1.6.2022

Perustähden yksikkötunnukset

Pikkutuherrusta

Olin tekemässä tunnuksia samalla tavalla kuin aiemmin, vuosikausia sitten. Merkinnät olisivat yksinkertaiset ja kaukaa ihan tarpeeksi kelvolliset, läheltä eivät niinkään. 

Tämän postauksen kuvat tulisivat olemaan paljon totuttua lähempää, kyllästyin nimittäin siihen että muuten kuvatukset olisivat aina samoista kulmista ja samoilta etäisyyksiltä. Lähietäisyys tosin todennäköisesti pilasi osan lookista, koska näitä katseltaisiin oikeasti kumminkin aikalailla kauempaa.

Valkeat planeetat

Sekä yksikön (vaikka Tähtirypäs) että sen emoyksikön (Galaksi) tunnukset olivat jotain valkean planeetan kanssa, maalasin molempia varten jokaisen OmniMechin jalkoihin valkeat pallerot. Tai ainakin niin pallerot kuin vapaalla kädellä pystyin tässä mittakaavassa. Klöntti saattoi olla kuvaavampi.
 


Tähtiryppään tunnuksen varjostus

Kolmannen raatelukynsiryppään tunnuksen kuvauksessa oli "shadowed white world", joten koetin blendata valkoiseen vaaleanharmaata. Ei toiminut, valkoinen oli päässyt kuivahtamaan ihan liikaa.
 





 

Galaksilinnut ja ryppään miekat

Galaksipalleroiden päälle maalasin jadevihreällä jotain minkä piti ilmentää lentävää lintua. Rypäleplaneetat lävistin jademiekoilla. En minä osannut millään taidevälineellä tehdä eroa claymoren, rapiirin tai vaikka gladiuksen välillä, joten väitin sitä claymoreksi. Sama tuherrus viidesti, lopputulos oli taas kauempaa parempi kuin millin päästä.
 







 

Klaanipohja

Klaanitunnuksen pohjalle piti tehdä tuommoinen vyönsolkea muistuttava kalikka. Olen tupannut maalaamaan ne vaaleanharmaalla (sama jolla olen kuivaharjannut naamiokuvion harmaita). Nämä onnistuivat paremmin niissä 'Mecheissä joiden klaanitunnuksille oli isompi pinta-ala, kuten Timber Wolf, Executioner ja Adder, ja surkeammin Novan sekä Grendelin rintalevyissä. Itsepä olin vaihtoehtoni rajannut aiemmilla jadekorostuksillani.
 






 

Linnut miekkoineen

Klaanitunnusten oleellisin osa olivat Jadehaukat kynsissään olevine miekkoineen. Linnut nyt ovat olleet minulle aina samanlaisia V-malleja tai 90° kierrettyjä aaltosulkuja. Terästerät ja mustat kahvat menivät tällä kertaa vähän turhan suuriksi, mutta ehkä ne kevyesti ylikokoisina erottuisivat paremmin.
 





 

Kynnet ja nokat

Keltaoranssit kynsi- ja nokkakohdat jätin odottamaan maalin kuivumista. Sitten unohdin ne, kunnes tein ne yhdellä fiksillä paljon myöhemmin. Hupsistakeikkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti