Kuninkaalliset telaketjut, osa 2

Jatkoa

Rentoutumistauon (ja loman) jälkeen palasin taas ketjunketaleiden pariin. Mielessäni tämä oli aika simppeli kuvio: muutama maalauskierros per ketju, sitten kiinnilyönti ja valmista.

Maalaamisprosessi

Pohjamaalasin ketjut luunvalkealla. Sen jälkeen ruiskuttelin ne mustalla parin eri kierroksen aikana sisä- ja ulkopuolilta ensin pätkää yhdellä kyljellä makuuttaen, sitten toisella. Sain aikaan mielestäni vallan mallikkaan maalipeitteen.

Allaolevassa kuvassa oli ensimmäisen maalaussession lopputulos, yhdeltä kyljeltä. Toinen telaketjuistani myös purkautui kolmeen isoon pätkään, ilmeisen alimitoitetun liimauksen tuloksena. Tämä ei ollut ongelma, maalaus helpottui ja uudelleenkasaaminen olisi vielä sangen vaivatonta.

Alkusäistys

Lopullisen mustaamisen jälkeen maalasin ketjujen sisä- ja ulkopinnat ruskealla (VMA 71037 Mud Brown). Perinteikkäästi tarkoitus oli saada aikaan kevyehkö, likaisehko lookki.

Ruskean päälle kuivaharjasin vakiometalliani (VMA 71072 Gunmetal), korostamalla telakenkien ulkopintoja ja sisäpuolten ohjaushampaita. Tavoitteeni oli tässäkin kevyt korostus maahan ja telapyöriin osuvilla pinnoilla. 

Jotkut ovat kehuneet lyijykynää telaketjujen purupintojen korostamiseen, en muista kokeilleeni vielä, kenties siihen päästäisiin vielä tänä vuonna. Kuvasta taas näkyi, että aiemmin yhdessä osassa pysynyt ketju oli jakautunut kahtia. Edelleen, tämä ei ollut minkäänmuotoinen ongelma.

Asennusprosessi

Oikea telaketju

Aloitin vähän huolestuttavan telaketjujen asentelun korjaamalla liian moneen katkenneet ketjut kokonaisiksi pikaliimalla. Pienen odottelun jälkeen otin oikeanpuoleisen ketjun vetopyörineen ja sovittelin ne paikalleen. Kun olin varma asennuksen toimivuudesta, lisäsin vetopyörän akselireikään liimaa ja pujottelin kalikat paikoilleen. Ketjun sinetöin pikaliimalla kun kaikki näytti kelvolliselta.

Vasen telaketju

Toisen ketjun asentaminen oli muuten yhtä yksinkertaista kuin oikeanpuoleisenkin, paitsi että vaunua pyöritellessä minulla oli vähän vähemmän hyviä kiinnipitokohtia. Vasta-asennettu ketju oli vienyt vastapuolelta sen tilan, jota saatoin aiemmin käyttää.

Rakentamani ketju ei ollut optimaalinen, vaan minkäs teet. Kaikenkaikkiaan vaununryökäleen yleisilme muuttui huomattavasti tässä vaiheessa.

Arvakkaas, huomasinko ennen kuin oli aivan liian myöhäistä, että olin asentanut tämän ketjun väärinpäin? Jep, telakenkien sisälaidat olivat ulkolaidalla. Huoooookaus.

 Onneksi en ole koskaan väittänyt itseäni hyväksi tai edes keskinkertaiseksi mallariksi :D

Yläosaton iso kissa

Tietysti otin lisää testikuvia. Ylärunko oli jotain mitä en uskaltanut yrittää lyödä paikalleen toistamiseen, enkä tiennyt, tulisinko ikinä enää tekemään sitä sovitusongelmien takia.

 Säistys tästä enää puuttui. Harmi vain, että öljytahrani olivat kuivuneet purkkiinsa.

Välivaihe

Puuttuvat lenkit

Ketjujen välipalaksi kaipasin jotain aivan muuta TM. Päätin, että testaisin pientä efektiä jota en ollut aiemmin käyttänyt vakavien mallien kanssa. Sen lisäksi korjaisin telapyörästön pelkässä pohjamaalissa olevat käikäleet.

Reunakorostuksia

Olin aiemmin litkuttanut ruskealla koko naamiokuvioidun alueen. Tämän idea oli käyttää alkuperäisiä värejä ja kuivaharjata reunat niillä sopivilta kohdin. Yksinkertaista, ei liikaa silmillehyppivää ja pahimmillaan helposti undo:ttu litkuttamalla lisää.

Paperilla mainio idea, käyttämilläni värisävyillä ero ei ollut huomattavissa oikeastaan missään muualla kuin tuossa putken tötterössä (tämä ei ollut mallia Saukopf, mutta tiedätte mistä puhun kun mainitsen sen). Olisin tietysti voinut käyttää korostuksiin pykälää haaleampia värejä koska niitä oli rivitolkulla valmiina, mutta hylkäsin sen idean naamiokuvion dynaamisuuden takia. Liian iso riski sotkea piti minut varovaisena.

Ensi kerralla kokeilisin vähän selvempää kontrastia. Opin tästä kenties jotain.

Telapyöräin korjailu

Telapyörien kehät ja noiden kiinnityspalojen reunat olivat, kauasnäkyvästi kesken. Niissä oli päällä lähinnä punainen pohjamaali. Päätin, että niitä ei oltu naamiokuvioitu, koska naamiokuviomaalarilla oli enemmänkin tekemistä, joten peruspohjamaali sai kelvata niille. Käytin siis em. pintojen maalaamiseen rungon sisällä vallinnutta punaruskeaa sillä idealla, että se oli ruostesuojamaalia.

Muutenkin toheltaessani töpöttelin vaahtosienipalalla telakoneistoon sinne tänne tummanharmaalla (Panzer Dark Grey) kolhuja. Tätä tein viimeksi tornin sisällä, jatkoin samaa tässä. Lievinä maalipintavaurioina nuo näyttivät mainioilta.

Kuninkaalliset telaketjut, osa 1

Telapyörästö

Olin jättänyt telakoneiston ihan tarkoituksellisesti (tai tyypillistä tyhmyyttäni) projektin loppuun. Panssarivaunuintoilijana olen aina kokenut lievää häpeää siitä, että nimenomaan ketjuosaston kanssa pakertaminen on ollut jok'ikisen vaunuprojektini "ja taas tässä"-hetkiä aiheuttanut osio.

Ehkä syy asenteeseeni oli tämän vaiheen itseääntoistavuudessa, iso kourallinen samanlaisia kiekkoja kasattavaksi ja sitten maalattavaksi. Sen jälkeen törkeä määrä telakenkiä jonoon ja liimaukseen - tuplana, kun koettaa arvailla mikä oli paras ketjun roikkumisaste vai pitäisikö sen olla pingoitettu äärimmilleen.

Sisemmät telapyörät

Irroittelin kaikki kahdeksan sisäpuolen telapyörää ja asensin ne paikoilleen. En mietiskellyt niiden järjestystä sen kummemmin, koska telapyörien naamiokuvio-osuutta ei oltu synkronoitu toisten pyörien, saati sitten rungon kanssa.

Ulommat telapyörät

Telapyörien ulkoviisikko ei sopinut kummallakaan puolella paikoilleen aivan yhtä mukavasti kuin sisemmät työkaverinsa. En halunnut käyttää väkivaltaa ja katkoa mitään, joten ajattelin pyöritellä niitä vähän myöhemmin tiukemmin kiinni.

Kiekot paikoilleen aseteltuani annoin niiden olla tuokion. Kuivattelun jälkeen litkutin telapyörien ulosnäkyvät pinnat ruskealla. Valurankapisteiden kohdat jätin rauhaan myöhempää säätösessiota silmälläpitäen.

Kiinnityspultit

Asentelin nuo mielettömät mötikät järjestyksessä paikoilleen. Ensin pitkät jötikät (4 per puoli) sisempien telapyörien akseleihin molemmin puolin vaunua, ja sen jälkeen pelkät kruunut (5 per puoli) ulompien telapyörien akselien päihin.

Koska olin maalannut telapyörät ja nuo pultit (niillekin oli varmasti joku parempi nimi, minä en tietenkään moisista mitään tiennyt) toisistaan riippumatta, minulla oli niitä käsissäni epämääräinen määrä. Koetin yhdistellä niitä mitenkuten parhaaksi näin. Muutamat niistä menivät ihan nappiin, jotkut vähän sinne päin ja pari pisti silmään kuin tikku. Litkuttelu ja yleinen säistäminen piilottaisi tätäkin rikosta ainakin jossain määrin.

Sisempien telapyörien pulikoistakin olin maalannut vain päät, enkä sylinterien kylkiä. Ne tulisivat korjatuksi samalla vaivalla kun maalaisin telapyörien ulkokehiä. Kein Problem.

Ketjut

Tässä välissäkö pitäisi toistaa, miten telaketjujen itsiensä rakentaminen on minusta panssarimallailussa parhaimmillaankin sitä nuivinta puuhaa? Lakutelat eivät ikinä pysy kasassa, erikokoisista puolivalmiista pätkistä ei tule kuin rumia hirvityksiä ja irtokengistä pykättävissä menee ikä ja hermot.

Tilasin kertaalleen Friulmodelsin metalliset telaketjut Jagdtigeriini, melkein 17 vuotta sitten, vaunu oli myös sen näköinen että tein sitä joskus muinoin. Ketjut olivat mahtavat ja painoivat kuin elämä itse. Ehkä johonkin simppelimpään ketjutyyliin nojaavaan vaunuun voisin hommata taas tuommoiset. Harhaisessa mielessäni haaveilen uudesta Hummel-telakanuunasta, en saanut edellistä aikanaan täysin valmiiksi. Enkä myöskään muistanut, miksi sen maalaaminen jäi keskeneräiseksi.

📷 2005 CE

En ole myöskään ikinä löytänyt itselleni optimaalista tapaa toteuttaa telaketjustoa. Tyypillisimmin olen vain kasannut yksittäiset ketjut ja sitten vetänyt ne yhteen ja samalla asentanut paikalleen, jättämällä maalauksen paikan päällä tehtäväksi. 

Toteutusidea

Ajattelin tällä kertaa kokeilla jotain muuta: kasaisin ainakin maahan koskevat suorat pätkät erikseen valmiiksi ja antaisin niiden liimausten kuivua kunnolla. Sitten, rakennusajan kanssa painien, koettaisin saada lopun ketjusta kasattua ennen liiman jämähtämistä ja pujotettua sen telakoneistoon vapaastipyörivän vetopyörän avustuksella. Siinä ketju saisi kuivua muotoonsa.

Koko roskan saisi irrotettua nätisti pullauttamalla vetopyöränkin irti ja maalattua sitten erillään kaikessa rauhassa. Kaikkien maalausten kuivumisen jälkeen takaisinasentaminen olisi yhtä helppoa (tai kiroiluttavaa) kuin irroittaminenkin ja ketjun viimeisen kytkennän liimaaminen olisi lastenleikkiä.

Kasaamisprosessi

Ketjunpalat tulivat kahdessa pussissa: telakengät yhdessä ja liitospalat toisessa. Pikaisen kuivasovittelun perusteella ne asentuivat toisiinsa oikein kivasti.

Ensimmäinen rakentelusessioni ei tarjonnut kovin paljoa aikaa telaketjuille, joten sain aikaan melkein koko maahan osuvan pätkän toisesta ketjusta. Kuten aiemmin mietin, tämä pätkä saisi kuivua ihan rauhassa jämäkäksi pötköksi. Saattaisin oikeastaan parantaa omia mahdollisuuksiani tekemällä näitä neljä kappaletta: kaksi lyhyttä maaosia varten, kaksi vähän pidempää yläkehille. Sitten voisin tehdä erikseen veto- ja palautuspuolien kaarevat pätkät.

En meinaan millään uskonut, että pystyisin rakentamaan kokonaista telaketjua, kahdesta puhumattakaan yhdellä rakentelusessiollani. Liiman kuivumisaika taas asetti tiukahkot aikarajat sille, miten kauan voisin missäkin vitkastella. Jos vähentäisin sitä riskiä palastelemalla rakennusprosessiani, sen parempi. Aikaa menisi enemmän mutta lopputulos olisi kenties parempi ja hermoni vähemmän pilalla.

Etulenkit ja vasen telaketju

Mittailin suunnilleen, minkä verran pohjaketjusta puuttui pituutta. Rakensin puolisen tusinan telakengän verran lisää mittaa, jolloin pohjapätkä katkesi suunnilleen etummaisen ja takimmaisen telapyörän puolivälin tienoille.

Seuraavan ketjuvaiheen aloitin vetopyöristä. Kasasin hattuvakiona viiden telakengän mittaiset pätkät ja liiman hetken asetuttua asettelin ne pyörille. Ehkä olisin voinut tehdä nuo yhtä kenkää lyhyempinäkin.

Sillä välin kun kaarenpätkä asettui, kasasin sen ja maata pitkin kulkevan suorahkon pätkän väliin tulevan suikaleen. Silmämääräisen arvion perusteella pykäsin kolmikenkäisen pätkän niitä liittämään.

Arvioni oli ihan kelvollinen, koska lyhyempänä kaariosa olisi vääntänyt ketjun luonnottomaan kulmaan (olin minä semmoisiakin saanut aikaan), tässä kaaren olisi suonut ehkä olevan lyhyempi. Tai sitten koettaisin saada epätoivoisesti aikaan melkeinpä täydellisesti pyörästöä mukailevaa telaketjua. Tuskinpa.

Takalenkki

Telaketjun palautuspyörän lenkkiä varten tein lyhyemmän ketjunpätkän ja asettelin sen kuivumaan muotoonsa palautuspyörän päälle. Tässä vaiheessa pystyin vielä pelaamaan vähän nousevan ketjunpätkän pituudella, vaikuttamalla sillä joko veto- ja palautuspyörän kiertoihin piirun sinne tai tänne.

Tässä vaiheessa ketjulenkki vaikutti ihan kelvolliselta. Ehkä takalenkki olisi voinut olla pätkän pidempikin, niin molemmat olisivat laskeutuneet kivasti telapyörien suuntaan paluumatkallaan.

Mittailin loppuketjun tällä tavalla, suoraan uupuvaa pituutta mitaten. Joku fiksu varmaan huomasi jo tässä välissä, minkä peruserheen (taas) tein.

Oikea telaketju

Kuten tavallista, kakkoskappaleen kasaaminen oli taas tottumuksen ja vauhtiinpääsyn voimalla ensimmäistä ripeämpää. Toki olin jo valmistellut pätkiä oikeanpuoleisesta telaketjusta samalla kun rakentelin vasemmanpuoleista. Nyt mitat olivat suunnilleen jo tiedossa ja kuten sanottua, vauhtiin päästyäni näiden kasaaminen oli kohtuullisen rivakkaa puuhaa.

Eipä niistä identtisiä tullut, alempi oli minusta paremman muotoinen kuin ylempi mutta ehkä ne välttäisivät. Kumpikaan ei ollut vielä yhteenliimattu, avoin linkki oli tuossa vetopörän takana.

Taktisia merkintöjä

Ruskea litkutus

Maalikuvion korjaustenkin valmistuttua vuorossa oli litkutus. Tähän koteloon ruskea litku sopi mielestäni parhaiten, käytin Vallejon ruskeaa litkua (VMW 76513 Brown), aloittaen tykinputkesta ja tornista. Vaunun rungosta litkutin kaikki ulkopinnat pohjaa lukuunottamatta. Kansilaatasta jätin takapään litkuttamatta, jotta sain pidettyä jostain muustakin kiinni kuin tornin aukosta. Kuviin tästä prosessista pääsi pelkkä vastalitkutettu tornikompleksi, sävyeroa ilmituomaan.

Taktiset merkit

Tähän mennessä olin maalannut aina pelkkiä kansallisuustunnuksia, ehkä numeroita ja tasan kertaalleen yksikkötunnuksia (M-10 Achilles) noin 12 vuotta sitten. Joku muukin kuin minä saattoi muistaa jokunen vuosi sitten tilaamani sapluunat, joita en ollut päässyt käyttämään kun olin puuhastellut aivan kaiken muun kuin saksalaisten panssarivaunujen parissa.

Kolme paketillista sapluunojani (tarkistin äsken kuvista, olin vastaanottanut ne marraskuun alussa 2016) tarjosivat palkkiristejä (peräti 22 erilaista) ja muita vastaavia, Wehrmachtin ja SS:n merkintöjä. Nyt rupesi ärsyttämään, etten sittenkin tilannut myös sakemannien numerolaattoja samalla vaivalla. Taisin olla taas pihi väärään aikaan ja väärässä paikassa.

Metodi 1: sienestys

Valikoin epämääräisen setin merkkejä keulaan laitettavaksi. Yksi iso G-kirjain kertomaan meille, että vaununi kuului Guderianin panssariarmeijaan. Oikeassa yläkulmassa suunnikkaan sisällä S-kirjain taas kertoi kaikille jotka eivät sitä muuten hoksanneet, että tässä kulki ns. raskas panssarivaunu. Vasemman yläkulman pylväsdiagrammi (tutumman avaimen sijasta) taas kertoisi vaunun kuuluvan 1. SS-panssaridivisioona LAH:iin.

Olin laiska enkä halunnut ruveta kynäruikkimaan näin pieniä kohteita (sekä pinta-alan että kaivatun maalimäärän suhteen), joten ajattelin että minähän töpöttelen maalin pintaan pienellä sienellä.

Muuten hyvä idea, mutta noin pienten kilkkeiden kanssa (varsinkin raskaan panssariyksikön merkki) vaati enemmän painelua kuin oli hyvästä. Sapluunat eivät tietenkään estäneet tuossa mitään, vaan maali meni yli rajoista kaikkialla. Kts. alakuva hetkeä ennen kun maalasin keulan uusiksi.

Olisi pitänyt olla kuvittelematta itseään liian fiksuksi :D

Korjaus

Suojasin muuta vaunua vainoharhaisesti leveillä pätkillä surkeaa sinistä maalarinteippiä joka ei tahtonut tarttua edes itseensä. Kävin naamiokuvion uudelleen läpi, aloitin ruskealla, jatkoin vihreällä ja korjasin raja-alueita tummankeltaisella. Hyvä tuli ja nopeasti vielä.

Ennen uutta ruskealla litkuttamiskierrosta maalaisin nuo aiemmin valitsemani merkinnät runkoon. Raskaan vaunun ja Guderianin jengin merkit mustalla, divisioonamerkki valkoisella.

Metodi 2: kynäruisku

Ensimmäinen palkkiristi

Arvoin jonkin aikaa, minkä noista 22 palkkirististä laittaisin tornin kylkeen. Ehkä hämmentävästi en valinnutkaan sitä kaikkein suurinta, vaan askelta pienemmän version. Sijainniksi valikoin tornin takasuoran, en halunnut ruveta testaamaan kuperalle pinnalle maalaamista ihan ensimmäisenä.

Ennen mitään muuta teippasin kohdistimen, suorakulmaisen palan, jonka mukaan sapluunat asetettaisiin kohdilleen.

Kohdistimen nurkkaan pistin nurkkapalan, joilla maalaisin palkkiristin valkoiset sisäkulmat. Olin mielestäni tarpeeksi vainoharhainen teippien kanssa, mutta olisin voinut suojata leveyssuunnassa vielä vähän enemmän.

Luulen, että olin valkoiseni (VMA 71*** Insignia White) kanssa turhan suurpiirteinen. Kevyempi määrä maalia olisi varmaan riittänyt, en vain ollut ihan varma siitä, miten hyvästä kulmasta maalasin, joten pelasin mukamas varman päälle, riskeeraamalla samalla vuotavan maalikerroksen.

Riivin maskit pois kun uskalsin. Sehän näytti aika kelvolliselta! Suurin ongelmani oli olla repimättä paikanpidikettä, kiitos huonon teippausjärjestyksen.

Tuokion odoteltuani läpsin palan 18B kulmaansa ja teippasin sen kiinni. Tämä oli ehkä jännittävintä tähän mennessä. Mustana käytin ihan tavallista mustaa (VMA 71*** Black).

Odotin taas hyvän hetken ennen sapluunalevyn irroittamista. Ehkä niin ei olisi tarvinnut tehdä, testaisin ripeämpää etenemistä seuraavalla kerralla.

Himmel, sehän onnistui! Aivan kevyet ylivuodot sopivat asiaan ja näyttivät paremmilta kuin tuhannelle rullalle menneet siirtokuvat.

Nyt jäin arpomaan, montako palkkiristiä vaununi tarvitsisi ylipäätään ja mihi kaikkialle niitä tulisi oikein tehdä. Yksi tulisi luonnollisesti tornin vastakkaiselle puolelle, takalevyyn kenties myös voisi laittaa yhden. Tornin katto saattaisi tarvita jonkunlaista kansallisuusmerkintää liipasinherkkiä ilmavaivapilotteja varten, sikälimikäli heitä oli enää kovin paljon ystävällismielisellä taivaalla tämän vaunun möyriessä ympäri mutamaita. 

En ollut ihan varma, halusinko rungon kylkiinkin palkkiristit, se jotenkin tuntui tässä vekottimessa kovin redundantilta. Takapanssariin ei myöskään yksinkertaisesti mahtuisi kovin ihmeellistä palkkiristiä, joten ei se sieltä myöskään kauheasti auttaisi.

Loput merkit

Tornin oikean kyljen palkkiristi eteni kutakuinkin yhtä mallikkaasti kuin ensimmäinenkin. Kohdistukseni ei välttämättä osunut ihan peilikuvaksi, mutta tokkopa sitä kukaan odottikaan, käsipelillä kun säädin.

Keulapuolen kolmikko onnistui muuten mainiosti, mitä geestä oli jäänyt oikea alakulma pois (sapluunassa oli joku riekale, jota en ollut huomannut). Raskaan vaunun merkki ei erottunut turhan hyvin paljaalla silmällä, pieni merkki ja epätasainen pinta eivät olleet optimaalinen yhdistelmä. Divisioonamerkin ympärillä oli pari ylivuototahraa, ne korjaisin pikaisesti.

Kaikenkaikkiaan nämä sapluunat olivat oivallisia, ainakin ensimmäisen koekäytön perusteella. Rupesin vähän intoilemaan, mitä noilla seuraavaksi tekisinkään. Tähän vaunuun en ollut maalaamassa enempää näitä, ettei lähtisi lapasesta.

Tosin. Putkeen voisin kyllä maalata pari voittomerkkiä.

Ruskea pesu

Etuviistopanssari lamppuineen piti uudelleenmaalattuna luonnollisesti litkuttaa uudelleen, joten aloitin siitä. Litkutus toisi samalla uusien merkintöjen kontrastieroa alaspäin, mikä oli edelleen vain haitaksi raskaan vaunun merkille.

Takakannen litkuttaminen ei paljoa aikaa vaatinut, samalla korjailin pioneerivälineiden alta kylkipanssarin korostuksia. Lopuksi litkuttelin myös tornin palkkiristit.