 jaksossa 2 ankanpojat löysivät Touho-serkun (jota en muistanut koskaan nähneeni sarjakuvien ulkopuolella aiemmin) keskellä merta möllöttävältä majakalta, jonka sisällä ollut mokkula olikin sukelluskello. Sukelluskellolla ankat ajoivat merenalaiseen tutkimuskeskukseen ja koko jakso hengeltään vähän vinksahtanut.

Mies päättää, orja tottelee

Jakso ajoi takaraivooni senverran tehokkaan kutkutuksen, että pistin Bioshockin asentumaan. Jossain mystisessä välissä Steam-kirjastooni oli ilmestynyt molemmista Remaster-versiot, joten samalla vaivalla kaluaisin sitten ne läpi.

Verisillä teksteillä tuhrattuja seiniä ja lattioita oli kuin Citadelilla ikään. 

Pikkusiskot

Olin pelannut Bioshockit joskus aikanaan läpi ja tietenkin harvestoin jok' ikisen vastaantulleen pikkusiskon, koska se nyt vain tuntui toimivimmalta ratkaisulta. Silloinen työkaverini taas kehui, että niiden pelastaminen oli edukkaampaa ja luonnollisesti paras valinta. Ajattelin nyt toisen peluukerran riemuksi testata, miten peli eteni sillä toisella tavalla.

Emt. Jokaisen vapautuksen yhteydessä sai vähän Adamia, jokusen kerran pelin edetessä (aina n pelastetun pikkusiskon jälkeen, ounastelin) Gatherer's Gardenin edestä löytyi lahjanallekarhu, jossa oli jotain Adamia ja ammuksia. Plasmidien kehittely jäi minusta näin paljon laimeammaksi kuin raa'asti harvestoimalla.

Yleismutinaa

Mitäpä minä näin vanhasta pelistä enää sen kummemmin tarinaa tai pelaamistani selittämään. Cohenin kerros artisteineen oli perin hullu paikka, enemmän kuin muistin, ja kaveri itse oli myös aika.. no, sekava. Jätin äijän loppujen lopuksi ihastelemaan elämäntyötään, joka oli aika kelvoton, koska valokuvattavien uhrien jämistä otetut kuvat olivat surkeita. Ukko oli tyytyväinen, joten mikäs siinä.

Tällaisia pikkudeltaljeja, kuten lähiliikenteen asemakarttaa ja aikataulua jäin ihmettelemään ohimennen useammankin kerran. Sinänsä merkityksettömiä, mutta maailmanrakennuksen kannalta äärimmäisen hyviä paloja.

Uusi uhri Hefaistoksen käytävillä

Would'ya kindly?

Plasmideista suosikkini oli mehiläisparvi, jo siitä lähtien, kun näin jonkun mainosvideon kauan ennen pelin valmistumista. Kukapa ei haluaisi ampua käsistään vihaisia mehiläisiä lukuisia vainolaisiaan piinaamaan? Ei se tuntunut ihan niin kätevältä kuin mitä toivoin, mutta hysteerisen kiva sitä oli käyttää!

Loppukohellus

Aika lopussa piti kerätä Big Daddyn asun osia (viimeistä osaa metsästin pienen ikuisuuden, hermot meinasivat mennä tyystin) ja siinäpä viimeinen osuus menikin, ämpäri päässä taapertaen, nyt pikkusiskojen auttamana. Jotenkin muistelin, että alkuperäisessä versiossa tuo visiiriefekti katosi heti alun jälkeen, mutta tässä remasterissa se pysyi.

Pääkkärituokio

En muistanut ollenkaan, mitä kummaa tässä tapahtui, joten olin yhtä tutkalla kuin 10+ vuotta sitten. Jostain todella mielenkiintoisesta syystä muistikuvani tästä olivat sekoittuneet pahasti ensimmäisen KOTORin lopputaisteluun, joka oli rasittava.

Tätä hopeasurffari-cossaajaa piti lähinnä piestä ja väistellä, kunnes kaveri sai tarpeekseen ja hyppäsi takaisin akkulaturiinsa. Hetkeksi kahlittua setää sai koettaa tuikata kiiruusti keruuvempeleellä maksaan. Neljä toistoa tätä puuhaa ja Frank-setä kyykkäsi. Periaatteessa sangen suoraviivaista, käytännössä vähän hankalampaa kaikkien ylimääräisten slaisserien pöristessä niskassa.

Karmeita nuo pikkusiskot.

Jatko-osasta ja esivanhemmasta

Kun Steam-kirjastossani oli kerran useampi sarjan peli, mietin käyväni niitä useamman läpi. Bioshock Infinite ei taas kiinnostanut tarpeeksi, kun se jäi aikanaan kesken johonkin loputtomaan ilmalaivataisteluun jonkun lentävän purtilon kannella, oletettavasti pelin loppupäässä. En jotenkin ajatellut jaksavani vääntää peliä ensin sinne asti ja sitten ruveta pakertamaan typerää moniaaltomättöä taas alusta alkaen uudelleen, todennäköisesti vain uudelleen siihen turhautuakseni %)

Bioshock 2

Jatkoin heti Bioshockin jälkeen Bs2 Remasterilla, mutta siinäpä nousi tie pystyyn hetikohta tuliplasmidin saatuani, toisessa Big Sister-taistelussa. Noin n minuuttia sitä vastaan taisteluani peli kaatui tyystin, teki mitä teki tai jätti tekemättä.

Tosin, joka kerralla käynnistyessään peli nalkutti siitä, ettei koneeni ollut sopiva sille, joten syytettäköön sitten sitä. Minä kun olin nyt niin tyytyväinen siitä, ettei pelisession alusta aina mennyt pientä iäisyyttä raivostuttavan GFWL-oksennuksen kiertämiseen, kuten alkuperäisessä.

Hassu yksityiskohta: poistin Remasterin ja asensin sen vanhan B 2:n, mutta sepä oli konekokoonpanostani ihan samaa mieltä, joten en välittänyt jatkaa sen pidemmälle. Blah.

System Shock (1994)

Pelasin (läpipeluuohjeiden kanssa ja todella matalalle vedetyllä vaikeustasokombolla, myönnetään) myös System Shockin, siitäkin oli tullut ulos jonkunsorttinen Enhanced Edition ennen Kickstartatun uusioversion valmistumista. Kuvia olisin napsinut, mutta kun Steam-overlay ei toiminut suoraan laatikosta, jäivät ottamatta. Koko pelin käyntiinsaaminenkin vaati DOS-ajoista muistuttavalla "asenna tällanen höpöhöpöpaketti, tällanen kirjasto ja tuollanen jokupätsi", mutta eipähän tarvinnut sentään koskea autoexec.batiin tai config.sysiin. Ihan niin pitkälle en olisi jaksanut enää näillä vuosilla vaivautua.

UI oli todella kummallinen mihinkään uudempaan tottuneelle, mutta eipä siihen kovin kauaa mennyt tottua. Aivan liian usein silti vaihdoin asetta (tai heitin sen mäkeen), kun koetin tehdä jotain aivan muuta. Samoin parin ensimmäisen pelisession jälkeen silmissä tuntui, että oli tehnyt jotain todella kummallista, mutta sekin hävisi.

Peli itse tarinoineen ja Shodaneineen oli kai kaikille tuttu, joten enpä minä siitäkään ollut tähän typottelemassa mitään itsestäänselvyyksiä. Sitä uusioversiota odottelin jo suurella uteliaisuudella, koska sama elämys, mutta modernimpana ei voisi olla kovinkaan huono elämys. Olettaen, että jo muutaman vuoden nähnyt koneeni jaksaisi sitä pyörittää, tietysti.

(Ennen kuin kukaan kysyy, olin mätkinyt System Shock 2:n läpi jokunen vuosi sitten, varmaan samoihin aikoihin Bs:Infiniten kanssa, joten sekään ei ollut tällä listalla mukana.)