31.8.2011

Vuosi takana ja mechi edistyy hitaasti

Kas kummaa, tajusin juuri, että aloitin tämän pöhkön puuhastelun jo viime elokuussa! Hämmentävästi olen (mielestäni) järkyttävän pitkän ajanjakson lisäksi puskettua myös enemmän kuin ne vajaat kymmenen postausta, joiden täyttymistä suvaitsin epäillä. En ihan ilman syytä vaikka näkyy tämä kitinä luonnistuvan tällä ~kerta viikossa -tahdillakin. Hämmentävää.

Vaan se siitä, ketä tuo muka kiinnostaa? Asiaan!



Viime päivien agendassa on ollut ennemminkin Borderlandsin peluu (toinen kierros Mordecailla) ja sen sellainen, ei niinkään askartelu. Syytän siitä sadesäätä(kin). Muutamia pikkudetaljeja olen sentään saanut sörkittyä. Ensimmäisenä kävin vihanpitovälineiden kimppuun: flat aluminiumia erisorttisten laserien suuaukkoihin ja käsien AutoCannonien putkiin. Päälle sitten musta litkuttelu, jotta a) eroavat torsosta ja b) ovat vähemmän silmiinpistäviä.
Samalla vaivalla nykäisin rotjakkeen lonkkapalan kiinni torsoon, kun ruiskuttelu ei enää ollut syynä pitää vihreitä osia erossa metallisista. Jalat pistän paikoilleen vasta logojen maalaamisen jälkeen, ihan vain pitääkseni asiat simppeleinä.


Tiedä nyt sitten, miten hyvä idea tämä on, mutta menköön. Leikkelin aiemmin säästämästäni läpinäkyvästä muovihässäkästä kaistaleen irti ja pyyhkäisin sen pintaa pari kertaa yksisuuntaisesti karkealla hiomapaperilla. Tällä sain hassun efektin muovin pintaan. Pienen sovittelun ja puolentusinan kapean suikaleen irtileikkaamisen jälkeen hallussani oli juuri valonheittimen "suuaukkoon" sopiva levy. Ehkä se näyttää ihan siistiltä paikallaan.


Ahdistavan nopeasti katoavan ilta-auringon valossa maalasin muutaman läiskän keltaiseksi, jotta saan huomenissa viimeisteltyä samaiset alueet caution-raidoiksi. Koska ohjuslavettien luukut saivat reunoilleen caution-alueen, jätin muut merkinnät vähän vähemmälle, ettei Warhammeristani tule ihan sirkusvaunun (tai jonkun hämärämmän Warhammer 40 000 -faktion tankin) näköistä ilmsestystä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti