BattleTech - Clan Invasion

Mysteerituokio

Pari viikkoa sitten sähköpostilootaani putosi saapumisilmoitus paketista. Tässä ei ollut sinänsä mitään yllättävää, minä en vain tiennyt odottavani mitään. Foliohattuisena ihmettelin viestin pariinkin kertaan, mutta mikään ei yllättävyyden lisäksi pistänyt skämmerihälytyskelloja soimaan. Kävin seuraavana päivänä kysymässä oletetun toimituksen perään ja sain kannettavakseni ruskean pahviboksin.

Kickstarterista myöhästynyt

Tilanne tietysti valkeni samantien kun sain lootan ensimmäisen siivekkeen käännettyä pois tieltä. Olin jostain todella perverssistä syystä missannut Kickstarter-projektin (valheellinen muistikuvani väitti että olin tukija, mutta BTCI ei ollut listallani, joten en sitten ollutkaan). Onnekseni törmäsin jossain "vielä ehtii mukaan"-kuvioon ja varusteluinnossani olin ottanut Star Captain -levelin verran tavaraa jonoon.

Olin unohtanut koko projektin, eikä mistään tosiaan tullut "rahtaus alkaa loppukesästä"-tyyppisiä viestejä, kun en ollut Kickstart-listoilla. Ei sillä, että olisin koskaan jaksanut kyylätä minkään kickstartterini toimitusaikoja kun tekeminen ei ole kumminkaan loppunut ja mikä milloinkin on valmistunut, on ollut mukava positiivinen uutinen kuhunkin hetkeen.

Klaani-invaasioboksiahan minä taisin kaivata jo kun aikanaan ostin BattleTech 30th Anniversary -setin. Vilkaisin vanhat postaukseni kymmenen vuoden takaa, en ollut näemmä mennyt tuommoista itsestäänselvyyttä (kaikista muista itsestäänselvyyksistäni dramaattisesti poiketen) kirjoittamaan yhteenkään postaukseen mukaan.

Invaasiolaatikko

Timber Wolf työn vapaasyntyisiä kurittamassa, mitäpä muutakaan ihminen kaipaisi Operation: REVIVAL:n kansitaiteena?

Hassu juttu, 10 vuoden takainen loota sisälsi sen kuusi peitsellistä järkyttävästä materiaalista valettuja BattleMechejä (24 + 2 mahtavaa Klaanivehjettä) jykevine karttoineen, julisteineen ja muineen. Pelinappuloista oli hyvä aloittaa: tässä oli yksi Tähdellinen OmniMechejä ja kaksi Elementaalitähden sakaraa. Ensialkuun nappuloiden materiaali ainakin vaikutti asialliselta.

Aloitustähti

Painoluokkiensa (sisälsi kaikkia neljää) johdosta tämä Tähti oli Sarnan taulukostakin tarkistettuna Eyrie-tyyppinen. Jos näiden nimien pyörittäminen suomeksi kummastuttaa, niin uskokaa pois, ei näissä minustakaan mitään tolkkua ollut, mutta koetin pitää linjan konsistenttina edes tämän postauksen ajan.

Talon	Assault Star (Heavy to Assault weight Battlemechs)
Beak	Battle Star (Medium to Heavy weight Battlemechs)
Eye	Striker Star (Light to Medium weight Battlemechs)
Eyrie	Mixed Weight Star (Sometimes classified as Beak)

Executioner

95-tonninen rynnäkkömechi ei ollut koskaan omia suosikkejani, koska speksien sijasta olen aina suosinut metallitotuuden airueena fiilikseltään parhaita laitteita. Minusta tyylikäs (tai sympaattinen) ulkonäkö on ollut usein tärkeämpää kuin taulukoista kaivettava throughput. Kenties minussa on ollut enemmän roolipelaajan tai tarinankertojan vikaa kuin olen tohtinut itsellenikään myöntää.

Tästä huolimatta minulla oli jo varastossani jokunen Executioner ja sen pikkusisaruksia, Gargoyleja myös jokunen. Masiina sopivat Toumaniin, joten silläpä niitä on hankittu.

Executioner Prime

Timber Wolf

Jos ylläoleva ei ole sytyttänyt niin Mechwarrior II:n kannesta lähtien raskaan sarjan 75-tonninen Timber Wolf on taas ollut ehdottomasti kärkinimiä listoillani. Masiinalla on sitäpaitsi sen verran versatiili aseistus (Primestä puhuttaessa ainakin), ettei sen kanssa ole tullut tylsää. Ja olihan se nyt hieno kuin mikä!

Timber Wolf Prime

Nova

Keskisarjan viisikymmentonninen Nova oli vahvimmissa muistoissani kapean torsokääntelyn laitos ja yhden pelisession Nova Prime ja klikkerilaskurin kanssa lasketut 12 ER MLas-ammuskelut. Erityisesti alfaiskujen julistukset nostivat "taasko?"-huuteluita ja tuskaista ähinää kohdetölkin pilotilta.

Nova Prime

Mongrel

Tämä 45-tonninen Mediumi oli minulle aikalailla tuntematon keskikokoisuus, mutta en olekaan opetellut ihan kaikkia listoja kokonaan ulkoa. Sarna.net tiesi kertoa, että tämä vempele sai tulikasteensa Tukayyidissä. Kaipa yksi tuollainen olisi minun Jadehaukoilleni päätynyt kaupankäynnin kautta, minusta ihan uskottava selitys (taas yhdelle) poikkeamalle.

Mongrel Prime

Adder

Viisikon kevyimpänä 35-tonnin Adder oli tuttu, mutta ostoslistoiltani se puuttui, koska vuosikausia sitten valitsemani kohdeyksikkö oli keskittynyt painoluokissa toiseen päähän. Eipä sillä, Prime-variantin kaksi ER PPC:tä ja aina riemukas liekinheitin olivat mitä kelvollisin aseistus nopealle vekottimelle.

Adder Prime

Elementaalisakarat

Varsin dynaamisesti poseeraavat Elementaaliviisikot olivat selvästi uudelleensuunniteltuja, taistelupanssari oli perinteikästä modernimpi. Tunnistettavia ne kumminkin olivat, parimetriset muskelimasat ja -maijat hyppyreppuineen, tupla-SRM:ineen, fikkareineen ja konekiväärikourineen. Hyppelehtivä pari oli myös kiva visuaalinen muistutus siitä, että nämä kaverit eivät olleet pelkkää panssaroitua jalkaväkeä.

Loppulootallinen

Clan Invasion Primer

Nimensä mukaisesti pohjustus klaani-invaasioon. Lärpäkkeessä kerrottiin, mistä ihmeestä tässä invaasiossa oli kyse ja kenen ansiosta liikekannalle vihdoin päästiin susihukkien kampitettua ikuisuuksien ajan.

Sääntökirja

Perussääntöjen lisäksi mukana oli kaikensorttista taustahässäkkää. Aina mukavaa luettavaa, ehkä kevyen puolueellisesti. Klaanien kunniasäännöt olivat jotain mistä minulla oli enää harhaiset muistikuvat, niitä ainakin oli syytä kummastella uudelleen. Koskaan emme niillä pelanneet koko porukalla.

The Bonds of Battle

Blaine Lee Pardoen lyhyttarina, jonka pistin lukujonoon, vaikka muistelisin, etten suuremmin syttynyt lukemistani kaverin BT-kirjoista. Tosin jos mitä tahansa muita vertasi Blood of Kerensky- tai The Legend of the Jade Phoenix -trilogioihin niin ei kai kumma, ettei vaikutus ollut ihan samaa luokkaa.

Tokeneita

Muovisten OmniMechien lisäksi lootassa oli myös kaksipuolisia pahvisia 'Mech-nappuloita, koska viidellä koneella ei vielä kovin isoa rähinää pistetty pystyyn. Kolmella Tähdellä rytinän määrä olisi jo eri. Maastonmuokkausheksat olivat vekkuli lisä, joilla peruskarttoja sai paranneltua tai "paranneltua" skenaarionsa mukaan.

Karttoja

Paperiset kaksipuoliset kartat: Hilltops #1 / Barren Lands #1 sekä Rolling Hills #2 / Barren Lands #2. En nyt muistanut, mitkä kolkytvuotislootassa oli, mutta tutunnäköisiä alueita, mukavaa tannerta toheltamiselle. Vuosikymmenien takaisiin verrattuna näissä kartoissa korkeuserojen rajat oli merkattu aikalailla selvemmin.

Sekä

Vino pino printattuja record sheettejä, Alpha Strike- ja pilottikortteja (pikaisempaan peluuttamiseen, ymmärtääkseni), noppapari, pikalista eri osumakohdille sun muille, sekä Sisämaailmojen kartta -juliste. Niistä en ruvennut ottamaan kuvia, eivät olleet kovin fotogeenisiä.

Lisätavara

Pohjoispostin lähes perille asti roudaaman laatikon sisällä oli invaasiolaatikon lisäksi pieni laatikkoinvaasio, jossa oli loput joukkorahoitusprojektin oleellisista vastikkeista (sähköpostilootassani oli jokunen ekirja ja muu digitaalinen hyve, joihin en ollut vieläkään ehtinyt syventyä).

Kirottu Tukayyidin taistelu

En muistanut enää mitenkään, minkälaisen valintaprosessin edessä olin, kun näitä lisäkikkeitä valikoin, mutta sen muistin kirkkaasti, että karttasettikohdassa Tukayyidin taistelun kohdalla lopetin lukemisen. Sattuneesta syystä susihukkien Pozoristu-vuoret ja Jadehaukkojen Robyn's Crossing kiinnostivat eniten. Tietysti kartta-artistin visio Olallan ja Humptulips'n kylistä olisivat kiinnostaneet, mutta kun tarjolla oli kartta per Klaani niin ehkä ne eeppisimmät kulmat olivat selkein valinta.

"Robyn's Crossing Przeno-joen ylitse "-kartta kaipasi selvästi karttaskaalan Overlord-C -tai Union-C -luokan pudotusalusta. En nyt muistanut viime lukemani perusteella, mikä ja erityisesti minkä niminen purtilo Gamma-Galaksia roudasi. Sen verran olin muistelevinani, että alus oli nimetty, mutta saatoin toki erehtyäkin vuosien jälkeen. edit: pelkästään Falcon Guard -rypästä kuskasi Overlord-luokan Raptor, joten Gammalla oli useamman Overlordin verran siirtokapaa käytössä.

Tietysti erikoistaistelusarjaa varten oli omia lisäsääntöjään ja taistelutantereen pitkien taistelujen kurjistamista korostamaan mukana oli nivaska savu- ja tulimerimerkkejä. Pelkästään näiden ihmettely sai minut miettimään, että voisinkin ottaa Aidanin ja Phelanin trilogiat taas luettavakseni.

Julistekuusikko

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin näitä ilmankin olisin voinut elää. Ihan siistejä kuvatuksia, mutta nykyisessä elämäntilanteessani olisin ehkä käyttänyt näitä kuvia tietokoneilla taustakuvina kun en ollut ripustamassa näitä kehyksissä seinille.

Kortteja ja kilkkeitä

Tuossa oli kolme nippua kortteja. Sisämaailmojen palkkikset, osa II ja pari MechWarrior-nivaskaa. En purkanut noita auki, niin oletin niiden olevan valmiita pilotteja. Lisäksi tuommoinen mystinen haastekolikko (Challenge Coin), jonka tietysti valitsin Jadehaukkateemaiseksi. Avaimenperistäkin oli kai jokunen eri vaihtoehto valittavana, minä nappasin Klaanien tikaritähden, koska mitäs muutakaan?

Lisäyksiköitä!

Vihdoin viimein lisää oleellista asiaa sekavan lässytyksen sijaan. Lootassa oli kasa pienempiä lisälootia, joista kolmen sisältö oli peräti mysteeri.

SL 17 Shilone

Shilone oli Sisämaailmojen porukoiden hävittäjä, tuttu lähinnä kirjojen sivuilta. Vasta askin avattuani kekkasin, miksi muistinkaan tämän nimen. Pilottikortissa oli Tyra Miraborg, joka rysäytti koneensa aikanaan Dire Wolfin nokasta sisään. Tämmöisillä oli mahdollisuus jäädä jopa minun muistiini.

Shilone

Satunnaiset +1

Neljä sotasaalislootaa, ensimmäisessä oli tarjolla legendaarinen Mechwarrior, seuraavissa kahdessa satunnainen OmniMech ja viimeisessä UrbanMech (sen valitsin ihan uteliaisuuttani).

Legenda: Morgan Kell / Archer

Satunnainen legendaarinen 'Mechi oli sitten Kell Hounds -palkkislauman suurmies Tähtiliiton kamppeilla kustomoituine Archereineen, Morgan Kell. Lasse oli saanut Aidan "Jumping Fool" Pryden. Sarjassa oli ilmeisesti neljä yksilöä, kaksi muuta olivat Natasha Kerensky Dire Wolfissa ja Grayson Carlyle Marauderissa. Nassutinassuti, Archer oli nelikon ehdottomasti tylsin tölkki.

ARC-2R Morgan

Stormcrow

Varastoissani oli pari Stormcrowta, nyt niitä tuli yksi lisää. Ainakaan valoshow-koneessa ei tarvinnut huolestua ammusten kulutuksesta.

Stormcrow Prime

Mongrel A

Invaasiolootassa oli tullut Mongrel Prime, onneksi tämä oli sentään A-variantti. Tupla LRM-15:t, ER MLas ja fikkari kuuluivat varustukseen ja minä en vielä sattunut tarkistamaan, oliko tämä WYSIWYG-malli kuten minä olen niitä koettanut kasata, vaiko "sovitaan että on"-versio.

Mongrel A

Mongrel A

vrt. perussetin Mongrel Prime kopioituna ylempää. Nähtäväksi jäisi, rupeaisinko minä kustomoimaan tuota edes riittävän erinäköiseksi.

Mongrel Prime

Urbanmech

Näistä olen lähinnä kuullut puhuttavan kävelevinä roskapönttöinä. Minäkin haluan roskapöntön, jolla on AC/10 ja fikkari.

UM-R60

Raskas Tähti

Raskasta rautaa viiden Sakaran edestä. Kolme viidestä oli klassisia IIC-koneita, Supernovasta en keksinyt sanoa mitään ja Stone Rhinostakin ainoa tiukempi mielikuva oli jostain niinkin kaukaa kuin "Mechwarrior II: Ghost Bear's Legacy"n kuvista Pelitissä silloin joskus.

Stone Rhino

Jep. Sadan tonnin rynnäkkökone, jolla oli katolla (teknisesti kyljissä) peräti kaksi gaussikanuunaa ja kätösissä LPLas:t, sekä jossain pään hujakoilla vielä koristeena SPLas. Naurettava määrä kamaa, mutta tätä olisi ehkä kiva kokeillakin jossain (ja saada selkäänsä joltain räkäisesti nauravalta Fire Moth-pilotilta).

Marauder IIC

Uudelleennähty Marauder oli aikalailla kulmikkaampi kuin jostain animepiirretystä rötsitty ja laki-ihmisten takia kielletty alkuperäisversio. Se, jollaisen kyhäsin jokunen vuosi sitten.

Warhammer IIC

Uudelleennähty Warhammerkin oli modernisoitu (tai amerikkalaistettu?) alkuperäisestä japsilookista kulmikkaammaksi ja paneloidummaksi. Vasemman olkapään valonheitinkin oli kutistunut ehkä vähän taktisemman oloiseksi. Aikamoinen ero tässäkin oli isomman mittakaavan edelliskehitelmääni, kymmenen lyhyen vuoden takaa.

Hunchback IIC

Uusi kyssäselkä oli kuin MWO:sta karannut, mutta siitä suunnasta nämä uudet miniatyyridesignit taisivat muutenki olla kotoisin. Tai ehkä MW5:lläkin olisi jotain annettavaa tähän, minä en vain ollut vielä testannut sitä. Minä en jotenkin osannut (tai malttanut opetella) UAC/20:sten käyttöä, kun niistä oli aina kuulat loppu, pc-peleissä ainakin. Laudalla olisin varmaan ihan liian paranoidi ja tuhoutuisin ammuksia liikaa säästeltyäni.

Supernova

Supernova oli selvä Nova++ mikä ei välttämättä ollut huono juttu. Tunnistettava se ainakin oli, samoin kuin pikkusisaruksensa. Tällä oli tusinan mediumlaserin asemesta käsissään puolet vähemmän mutta isompia tuikkuja: kuusi isoa pulssilaseria. Mmmmmm, saunamainen sotakone.

Raskaampi Tähti

Jos tuo ylempi viisikko oli klassikkopainotteinen, tämä jengi oli taas ihan toista maata. Minä tunnistin suoraan kaksi, molemmista minulla oli jo varastossa IWM-versiot.

Turkina

Lähes raskaimman sarjan rynnäkkömechiksi Turkina oli minusta yllättävä valinta, oman (ei-kovin luotettavan) muistikuvani mukaan niitä ei juuri pitänyt olla kuin meillä. Uusi malli oli vähemmän omituisen näköinen kuin vanha, joka näytti enemmän joltain ihmevehkeeltä kuin pelottavalta 95-tonniselta OmniMechiltä.

Ebon Jaguar

Jos piti väkisin päättää, kummasta näistä kahdesta Savumirrien 'Mechin versiosta piti enemmän, vanha oli minusta ehkä siistimpi, mutta kyllä tämä muovinappula oli huomattavasti kestävämpi. Jostain todella kierosta syystä Ebon Jaguar oli ehkä ainoa laite, jonka vapaasyntyisnimi meinasi aina irrota kieleltä oikean sijasta.

Huntsman

Nyt päästiin todellisiin mysteerilaitteisiin. Huntsman oli Timanttihaiden alunperin kehittämä, mutta päätyi koettelemusten kautta Novakisujen rivistöihin todenteolla. Prime-variantin varustelu oli vallan veikeä, ilahduin eritoten Artemis IV:n mukanaolosta.

Crossbow

Teräskäärmeiden raskassarjalainen oli aika ihmeellinen laitos. Sillä oli käsissään "vain" LRM-20 -lavetit, muikeasti Artemis IV -järjestelmässä kiinni. Tämmöisellä laitteella voisi tehdä taistelukentällä jotain aivan pöljää.

Kingfisher

Kakkossukupolven OmniMech, Lumikorppien tuotantolinjoilta olikin yllättäen rynnäkkölaite. Tämä oli olevinaan aika lähitaistelupainotteinen, mihin olen suhtautunut rynnäkkömecheissä vähän kaksijakoisesti. Joko mieletön panssarimäärä oli nerokas asia lähitaistelussa tai sitten massan tuoma hitaus oli ehdottomasti surkea idea lyhyillä matkoilla. Totuus eleli varmaan tuolla ulkona ja näitäkin sotakoneita oli paras käyttää tilanteen mukaan.

Konehuoneen jatkokehitys

Suurpieniä askeleita

Nyt kun olin runnonut moottorin kiinni sotakoneeseen, ei minulla enää ollut mitään tekosyitä hidastella sisuskalujen sisääntunkemisella. Eikä tuolla nyt mitään kummallista säästeltävääkään ollut, mitä minä irrallisilla laatikoilla ja tuulettimilla tekisin? 

Moottorin takatila

Maybachin taakse tuli pystylevy, joka parin muun lirpakkeen kanssa muodosti kätevän hyllylevyttömän asennushyllyn. Näitä valmistellessa kun olisi tiennyt, mikä osa olisi sietänyt jättää maalaamatta liimapintaa varten ja mikä ei, hommat olisivat edenneet vielä kivemmin. Itsepä olin metodini valinnut.

Takahyllyn vasempaan reunaan asennettiin jonkunsorttinen säiliö (yläpuolen korkista päätellen, pohjasta puolestaan meni melkoisen iso rööri suoraan moottorin alaosaan. Jotenkin ounastelin, että se liittyi jäähdyttimien toimintaan, kun moottoria kiertävän putkihässäkän liitokset kävivät referenssikuvassa siilien kyljissä.

Koetin kyllä metsästää tietoa siitä, mitä mikin oli, mutta joko en vaan taas osannut, tai sitten parhainkin löytynyt materiaali oli laadultaan vähintäänkin vaikealukuista. Jos tiesit, missä pakoputket elelivät ja että ne olivat saksaksi Auspuffröhre, ongelmaa ei ollut. Sitten kun koetit ihmetellä, mikä tuo yksi pönttö oikein oli, aivoparat eivät osanneet korjata suttua tutuksi. Kts. alla:

Lopputilan takahyllyltä söi 85 litran täyttötankki. Lukemani perusteella bensatankkikuvio seitsemine tankkeineen (taistelutilan kaksi 170-litraista; vääntösauvojen yläpuolella majailevat kaksi suunnikkaan muotoista 80- ja 85-litraista; takakulmien 145-litraiset, sekä tämä vasta asennettu) toimi niin, että ne oli kaikki yhdistetty toisiinsa täyttöä ja ilmaamista varten niin, että kaikki muut täytettiin tämän ylimpänä asustavan tankkkaustankin kautta.

Korjausmaalausta

Tässä vaiheessa oli hyvä pysähtyä uusien palojen asentamisen kanssa ja korjata heikosti maalattuja osia. Kävin kaikki "kovat" putket punaruskealla ja pehmeät vastaavasti kuminmustalla. Liitospaloihin vedin metalliväriä, jotta mekaanisesti käpisteltävät osat näyttäisivät kulumansa ja todennäköisesti ne muutenkin olivat erilaisia, kuten vaikka kotipattereistakin näkee.

Bensaletkuja

Jännittävästi ennen muita takarungon sisään tulevia isoja komponentteja pääsin asentamaan pieniä kiemuraisia bensaputkia. Näiden paikalleenlaittaminen oli taas melkoista huvia, mutta asettuivat nekin sitten parin kirosanan jälkeen. Liimaillessa mietin, että kyllä se näin oli parempi, koska jäähdyttimen kouru olisi ollut enemmän kuin rumasti tiellä siinä vaiheessa.

Liimailujen kuivuttua korjailin letkuosat kuminmustalla ja liitokset kuparilla. Muistin sentään tarkistaa myös tuon keskustankin jatkoletkun, joka kulki tuon pikkutankeroisen reunaa pitkin.

Flektit ja takayläsivusäiliöt

Kuten kaikki Battletechiä pelanneet tietävät varsin hyvin, moottorit ja eritoten niiden käyttö tapasi nostaa menopelin lämpöjä, joten jonkinmoiset jäähdyttimet kuuluivat asiaan. Näiden kanssa ei noussut esiin minkäänlaisia ongelmia.

Tuulettimien liimausten asetuttua liimasin paikoilleen sarjan viimeiset ajoainetankit (ne ylempänä mainitut 145 litran säiliöt). Aika täyteen tupattuhan tämä jo oli, mutta eihän tämmöisiin koneisiin mitään turhaa tilaa jätetty hillumaan.

Näistä kuvista jäivät pois sivutankkien letkut tuohon takakeskisäiliöön. Kaksi putkenpätkää ei tuonut viimeisimpään kuvaan nähden mitään lisäarvoa, joten saivat jäädä johonkin yleiskatsaukseen.

Maybach HL 230 P 30 / asennus

Moottori koloonsa

Hirvittävän mökkylän rusentaminen tuohon ahtaaseen koloseen oli stressaavaa. Ensinnäkin nuo sivulevyt olivat (tietenkin) vähän vinossa, eivätkä kaikki moottorin putkilot osuneet seinien reikien kohdalle. Osasyy oli myös siinä, että moottori oli sekin vähän vinossa yläpäästään (kts. aiempi kitinäni V-kulman jyrkkyydestä). Pari rimpulaputkea olivat osoittamassa muuten vaan vähän sinne päin, mutta ne sai pakotettua kohdalleen.

Olin sitten innokkaana asentamassa paria tusinaa seuraavaa palaa, kun huomasin, että aiemmat pohjamaalausrundini olivat sattumalta ohittaneet muutaman oleellisen palikan, jotka eivät yksinkertaisesti olleet sattuneet silmiini. Asensin ensin nuo lisähyllylevyt pitkittäin sivuseinien ja panssariammeen reunojen väliin tuomaan lisäjämäkkyytttä moottoriasennukselle. Liiman kuivuttua maalasin ne käsin. Samalla vaivalla maalasin alustavasti ensimmäiset moottorin ulkopuoliset putket (oletin niiden liittyvän jäähdytykseen, tuommoisina isoina kumiputkina).

Putkihärdellin alku

Yhteen kertaan maalatut putket eivät meinanneet asettua pakoilleen niin kuin niiden piti. Kuvassa oikeanpuoleinen oli helpompi, vaikka yläpää olikin todella hankalasti parin muun, jo kiinni liimatun, putkenpätkän takana. Vasemmanpuoleinen putki taas oli yläpäästään sekä lähes irti (kiitos seinälevyn asennustoleranssien), että moottorin putkien kiemurrellessa ympäriinsä myös vaikea pujottaa paikalleen.

Moottorin yläkehällä kulkeva mutkainen putkihässäkkä sujahti koloihinsa kohtuullisen kiltisti. Tässäkin piti ensin liimata vasen puoli ensin kunnolla, jotta oikean sai puristettua tarpeeksi tiukasti kiinni. Taas kerran manasin epäselviä kiinnityspisteitä.

Seuraavissa kahdessa kuvassa osaset olivat paikallaan, mutta niiden jatkomaalaukset olivat odottamassa vuoroaan. En suinkaan ollut jättämässä mitään näkyviin jäävää kirkuvan punaiseksi.

Radiomaalausta 1

Yleinen korjailukierros

Teippien poistamisen jälkeen ihastelin ja kauhistelin lopputulosta. Eivät nuo olleet pahemmin ylivuotaneet, mikä oli vain hyvä juttu. Radiolaitteisto ja sisälattian takaosa vaativat vähän korjailua. Tämähän meni oikein mukavasti.

Maalailin punaruskealla käsin kaikki valkoisesta erheellisesti kärsineet osat. Ripeästi mutta huolellisesti.

Radiolaitteisto, maalausohjeen perusteella

Tietoni tankkien radiolaitteistosta rajoittui lähinnä siihen, että a: kaikissa kotteroissa oli radio, ja b: mitä isompi kiho, sitä useampi radio tölkistä löytyi. Tästä mallista ei tietenkään löytynyt tekstiä siitä, mikä kokoonpano oli kuvattuna, joten joutuisin ihmettelemään ensin ympäri nettiä mitä nämä kolme- neljä boksia olivat ja erityisesti miltä niiden piti näyttää.

Modulaarisiahan nämä eivät olleet, joten ideana ei ollut rakentaa vaihtoehtoisesti joko rivivaunua tai komentovaunua. Vähän hämmentävää, koska olisi voinut kuvitella että semmoinen vaihtoehto kiinnostaisi hypertarkkoja mallareita (ja minua ihan periaatteellisella tasolla). Kenties kyse oli kuluista, kahden puolikkaan sijasta neljään osaan jaettu laitteisto olisi vaatinut rahtusen enemmän mallinnusta ja kenties tilaakin valurangoisa.

Oli miten oli, minä maalasin ne nyt aluksi kauttaaltaan valkoisiksi kuskin puolelta, samoin tuon oletettavasti mittaritaulun reunat. Radistin laitteistosta maalasin valkoiseksi kehikot tai rungot, mutta namiskuukkelitaulut jätin odottamaan jotain tummempaa värisävyä. Näin ne tulisivat ilmentämään "laitteet räkkiin"-ideaa ja ymmärtääkseni radiolaitteet tuppasivat olemaan tummasävyisiä.

Uusi lelu

Valoteltta

Sain taas jotain kiehtovaa sen kunniaksi, että olin aloittamassa taas yhtä kierrosta lähimmän fuusiokuulan ympäri. Hyvä, etten sittenkään ollut tilannut itselleni valotelttaa kaikesta haihattelustani huolimatta :D Tämä oli pakattuna näppärä salkkumainen viritelmä, jonka etutaskuissa oli kahdet irtovalot sekä painava jalusta mm. pitämään taustakangasta paikallaan että jalka kameralle. Taustakankaita oli kaksi, valkoinen ja sininen.

Testikuvia

Työn alla oli Königstigerin voimanlähde, joten siitä minä satuin ottamaan ensimmäiset vakavasti harkitut kuvat. Testaamista varten napsin pari, ihan vain testaamisen ilosta.

Pilotti

Otettu puhelin 2:lla

Otettu puhelin 1:llä

Megatron

Säistämätön tankkimoottori

Halusin päästä napsimaan testikuvia työn alla olevasta vaunusta, mutta kun vaunu itsessään oli vielä niin ankarasti kesken, en malttanut odottaa sen (tai osakokonaisuuden) valmistumista. Maybach-moottori oli hyvä kohde näihin, sillä aika pian se sinetöitäisiin vaunun sisälle niin, ettei siitä näkyisi kuin pieniä palasia, jos sitäkään.

Parempia kuvia nämä olivat kuin nuo olohuoneen kattovalojen alla ja omaa varjoa vältellen näpsityt WIP-kuvat! Tuotokset kun vielä paranisivat samassa mitassa automaattisesti...

11

Tiukasti toisella vuosikymmenellä

Käppyröitä käppyröitä, en ollutkaan kurkkinut noita aikoihin, enkä meinannut ensin edes löytää, mistä nuo edes löytyivät. Ykköskuvassa oli yhdentoista vuoden ajan katsomiskerrat, näemmä joskus 2019-2020 -vaihteessa saavutettiin suuri huippu ja suuntana oli alkutilanne.

Kuluneen vuoden kuvatus näytti enemmin C64-palkkiaallolta häröillä. Minun analyysini sanoi tästä: "kah, kesällä oli hiljaista!"

Kuluneen vuoden tekeleet

Edellisen vuosipäiväpostauksen jälkeen minulla oli jäljellä atomikanuunasta lähinnä viimeistelyt, välissä kasasin Keisarillisen TIE-Pilotin kypärän, ja maalasin mainion Megatron-patsaan. Niska-hartia -alueitteni kustannuksella lisäsin myös Metal Earth Models -rivistööni Bumblebeen ja Optimus Primen. Viimeiset kuukaudet ovatkin uponneet Königstigerin sisuksissa.

Ilmeisen hidasta etenemistä ja isoja pienoismalliprojekteja, siihen viimeiset vuoteni voinee summata.

Tähän ehkä, kenties, on vaikuttanut käytettävissä oleva aikani. Esimerkiksi tänä vuonna mallailuaikaa on hävinnyt WiiU:lla Legend of Zelda: Breath of the Wildiin (löysin kesällä kaksi Divine Beastia (Vah Medoh ja Vah Ruta), mutta jo Shrineistä löytyvien "Mild Test of Strength"ien robottimättöjen perusteella en olettanut sietäväni välibossitaisteluita kun nuokin ovat aiheuttaneet "juu emmä jaksa näitä"-reaktion. Joten olenkin kuluttanut aikaa seikkailemalla ja haahuilemalla ympäri upeaa maailmaa. Projektiassistentit ovat nauttineet pelin seuraamisesta.

Sain myös kevätpuolella aloitettua Falloutin (ykkösen, joka on Fallout Tacticsin ohella jäänyt väliin), Vault 13:n pelastin ja taisin jäädä tuoreessa BoS Power Armorissani etsimään fiksua tekemistä. Supermutantteja voisi varmaan mennä leipomaan lättyihin. Kuvat noista ovat jossain GoG Galaxyn jemmassa, ne mitkä olen muistanut napsia.

Jotta onhan näitä työn alla ollut, kaikki ei vain ole päätynyt tänne asti. Ei ainakaan vielä.

Maybach HL 230 P 30 / maalaus

Perusmaalipohja

Moottorin oikeaan sävyynsä saattaminen alkoi sillä, että maalasin punaisen päälle moottorinharmaata (VMA 71048 Engine Grey). Ohje kaipasi mustanharmaata, mutta halusin silti varmistaa omaa selustaani mättämällä punaisen päälle ensin jotain muuta, jollei muuten niin siltä varalta, että mustanharmaani olisi päässyt ajan kanssa kuivumaan liikaa. 

Synkkyyttä

Maalasin kaikki lähes mustiksi tulevat osat käsin, luottaen ruiskulla ammutun moottorinharmaan suojaan. Tähän käytin mustanharmaata (VMA 71056 Black Grey). Pakoputket ja kapeammat tiesmitkälieputkilot jätin rauhaan. Sotkua välttääkseni pistin moottorin taas kuivumaan seuraavaa sessiota varten.

Puhtaan valmis moottori

Maalailuinnossani jätin (taas kerran) välikuvia napsimatta. Kolmannen moottorinmaalailuiltani käytin yksityiskohtien maalaamiseen, kun pääosa voimanlähteestä ei enempiä kaivannut.

Koneen päällä olevan ilmansuodattimen kannen maalasin kermanvalkoiseksi. En välittänyt tehdä siitä superpuhtaan ja koskemattoman näköistä, luonnotonta, vaan annoin maalipinnan jäädä tuommoiseksi. 

Pakoputket maalasin ruosteisiksi (VMA 71080 Rust), vaikka punaruskea olisi sopinut ainakin uudemman koneen kyseessäollesa ehkä paremmin. Moottorin etupäästä tuon ihmekeskiön ja takapuolelta tuplamagneetot (edelleen kuvien perusteella tulkittuina) teräksisiksi (VMA 71065 Steel). Viimeisenä nuo pari nesteputkea maalasin punaruskeiksi tankin moottoritilan sisätilojen mukaan.