26.3.2014

Kun maali kuivuu

Vedin eilisiltana uudet maskit niihin paikkoihin, joita olin aikeissa paikkamaalata. Näin kävi ilmeisesti vain vasemmalle puoliskolle. Muistaakseni aloitin juuri siltä puolelta, joten selitys lienee juuri se.


Vihreyden lisääntyminen on kevään merkki

Yllättävästi otin badgerin kauniiseen käteen jo iltapäivästä ja korjasin erheeni parhaan taitoni mukaan. Samalla vaivalla maalasin myös aiemmin välistä jääneet tykkien vihreät (tai harmaat, mutta kuviota katsellessa nuo olisivat sopivimmin vihreät) maalipinnat. Valurangassa vielä kiinni roikkuvat potkurinpalat sudin nekin vihreiksi ja jatkan sitten niiden parissa kun kaikki muu on kutakuinkin kunnossa.


Siinäkö se?

Melkein. Jotain pieniä kohtia pitää varmaan vielä sutia kuntoon käsin. Viimeisenä maalittomana linnakkeena jäljellä on ohjaamon kuomu. En muuten ole vieläkään löytänyt puuttuvaa palikkaa.

Nyt pitää vain odottaa, että maali kuivuu. Kaiken varalta taidan jättää teippien irtiraastamisen, ihan suosiolla, huomiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti