Yksikön valinta
Arvoin aika pitkään, mihin tämä grengreli oikein kuuluisi. En kaivannut taas yhtä kevyempien painoluokkien OmniMechiä rynnäkköryppääseeni, joten jotain muuta oli valittava. Pohdin jopa ohikiitävän hetken Susihukkia ja niiden Beta-Galaksia kun harmaa-vaaleanruskea oli tunnistettava teema. Mutta onneksi muistin, että minullahan oli kaksi Ghost Bearien Delta-Galaxin Omnia melkein 13 vuoden takaa, neljännesvuosisatalootasta. Kaikki muut sen lootan napit olivatkin kelvottomasta materiaalista valettu, Omnit taas oivallisia.
Näin helppoa se joskus oli, avaruusmesikämmenien Tähteen oli tulossa kolmas Sakara. Ilmeisesti olin tekemässä näitä vielä kaksi joskus myöhemmin, näinkö se oli tulkittava?
Maalausprosessi
En ollut dokumentoinut aiempaa prosessiani turhan tarkkaan. Ennen maalaamisen aloittamista katsoin vanhoja otoksiani kun en taaskaan raaskinut häiritä lepääviä kissoja lootaa esiinkaivaakseni.
Yksittäisen miniatyyrin nopeasti maalatakseni jätin kynäruiskun kompressoireineen taas lepopaikkaansa ja kävin koko nappulan läpi käsipelillä.
Musta alle
Sudin koko kalikan mustaksi Vallejon mustalla pohjamaalilla. Nyt omituisehkolta näyttäneet muutosräpellykseni rupesivat näyttämään järkevämmiltä. Tuikut olivat ehkä vähän järeämmän oloiset kuin olisi ollut tarpeen, mutta kerrankos sitä. Olkoot paremmin suojatut sitten.
Kylmänharmaa pohja
Maalasin mustalle pohjalle overbrushingiksi kuulemallani tekniikalla (vähän niinkuin kuivaharjausta mutta enemmällä maalilla) kerroksen, pari luottoharmaatani kylmänharmaata (VGA 72750 Cold Grey). Vahvemmat harmaat kerrokset maalasin valoa enemmän vastaanottaville pinnoille eli käytännössä yläteupinnoille.
Täydellinen peittävyys ei ollut tavoitteenani ja vallankin varjoissa jätin huolestumisen ja vouhottamisen väliin.
Muurinharmaat naamioraidat
Käytin jokusen hetken maalatakseni erinäisiä muotoarikkovia kulmia ja epäsuoria viivoja toisella vakioharmaallani (VGA 72749 Stonewall Grey). Kuten yleensä, tämä ei ollut kovin suunnitelmallista vaan fiilispohjaista.
Epämetallit
Väliotsikosta huolimatta en vieläkään ollut tullut niin hulluksi, että olisin kokeillut jotain NMM-tekniikkaa, maalasin vain metalliset osat tummanharmaiksi (VMA 71055 Black Grey RLM66). Tähän osastoon päätyivät silmäänpistäneet nivelet, hyppyrakettien suuttimet ja jokunen satunnainen ritilä. LRM-15 -lavetit olivat suojaluukkujen takana, joten niistä ei ollut nyt vaihteluntuojaa.
Hmh. Se, mitä en tajunnut miettiä ajoissa, oli sivutorsojen CASE, koska CASE-paneelit ovat yleensä olleet aika selvät. Ehkä saatoin väittää että ne olivat nyt muualla kuin tuossa lapaluiden kohdalla?
Neukkusinertävät korostukset
Camospecsin ja Unit Color Compendiumin mukaan näissä korostukset tehtiin vaaleansinisillä. Aiemmat kaksi Sakaraani eivät kyllä olleet saaneet mitään kovin vaaleaa sinistä pintoihinsa, mutta nyt varastoni olivat paremmat (vai pahemmat?), pikaselaamisella päätin napata testiin yhtä Su-27:aa varten ostamaani sinistä (VMA 71318 AMT-7 Greyish Blue).
Nyt maalasin vaihteeksi yksittäisten paneelien lisäksi myös sinertäviä nauhoja isompien paneelien tai luukkujen reunoihin. Tällaisenaan neukkusininen oli vähän hailakka eikä eronnut Klaanisoturin kunniaa nostavalla tavalla harmaasta naamiokuviosta. mietin, että noita pitäisi korostaa vähän ja siihenhän valkealla taitettu AMT-7 sopisi hyvin.
Viimeisintä kuvaa katsoessani muistin, että ohjaamolasit pitäisi maalata uudelleen mustalla ennen mitään efektiyritelmiä. Muistaisinko? Ehkä.
Korostuksia
No muistinhan minä, sen lisäksi että maalasin oikean käden laserien putket vielä tummanharmailla kun olivat olevinaan paljasta metallia. Kuolemansäteiden linssitkin maalasin mustiksi helyefektiä varten.
Yleistä kuivaharjaamista varten sotkin kivimuurinharmaaseen vähän valkeaa ja kävin sillä lähinnä yläpinnat läpi, isoin efekti nyt taisi näkyä tuossa oikean käden tuikussa. Sitten sotkin samaa valkeaa AMT-7:ään ja korostin noita sinisiäni. Eivät ne sieltä vieläkään silmille hyppineet mutta erottuivat kumminkin. Tämä oli hyvä.
Tunnustuksellisuutta
Muistaisin ehkä aika pitkään tehdä erinäköiset yksilölliset merkinnät ennen sen suurempaa säistystä. Tai ainakin tähän miniatyyriin asti, jollei muuten. Lunttasin sekavia jorinoitani menneisyydestä, jotta voisin koettaa toteuttaa jotain samankaltaista tänäänkin.
Varoitusraitoja
Jengiin eli tässä tapauksessa Tähteen kuuluakseen uusin tulokas sai saada pintaansa pari selkeämpää varoitusraitasettiä. Hyppyrakettien suuttimien lähellä noita oli hyvä olla, mutta sen lisäksi en suoraan keksinyt mitään ihan ilmiselvää. Aloitin tämänkin maalaamalla kellertävät paikanpitelijänauhat. Niiden päälle vedin silmämääräisesti 45° kulmassa (tai pienemmissä vain palkkiaaltona) tummanharmaat raidat suunnilleen 50% täyttöasteella. Harvemmin nuo täydellisesti onnistuivat.
Pieniä raitoja merkkaillessani hoidin myös heksalaatan etureunan pois päiväjärjestyksestä.
Ghost Bear -klaanitunnus
Vaikea kuvatus, mutta kai se onnistui jotenkin vuonna '11 joten miksei se nytkin onnistuisi edes sinnepäin? Aloitin tummanharmaalla suunnilleenympyrällä vasempaan panssarikilpeen kun muualla en nähnyt tarpeeksi tilaa.
Maalasin sinisellä (Citadel Ahriman Blue) poikkiviivan ja rastin kummituskarhun käpäliä varten.
Koetin saada jonkunlaiset karhunkäpälät aikaan noiden sinisten sisälle ja kynnet vähän niistä ulos. Samoin jonkunlainen karhunpään muoto oli tarkoitus saada maalattua tuohon keskelle, mutta kuten sanottua, vapaan käden taitoni olivat pakkasella.
Kuvista jäi väliin se, että tökin tummanharmaalla silmät ja jotain kitamaista tuohon harmaaseen kökkäreeseen. Onneksi näitä ei koskaan katsottu näin läheltä tosielämässä.
Delta-Galaksin tunnus
Oikean polven alla näytti olevan tilaa Galaksin salamoivalle otsolle, vaikka ahdasta tulikin.
Maalasin salamoiden päälle epämääräisen harmaan möykyn teeskentelemään Deltan vihaista karhua.
Yksikkönumero ja 73. taistelurypäleen numero
Sakarat olivat näemmä numeroiltaan 21n, missä n > 1. Tästä keittimestä tulisi varmaan sitten selkeimmin 214 ja toiseen sääreensä sekin saisi 73:n.
Maalasin ensin numerot ohuesti tummanharmaalla ja lyhyen odottelun jälkeen uudelleen vähän ylävasemmalle siirrettynä punaisella.
Kaikeksi onneksi 314. Trinäärille ei ollut omaa kuvatusta, lisätunnukselle ei olisi ollut enää tilaa oikein missään. Aivopieruna maalasin kumminkin käteen numeron 314 enkä 214 niinkuin aiemmin suunnittelin. Huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti