1.2.2011

4/2010 on valmis

Nypläsin tuon tykinkuvatuksen kasaan eilisiltana, luonnollisesti jouduin korjaamaan oikeanpuoleisen kilven kiinnitysvarren, niin kuin edelliskerralla ounastelin.

Ajattelin, että olenpas tehokas ja poraan sekä kilven kiinnitystolppaan että sen vastakappaleeseen pienet reiät mainiolla sormiporallani ja liimaan ultralyhyen klemmarinpätkän tukemaan kiinnitystä. Onnistuin puoliksi, jalustan vastakappaleeseen sai porattua oikein mukavasti mutta kilven puolella ei ollut tarpeeksi materiaalia porattavaksi. Rimanpätkä oli ihan liian kapea. Kakkosvaihtoehtona erikeepperi+pikaliima toimi sitten melkein yhtä hyvin, mutta ei ole ollenkaan yhtä nerokas ja piiloon jäävä ratkaisu.

Liimailujen kuivuttua maalailin vähän päälle ja koetin säistää tuota koko rakennelmaa yleisemminkin eri ruskean sävyillä. Innostuin sörkkimään maanläheisiä kohtia Sturmpanzer-kyhäelmässä ensitestaamallani säistystikulla. Kai se joltain näyttää.



Kokonaisuutena malli oli vähän outo rakennettava. Fotoetsien kanssa otan kyllä vastuun ihan täysin itse, en ole ränklännyt niiden kanssa koskaan näin paljon. Tulevaisuudessa paremmin. Onnistuin vielä maalaamaan oikean alasektorin tuosta tähtäimestäkin umpeen! Enkä sitten huomannut ajoissa ja jälkikäteen en tohtinut enää ruveta pahoinpitelemään tuota tusinaan kertaan uudelleenliimattua läpyskää joten annoin sen olla.
Valmiina tuo laite on muuten häkellyttävän nokkapainoinen, ei meinaa pysyä oikeassa asennossa alkuunkaan. Kuviakin varten piti vähän huijata vastapainoilla. Niin ja eihän tuota saa enää millään järkevästi laitettua auton lavalle, niin kuin aiemmin haaveilin. Ei voi mitn.

Mutta tuon käyttöohjeen kanssa tuli pulmia, ihan vaan koska luotin tyhmästi siihen, että kaikki optionaaliset kohdat on merkitty niin kuin ikonilistauksessa kehutaan ja olisi hyvien tapojen mukaista. Olisi pitänyt lukea ohjeet kunnolla etukäteen ja merkkailla vaikka ohjeeseen "EI NÄIN" sinne sun tänne. Lopputuloksena olisi ollut sensorttinen poseeraus kuin mitä aloitettaessa visioin.
Nyt kun seurasin sokeasti ohjetta, päädyin huomaamaan kämmini pykälän, pari liian myöhään. Lopputuloksena laite on ajoasennossa eikä ampuma-asennossa (putket vaa'assa ja vainolaisen väki tähtäimessä).


Rakentaessani kummastelin myös sitä, että tuo suuntainlaitteiston ja tykkien korolaitteen yhdistävä tiesmikälie ei olisi tainnut asentua mihinkään muuhun asentoon kuin tuohon, mihin se nyt jäi: taivaalle tähystämään. Jos putket olivat jossain muussa kulmassa, tuo härpäke ei ollut kiinnitettävissä suuntaimiin. Kummallista, sanon minä. Ehkä muovinen aktuaattorivarsi(!?) olisi ollut liian kömpelö rakennettava tähän mittakaavaan ja mokoman olisi itse joutunut rakentamaan kokonaan itse.


Niin ja menihän sitä aikaakin muutama viikko enemmän kuin mitä aluksi suuruudenhulluna uhosin. Siitä syystä pidänkin tuollaiset huutelut seuraavien rakennelmien kohdalla aikalailla huutelematta ;)

Ensi kerralla avaruuteen! Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti