19.1.2012

Puoliksi suunniteltu on jo melkein tehty

Tämän vuoden ensimmäinen tosimaailmaa pienemmän skaalan projekti on, kuten taisin joskus höpistäkin, Model Expo 2011:n ostokseni. Saatoinpa miettiä jo silloin, mitä sen kanssa tekisin ja olenpa nyt varmempi ideastani. Saa nähdä, onko se loppujen lopuksi mistään kotoisin.

Rakennuskohde: SdKfz 182 mit Porsche Turm
Oli tuosta nimestä ja sen todenmukaisuudesta mitä mieltä hyvänsä, ainakin kaikki tietävät, mistä on kyse kun puhutaan Porsche-tornillisesta Kuningastiikeristä. Prototyyppitorni on minusta vängän näköinen ja "normaalia" tornia käyttävän tuotantoversion (Elvis) olen kyhännyt jo vuosia sitten. Rumahan sekin oli, joten uusi on tehtävä jossain välissä, mutta tämän jälkeen voin julistaa, että olen rakentanut kaikki Tiikerien pääversiot ainakin kerran.

Mitä jos...
Sakemannien vaunuja olen rakennellut ja maalaillut kutakuinkin aina, tosin juuri niillä väreillä ja kaavioilla, mitkä olen itse halunnut moisiin läiskiä. Tällä kertaa siirrymmekin aina yhtä kiehtovan jossittelun ihmeelliseen maailmaan.

Jos historian siivet olisivat heiluneet hippasen eri tahdissa, ehkä näillä meidänkin alueillamme olisi nähty kaapattuja Sotkia uljaampia taisteluvaunuja. Tiedä sitten, miten käytännöllinen joku ~70-tonninen teräshirviö olisi jossain Karjalan kannaksella tai muissa metsissä, mutta hitonko väliä? Hatustavetämäni vaihtoehtoaikajanan mukaan toimitetuilla Kunkuilla ei ollut niin kiire rintamalle, etteikö niitä olisi ehditty sutia uuden kotimaansa väreihin Panzergraun tai Dunkelgelbin sijasta.

Ehkä vaunuja olisi modattu muutekin, ehkä lisäämällä jotain varustelaatikoita ja muuta oleellista ryönää. Mainio tosiesimerkki löytyy, kun lueskelee, mitä täällä tehtiin StuGeille. Niihin kun valettiin betonista lisäpanssaria, heivattiin puunrunkoja kylkiin ja sen sellaista. Harkitsen.

Sodan lieskat
Jostain syystä tornifirman maalikuvioista oli yllättävän hankala löytää sitä tietoa, mitä kaipasin. Lähinnä siis värisävyjä ja patterneja. Syytän hakuongelmistani väsyneisyyttä tai vakavaa mokkavajetta ;) Päädyin loppujen lopuksi Flames of War -saitille, jossa oli juurikin kaipaamiani kuvia ja tekstiä. Eiköhän noilla päästä jo johonkin ja lopuilla loppuun asti.

Maalailuongelmaan taas tarjottiin ratkaisua Combat Modelsin suunnalta. Eivät nuo tarjoa samaa settiä Vallejon tuotteilla, mutta ehkä nämäkin toimivat ihan mainiosti.

2 kommenttia:

  1. Königstiger on suomeksi kyllä bengalintiikeri (tai nykyisen suosituksen mukaan, jossa maaorava on tikutaku, intiantiikeri). Eri asia sitten etteivät purejenkit osanneet termiä kääntää oikein 2. maailmancupin aikoihin.

    VastaaPoista
  2. Tiedän, että on, mutten välitä :P Taas kerran: kun puhutaan näin päin, kaikki tietävät suoraan, mistä purkista on kyse :)

    VastaaPoista