MP-36 Megatron

Masterpiece Megatron

"Peace through tyranny."

"Megatron combines brute strength, military cunning, ruthlessness and terror. Aches to return to Cybertron to conquest after destroying all Autobots on earth. Plans to possess all Earth resources. Incredibly powerful and intelligent. Fires nuclear- charged fusion cannon. Can link up interdimensionally to a black hole and draw antimatter from it for use as a weapon. No known weakness."

Megatron on aina lukeutunut pahisten aateliin omalla pitkällä listallani. Kaverilla oli aina mielettömiä suunnitelmia ties minkä kähveltämiseksi, kaappaamiseksi tai valloittamiseksi. Hänellä oli kyynärvarressaan ydinkäyttöinen fuusiokanuuna. Frank Welkerin ääni tukenaan. Niin ja olihan se nyt ihan hienoa, kuinka Megatron muuttui mahtipyssyksi, jota joku kätyri vuorollaan pääsi käyttämään.

Vihdoin minullakin oli aitiopaikalle laitettavaksi legandaarisesta G1 -piirretystä karannut ylenpalttisen monipuolisesti artikuloitu ukkeli! En ole aikoihin ollut mistään niin innoistani kuin MP-36 Megatronista. Olen hykerrellyt ääneen ja esitellyt työkavereille sekä lelua itseään että pöhköjä kuviani siitä. Mikä parasta, tarpeeksi moni kollegoistani on myöskin nähnyt tämän tekeleen mahtavuuden.

Speksit

Strength      **********
Intelligence  **********
Speed         **********
Endurance     **********
Rank          **********
Courage       **********
Firepower     **********
Skill         **********

Robottimuoto

Toki kaivoin heti ensimmäisenä, kotiin päästyäni, myös Soundwaven romppeineen esiin ja ihmeteltäväksi. Jostain syystä minua huvitti kovin idea Megatronista huitomassa omalla skaalanmukaisella kopiollaan. Aikamatkustus tai rinnakkaisulottuvuudet ftw.

Megatronin eri naamat olivat käteviä. Vakava naama oli ehkä sellainen, joka saisi vähiten käyttöaikaa, kun vihainen ja pahisnaurava olivat paljon hulpeammat ja poseeraukseen sopivammat.

Kuopus (ikä < 2,5v) piti eniten nauravasta Megatronista. "Se on iloinen. Se nauraa muahahahaaaa!". Otin tämänkin merkkinä siitä, että kasvatukseni ei ollut menossa ihan vinoon.

Energon-moukaristakin oli paljon riemua sekä vapaasti roikkuvalla ketjulla että artikuloitavalla ketjulla. Terveisiä kakkosjaksosta More than meets the eye, part II, Sherman-padolta!

Pistooli ja vahinkoa ottanut naamataulu rintalevyineen oli toki taas elokuvasta, minulta nyt vain sattuu vielä puuttumaan kohde, maahan piesty Optimus Prime.

Hauskana yksityiskohtana naamalaatan takana oli sama naamarakennelmaviritelmä, jonka elokuvassa näki parin hassun hetken ajan.

Mielenhallintakypäräkin saisi odotella tulevaisuutta parempia poseerauksia varten. Sinänsä aika erikoisia ratkaisuja olivat tehneet lisäroippeita valitessaan.

Lasermiekan terän sai tosiaan törkättyä myös pistoolin bisnespäähän kiinni ampumisefektiksi. Aika vekkulia tuokin.

Soundwave

Luonnollisesti minun oli pakko pistää molemmat isot robottini poseeraamaan hölmösti yhdessä. Sitä vartenhan ne oli hankittukin.

Palaveri tai katkelma '87-elokuvasta: "Soundwave, play back Laserbeak's findings!"

Hoksasin myös, että Megatron oli noin pään verran poseerattavaa Lego Darth Vader-figuuria lyhymepi. Mutta kun molemmilla oli samanhenkinen ase tarjolla, näpsin pari pöljää miekkailuotosta. Vielä pöljempänä otin kuvat vastavaloon ja vain tämä oli jotenkuten tolkullinen. Joskus toiste sitten.

Walther P38

Kaikkialla oli toitotettu, MP-36:n muuntautumisprosessin monimutkaisuudesta ja aikasyöppöydestä vallankin ensimmäisellä kerralla. Jos Soundwaveen meni ensimmäisellä vääntelyllä hämmentävän pitkään, tämä ei voinut paljon monimutkaisempana olla kovin helppoa, tiesin.

Tosimaailman ajankäyttörajoitteista johtuen aloitin keskiviikkoiltana. Jatkoin parin askeleen verran torstaiaamuna ja lopetin torstai-iltana. Ohjekirja oli pahimmillaan hyödytön, koska pikkuriikkiset mustavalkokuvat (kohdekomponentti harmaalla) eivät aina olleet kovin selviä ja kaikki kuvausteksti oli japaniksi. Otin avukseni kaksi youtube-videota ja ruuvimeisselin (+).

Aikaa meni lähemmäs puolitoista tuntia, mikä ei ollut ihan vähän, vaikka aloitus/lopetus/kontekstinvaihto annettaisiin anteeksi.

Voi. hyvää. päivää.

Tuo oli ihan mieletön vempain. Ja kun siihen löi perän ja äänenvaimentimen (tämän löysästi, ettei jäisi jumiin) kiinni se oli vielä hullumpi.

Tilaus-toimitusprosessi

21.8. - Haku

Innostuin etsimään uutta elementtiä kokoelmaani elokuun lopulla. Superpihinä yksilönä katsoin vain referenssiksi BBTS:n hinnan (heillä oli lisäksi ihan järkyttvät postituskulut ja oleellisena tekijänä vapauden ja omenapiirakan maassa lainsäädäntö edellytti ylimääräisen oranssin muovitötsän liimaamista ostokseeni, mikä ei tosiaankaan inspiroinut). Japanin Amazonista katsoin seuraavaksi, mutta tiliäni ei ollut luotu sinne asti (muistaakseni euroamazonit DE/UK toimivat ristiin, tai sitten olin luonut identtisiä tilejä mutta unohtanut sen vuosien saatossa) ja niiden hinnat olivat yli kaksinkertaiset (edelleen myös oranssilla tötsällä pilattuna) jenkkilään vietyihin verrattuna.

Saksanmaalta ja briteistä löytyi arveluttavan huokeita yksilöitä. Huokeuden selitys oli se, että kyseessä oli ehkei-ihan-niin-tarkkaan-lisensoitu KO-versio. Örkele.

Ostokärpänen oli kuitenkin päässyt puremaan ja ryhdyin arpomaan, olisiko knockoffin ja virallisen välillä kovinkin suuria eroja. Lopputulos oli se, että ei välttämättä ollut. Jos ei muuta, tästä saisin varmistuksen sille, tarvitsenko oikeasti hyllyyn virallisen version ja jos niin, rahallahan niitä saisi ja tämän voisi antaa Projektiassistenteille kaltoinkohdeltavaksi. Tai voisihan sen tuoda töihinkin koristeeksi.

28.8. - Tilaus

Erinäisiä lisäpäiviä jahkailtuani löin Saksan amatsoonille käskyt käteen ja jäin odottelemaan. Toki saman vempeleen olisi tosiaan voinut tilata ebaystakin. Ei vaan tullut mieleeni. Kenties kuvittelin tämän olevan mahdollisesti vähävaivaisempi, turhaan, sillä olin 100% varma siitä, että pääsisin taas soittelemaan tulliin tullauskoodien perässä.

Pikselöin kuvan ihan huvikseni, kohteen tunnisti silti vaikka silmät kiinni

Odotus

Lodju oli lähtenyt liikkeelle 30. päivä ja varauduin odottamaan parikymmentä päivää ennen minkään ihmeellisen tapahtumista. Tietysti kyttäsin "track package"-näkymää päivittäin siltä varalta, että pakettini pingaisi jostain välietapilta. Jok' ikinen päivä tulos oli sama: ei tilannepäivityksiä.

11.9. - Vastaanotto

Tulin keskiviikkoaamuna töihin ihan normaalisti, sytyttelin valoja ja pistin kahvinkeittimen päälle, ensimmäinen kun olin. Köpöttelin työpisteelleni ja löysin yllätyslaatikon pöytäni nurkalta! Eikä se jäänyt edes tulliin, vaikka olin ihan varma, että tulisi jäämään. Vaan enhän minä siitä ruvennut valittamaan.

11.9. - Epälaatikointi

Pakkohan minun oli avata tuokin loota heti, oitis ja välittömästi! Riemuitsin kuin pikkulapsi. Päällimmäisessä ammeessa oli lisänaamoja, avain Vector Sigmaan, runneltu rintapanssari, mielenhallintakypärä, lasermiekka, pistooli, energiamoukari sekä artikuloitavalla että vapaastiroikkuvalla energiaketjulla, lentoteline sekä äänenvaimennin. Kikakika.

Pakkausjärjestyksessä pohjimmaisessa ammeessa oli Megatron itse olkakanuunoineen. Saatoin taas hykerrellä ääneen. Onneksi tuohon aikaan aamuyöstä olin yksin toimistolla, en kerännyt kummastuneita katseita.

Ohjelirpake ei ollut ihan pieni, mutta 98% sen tekstisisällöstä oli minulle 100% hyödytöntä, kun en ymmärtänyt merkin merkkiä mistään ei-englanninkielisestä %)

Jossain vaiheessa rupesin irrottamaan ihan vaan pikaisesti koeasennettua Megatronin Fuusiokanuunaa  kaverin kyynärvarresta ja painoin sen päällä olevaa nappia vahingossa, siinähän oli patterit sisällä! Taisin nauraa ääneen kun olin ensin säpsähtänyt odottamatonta ääntä.

Ykkösmoodissa laitos päästi muuntautumisäänen vaihtoehtomuotoon / robottimuotoon, vuorotellen.
Kakkosmoodissa vempele soitti sarjan japanilaisen version Megatron-sitaatteja viiden setistä, löysin jostain listan ja olin puolitunnistavinani jonkun. Tähän kun tulisi joskus Frank Welker-äänipiiri...
Kolmosmoodissa soitettiin fuusiokanuunan ampumisääni. PIUMM! PIUMMMM!!

Muah!

MP-13B:n kätyri

Kasettikokoelman puutostila

Harmittelin jo aikanaan, että MP-02 Soundwaven mukana tuli viisi kasettikätyriä kuudesta, Ratbatin tullessa ainoastaan mustan värivariantin (MP-13B) kanssa. Hoksasin kesällä, että jokuhan saattaisi myydä yksittäisiä minikasetteja ja rupesin etsimään. Löysin itseni ebaystä alta aikayksikön ja joku hyväkäs kauppasi Ratbatia kahdeksalla eurolla ilman postikuluja.

Pari viikkoa myöhemmin

Toimitusarvaus oli melkein kolmen viikon päässä, joten en odotellut toimitusta turhaan kovin kärkkäästi. Kuitenkin kaksi päivää ennen aikahaarukan ensimmäistä päivää huomasin naapuripyödällä pehmustetun kirjekuoren, oletin luonnollisesti sen olleen työkaverilleni, joka ajoittain työskenteli siinä. Tarkoituksenani viedä se hänelle kahvilan puolelle tarkistin vastaanottajan nimen ja hopsista, sehän olinkin minä!

Kellot eivät soineet vieläkään, koska en odottanut toimitustani vielä ainakaan viikkoon. Vasta kun kuplamuovin suojasta paljastui pieni, magentanvärinen läpinäkyvä muovikotelo, riemastuin toden teolla. Esittelin tietysti tuotosta polleana ympäri toimistoa, vain IT-tiimin Tuomas osasi suoraan arvostaa ostostani. Enpähän ollut ainoa!

Ratbat

"The road is my dinner plate." 

"Has no friends, only business partners... his only allegiance is to himself. Refuels by plunging his mecha-fangs into new cars' gas lines -- the better made the car, the better the gasoline tastes. Maximum flying speed: 104 km/h. Carries two radar-guided, free-electron lasers that detect the presence of an object as small as a fly. Wings contain mechanical sensors for locating fuel sources. Has 30cm wingspan that can enlarge to three meters. Wings are vulnerable to artillery."

Ratbat oli sarjiksissa se mörökölli, joka komenteli Trypticonia ja myöhemmin pomotteli / pelotteli lihallisia paratiisisaarella. Ja ties mitä muuta, jonka olin jo unohtanut moneen monituiseen kertaan, harmikseni olin luopunut hyvällä täyttöasteella olleesta Transformers-sarjiskokoelmastani (Suomessa ilmestyineestä) ainakin eoni sitten, joten en päässyt tarkistamaankaan.

Polttoainekulutuksen suuri kyttäääjä, Decepticonien kommunikaatioupseerin kätyri, kuudes minikasettirobotti. Siinäpä se, nyt tämä osuus oli kunnossa.

Speksit

Strength      **********
Intelligence  ********** 
Speed         ********** 
Endurance     ********** 
Rank          ********** 
Courage       ********** 
Firepower     ********** 
Skill         **********

Lelu

Ainoa lievästi häiritsevä poikkeama oli se, että kasettikotelo oli täyteenladatun energonkuution värinen. Tai no, ehkä se sopi hahmoon. En ollut tilaamassa lisää röhnää vain saadakseni kasaan sarjan samanvärisiä koteloita.

Kasettimuoto

Kuten kaikki muut pikkukasetit, myös Masterpiece-Ratbat oli mainio. Nyt kuvia tarkemmin vilkaistessani huomasin, että ainakin omaan silmääni tuo etupuolen muoto näytti ihan pääkallolta.

Lepakko

Koska Ratbatin keho oli siipiin verrattuna aika pieni, muuntautumisprosessi vaati sen, että torsoa muodostettaessa kasetin ulkoreunoja ja keskiosaa pyöräytettiin pariin kertaan ympäri. Upea tekele!

"Mikä on käskynne, komentaja Ratbat?"

Laskutelineet

Ongelma

Ensimmäinen ja suurin ongelma noissa aikanaan irtileikkaamissani laskutelinejaloissa oli se, että niiden kiinniliimaaminen suoraan takaisin ei ollut oikein fiksusti mahdollista. Profiilista päätellen olin naksinut ne aika raa'asti sivuleikkureilla. Kontaktipinta oli minimaalinen ja kun tassujen olisi kannettava koko härpäkkeen (greebleillä kasvatettu) paino, jotain oli lisättävä.

Ensimmäinen ideani oli metsästää internetin ihmemaasta laskutelineiden mallit ja printata uudet tilalle. En löytänyt mitään hyödyllistä, vallankaan tämän sarjan palasia mallinnettuna.

Ratkaisuyritys

Kaivoin varastostani kasan klemmareita, joita olen aiemmin käyttänyt pienimuotoisina luumaisina tukipaloina. Vanhan Citadelin sormiporani olin jotenkin onnistunut hukkaamaan, enkä löytänyt sitä mistään. Kävin sitten ostamassa uuden sormiporan, jossa tuli mukana parin eri koon teriä (hyllyssä olisi ollut kyllä parinkymmenen terän pakettikin, mutta ajattelin selviäväni vielä tällä).

Aloitin pätkimällä kaksi pätkää per laskuteline ja taivuttamalla ne mielestäni hyödylliseen kulmaan tukea varten. Pikaliimasin pätkät runneltuihin laskutelineisiin. Sitten porasin laskutelinekuiluihin reikiä näitä tukivarsia varten.

Tiesin kyllä jo tässä vaiheessa, ettei tuo tulisi riittämään. Todennäköisesti rakennelma kaipaisi poikittaistukea lisätankojen tai vastaavien muodossa. Ei se näyttäisi samalta kuin elokuvissa, mutta ajattelin, että kun oikeissakin lentävissä koneissa on usein sellaisia, kyhäelmäni näyttäisi silti uskottavahkolta ratkaisulta.

Tilannepäivitys

Viritelmäni ei toiminut. Asennus ei onnistunut ja tukipätkät eivät sopineet mitenkään. Ehkä tämä oli ennustettavissa, mutta oli sitä silti kokeiltava.

Mietiskelin tässä, josko koettaisin tehdä ihan uudet laskutelineet styreenistä. Todennäköisimmin se olisi näin näkyvässä rakennelmassa aivan liian korkealentoinen tavoite omiin olemattomiin kykyihini nähden. Päätin nukkua yön yli.

Sukkulalitkua

Korostelua

Valkoisella koskemattomia harmaita kohtia päätin korostaa harmaalla litkulla (Vallejo Model Wash for dark & grey vehicles (76516 Grey)). Ehkä tuota voisi soveltaa myöhemmin vielä valkoisiinkin kohtiin, mutta testaisin kyllä pohjapanssaripuolella, koska jos litku pilaisi valkean, se ei haittaisi mahapuolella ehkä ensinkään.

Aloitin huomaamattomimmasta kohdasta, nokkaosan alaetureunasta. Kävin aika ripeästi läpi koko kalikan, nurkkiin ja oveliin muotoihin keskittyen. Jokunen kirkkaahko väriläiskä (punainen, vihreä, sininen väri kaapeliin, painikkeeseen) saattaisi parantaa tuota aluetta rikkomalla monotonista harmaata maailmaa. Kenties, kenties...

Sukkulan eturunko jäisi loppujen lopuksi aika hyvin nokkamodulin varjoon, mutta silti tiesin litkun korostavan tätäkin aika kivasti. Ehkä joihinkin kohtiin olisi voinut vetäistä ruskeaa tai mustaakin litkua, mutta ainakin tässä välissä harmaa kelpasi. Sisäosaan en koskenut, koska olin lukitsemassa laskusillan kiinni-asentoon kun niin pitkälle ehdittäisiin. Ramppi ei jotenkin näyttänyt niin hyvältä, että olisin halunnut pitää sen avattavana.

Sukkulan selkäpuoli kaksoislasertykkeineen oli nyt vähän parempi, mutta nuo kaapelimaiset vedot saattaisivat nekin toimia paremmin esimerkiksi mustina. Nokan pohjan lailla pari monotonista aluetta rikkovaa yksityiskohtaa olisivat hyvä juttu. Lasertykit maalaisin varmaankin mustiksi, gunmetal (saati sitten kirkkaampi teräs tai peräti kromi) ei välttämättä olisi tuolla kotonaan.

Loppuyhteenvetona: parin prosessiaskeleen päässä olisi varmaankin satunnaisten hillittyjen väriläiskien lisääminen harmaaseen yleisilmeeseen. Siivet olivat jo ok, joten niihin ei tarvitsisi käydä, ellei sitten paria lisähuitaisua taitetulla valkoisella laskettaisi. Tämä tehtäisiin samalla kerralla sukkulan moottorien ympäristön kanssa, se kun oliv kuvassakin selvästi nähtävissä edelleen keskeneräisenä.

Ysimyrsky

def get_blog_age(self):
    age = 9 # ref. Rise of Skywalker
    return age

Yhdeksän täyttä vuotta takana. Tämä viimeisin vuosi on ollut aika hidastempoinen, kuten edellinenkin, jos sitä tarkasteli pienoismallinäkökulmasta. Kaikkeen muuhun aikaa onkin sitten huvennut vaikka millä mitalla.

Pygame

Keulille heittämäni python-pätkä sisälsi muuten ensimmäiset (joskin typerät) koodirivini millään kielellä sitten huhtikuun 2018! Ehkä saisin jossain välissä asennettua koneelleni python 3:n, uuden pygamen ja sen sellaiset, jotta voisin käydä jollain riemulla taas pöljän peliprojektini kimppuun. Todennäköisesti heittäisin sen /dev/nulliin ja aloittaisin jonkin muun parissa, koska historiaa ihastellessa käpälöin tuota projektia viimeksi viisi vuotta sitten (osa IX, miten sattuikin!).

Pelaaminen

Myönnetään, olen ollut viime vuosina todella laiska ja hypännyt todella helposti mättämään mieletöntä Steam-backlogiani lyhyemmäksi. Tietyssä mielessä on ollut hyvä, että Projektiassistentti 1 on nauttinut Minecraftista yhä enenevässä määrin jo aika monen vuoden ajan, joten koneajasta on tullut jopa rajallista ja toisen pelatessa olen saanut työnnettyä itseni vähän tarmokkaammin muovin maailmaan.

'Mutinoissa olen rutissut vain Battletechistä ja Stellariksesta, koska en jotenkin ollut siinä uskossa, että Stacking, Costume Quest, Brütal Legend, Bridge Constructor Portal, Deadbolt, Broken Age, Mudrunner ja vanha Shadow Warrior innostaisivat ketään, saati sitten, että minulla olisi niistä kovin erikoista ja uutta sanottavaa. Ehkä ottaisin seuraavaksi näppäiltäväksi jonostani Production Linen, joka saattaisi toimia aika kivasti väkevine Factorio-vaikutteineen.

Pienoismallit

Kuluneen 365 päivän aikana olen saanut aloitettua ihan puolikelvollisen määrän (6) malleja, joista peräti 4 oli Metal Earth Modelsin sarjoja. YT-1300, Slave I, Tiger I, Soundwave sekä muovinen Ju-87 ja edelleen kesken oleva Lambda-luokan sukkulan restaurointi. Näistä kaksi viimeistä olivat tämän vuoden projekteja, viime vuoden neljä projektia (rakennus- ja raportointiaikatauluni ovat olleet pitkään aika mehevästi epäsynkassa: IX/2017 valmistumispostaus tuli ulos aikalailla tasan vuosi sitten) tein loppuvuodesta, yhden jäädessä raportoinniltaan ainakin tämän vuoden alkuun. Tosin jos miettii, että tuo tekisi yhteensä 2kk per kyhäelmä, jokin on syönyt aikaa sian lailla, sillä MEM-setit ovat olleet aina hyvin ripeitä.

Tämä vuosi näyttää aika, sanoisinko, suorastaan häpeälliseltä tällä saralla. Katsotaan, saisinko kolme projektia kasaan. Ja minkä kimppuun minä sukkulan jälkeen kävisin? Ehkä se melkein kolme vuotta sitten ostamani Kuningastiikeri sisätiloilla pääsisi vihdoin jonon keulille? Tosin se ei todennäköisesti valmistuisi loppukuukausina enää.

Numeroita halki historian

for number in numbers:
    crunch(number)

Kaikenkaikkiaan tämän kirjoittamishetkeen mennessä olen typotellut kasaan 491 postausta, joista luonnostilassa oli 6 ja julkaisua odottamassa 3. Edelliskuussa rutinoita käytiin lukemassa 748 kertaa (wtff) ja koko 9 vuoden aikana 28950 kertaa. Koska kirjoittelen edelleenkin ihan omaksi huvikseni, enkä mainosta tätä missään, olen aina vaan järkyttynyt tällaisista numeroista. Järjetöntä hommaa.

Uniikit korostukset

Maalivarastomietteitä

Kävin läpi maalivarastoani ja nappasin ensimmäisenä mukaan ehkä vähiten suosimani vaaleanharmaan sävyn (VMA 71121 USAF Light Grey), koska ajattelin, että se ehkä sopisi kuitenkin tähän vekottimeen parissa yksittäisessä paikassa. Toiseksi valitsin RLM:n vaaleansinisen (VMA 71101 Hellblau RLM 78) ja päätin että kaksi ylimääräistä väriä saisivat riittää.

Olisin voinut kasvattaa lopputuloksen kaoottisuutta maalaamalla eri lokerot eri tavoilla, kompensoidakseni symmetrisesti maskattuja korostuslaatikoita. Maalasin ne kuitenkin kaikki samalla tavalla eri puolilta alusta, enkä kokenut, että lopputulos olisi tullut siitä sen tylsemmäksi. Kunhan tiedostin erilaisia lähestysmistapoja tähän koko projektiin.

Nelikulmioiden täyttö

Käytin ameriikan ilmavaivojen väriä kiinteän siiven etummaisiin kalikoihin, sekä kääntyvien siipien alapintojen pitkiin takareunanmukaisiin alueisiin. Ne nyt vain tuntuivat jostain syystä sopivimmilta paikoilta tälle nimenomaiselle värisävylle.

Kaikki loput maalasin Luftwaffen vaaleansinisellä, joka oli minun silmiini todella hyvin tähän harmaa-valkoiseen alukseen soveltuva. Mielessäni kyllä kävi, olisiko minun sittenkin pitänyt käydä hakemassa myös harmaanviolettia (RLM 75), mutta maltoin kuitenkin mieleni ja pitäydyin värisävypäätöksessäni.

Maskeitta

Teippien poistamisen jälkeen tuo näytti aika mainiolta. Ehkä kiinteän siiven vasemmalla sivulla, taka-alakulmassa voisin käydä uudelleen kynäruiskun ja taitetun valkoisen kanssa, mutta muuten olin tyytyväinen. Rungon etu- ja takaseinämät kävisin ainakin litkuttamassa, ehkä myös vastamaalaamani harmaat / vaaleansiniset osat, mutta valkea osat saattaisin jopa jättää tuollaisiksi. Pelkäsin vähän, että haaleakin litkutus saattaisi olla turhan väkevä.

Siipipaneelien suojaus

Teippiä, jee!

Lambda-luokan sukkuloita saattoi maalata ja tyylitellä ihan miten lystää. Suuren Bob Rossin sanojen mukaan, "voit tehdä ihan mitä haluat, se on sinun maailmasi". Päätin olla puolitylsä ja vahvempien yksilöintien asemesta toteuttaisin muutaman oleellisen paneelin harmaana - ruhtinaallisesti kahta eri värisävyä käyttäen!

Teippasin ensimmäisenä kääntösiipien päistä, sisäpuolelle lopullisesti jääviltä sivuilta toisiksiuloimmat kalikat. Olisin varmaan voinut toteuttaa tuon niinkin, että molemmista olisin maskannut pelkästään tuon sisemmän osan tai peräti yhdestä yhden ja toisesta toisen. Valitsin kuitenkin molempiin saman muodon.

Pääsiivestä iskin silmäni ensiksi takareunassa oleviin laattoihin, ne kun olivat ehkä turhankin itsestäänselvät korostuskohdat. Päätin maalata kaikki nämä kolme nelikulmiota.

Prosessini

Ennen kun pääsen kuviin, ajattelin selvittää, miksi olin tuhlaamassa aikaanne ja tallennustilaa teippauskuvilla. Oman muistikuvani mukaan en ole aikoihin dokumentoinut kovin hyvin työvaiheitani ja omaa prosessiani oikeastaan minkään tekemisen kanssa, vaan ennemmin mennyt paljon kevyemmällä "tosta se lähti ja tollanen tuli"-kuvastolla ja selityksillä.

Ei sillä, että kuvittelisin, että joku lukee Projektimutinoita oppiakseen jotain uutta tai vertaillakseen lähestymistapoja maskiteippaukseen :D Oman vaihtelunhaluni ja sen sellaisen takia päätin selittää asioita vaihteeksi näin päin.

Nonni. Koska kaikki ulkoreunat olivat sellaiset, että ne saisi rajattua suoraan ulkoreunojenmyötäisillä teipinpätkillä, aloitin kahdesta kalikkaväliköstä. Olin maalaamassa nelikulmioiden sisukset ja kohoreunat, joten kaikki niiden ympärillä oli suojattava. Vedin siis teipinpätkät tiukasti välitilan päälle ja painelin teipin tiukasti myötäilemään kohokuvion ulkoreunoja.

Seuraavaksi leikkasin teippeihin askarteluveitsellä viillot kohoreunojen mukaisesti. Terävän kärjen etu oli se, että sain teipin silvottua ilman, että jouduin painamaan niin kovaa, että olisin samalla kaivertanut uria muoviin asti.

Pienellä teränkärjellä avustettuna ylimääräiset teipit lähtivät matkoihinsa. Hyvältä näytti vielä tässä vaiheessa.

Tähän ei mennyt kovin montaa minuuttia aikaa. Suurin hidaste oli sukkula itse, koska jouduin vähän tasapainottelemaan sitä pöydän ja jalkani välissä tukea varten mutta silti taittosiipeä varoen.

Halusin kiinteään pääsiipeen vielä jotain muuta kuin ilmeiset kolme lootaa. Valikoin etureunasta yhden pienen suunnikkaan ja maskasin sen ympäri. Toistin identtiset toimenpiteet molemmille pääsiiven puolille, vaikka mikään ei siihen sen erikoisemmin pakottanut.

Viimeiset paneelit

Nyt minulla oli jäljellä enää kääntyvien siipien pohjapuolet, jotka piakkoin tulisivat olemaan ne ensimmäisenä ulospäin näkyvät puolet. Ehkä aika tylsästi maskasin nekin molemmat keskenään samalla tavalla ja niistäkin maskasin kärjestä yhden suorakulmaisen puolisuunnikkaan.

Vihoviimeiseksi korostettavaksi paneeliksi valikoitui tuollainen pitkä ja kapea suorakulmio, joka kulki siiven takareunassa, taittokulmasta kohti kärkeä. Se nyt jotenkin vain tuntui kivalta kohdalta korostaa.

Juuri ennen kompressorin käynnistymistä

Väliotsikon mukaisesti, juuri ennen kuin aloitin maalaamisen, läiskin ihan älyvapaan nipun post-it -lappuja suojaamaan ylivuodolta. Osa suojamaskeistani kun oli aika kapeita, kaipasivat niiden naapurialueet ainakin henkistä turvaa.

Kirkkaanvalkoinen korostus

Olin heilunut mielessäni eestaas, vaivautuisinko sittenkään käyttämään kirkkaanvalkoista korostusta sukkulani kanssa. Huolia oli kaksi: joko sen aiheuttama efekti olisi ihan liian vahva ja tärväisi koko taitetun valkoisen idean tai sitten sitä ei edes huomaisi. Etuna taas olisi ehkä se, että se saattaisi korostaa hienovaraisesti yläosia.

Päätin kuitenkin, että koko roskan pilaaminen olisi aika epätodennäköinen skenaario ja jos kakkoshuoleni iskisi, en olisi tuhlannut kuin vähän aikaa, teippiä ja pari hassua tippaa maalia.

Suojamaskaus

Vain ohjaamon vastamaalatut sisäosat kaipasivat erikoissuojelua, koska kaikki muu oli muutenkin jo valkoista jollain sen asteella. Teippasin ohjaamon rajat tiukasti ulkoreunoiltaan ja tyhjän tilan täyttäisin talouspaperilla. Paperitollon ideakin oli suojata kaikkea tasan ylhäältä käsin tulevalta maalisumulta, sivuille jäävät aukot eivät haitanneet koska en ollut töhöttämässä maalia kuin yhdestä kulmasta.

Korostusmaalaus

Ruiskutin puhdasta valkoista (VMA 71001 White) ensin ohjaamo-osan päälle ja sen jälkeen jatkoin rungon korostamista. Pidin rungosta kiinni niin, että siivet pysyivät mahdollisimman nätisti samassa asennossa laskeutumismoodissa. Ohjasin maalisuihkun aikalailla suoraan ylhäältä pääosin yläsiipien alueelle, mutta kävin myös lähempänä runko-osaa, jotta siihenkin osuisi vähän valkoista. Pidin etäisyyden silti aina vähintäänkin kohtuullisena, koska en halunnut voimakasta se hyvin selvästi erottuvaa valkoista kerrosta mihinkään, vaan kuten nimikin kertoo, korostuksen.

Allaolevassa kuvassa palikat olivat kuivumassa (noin kevyt kerros oletettavasti oli jo kuiva, mutta kaiken varalta). Jos ei muuta niin ylierottuvaa efektiä en ollut toteuttanut, joten siinä mielessä kaikki meni hyvin.

Ohjaamopäivitys

Omalla reitilläni

Aloitin tämän projektin etsimällä referenssikuvia ohjaamosta. Leffaohjaamon kanssa tällä mallilla oli ehkä yllättävän vähän tekemistä, enkä myöskään ollut lähdössä mielipuolisen yksityiskohtaisuuden tielle. Vedin siis hihastani päätöksen käyttää hyvin harvoja värejä nappuloissa ja näytöissä (musta, valkoinen, punainen, metalli), vaikka pari muutakin olisi tietysti sopinut sekaan (skippasin siis terminaalinäytön vihreän ja sinisen).

Peruspohja

Aloitin detaljointiprosessini sutimalla tummanharmaalla (edelleen VMA 71123 USAF Dark Grey) jotkin niistä kohdista, jotka olivat kärsineet lievästi edellisten prosessilohkojen ylisumutuksesta, kuten konsolipaneelit. Yleispinnoille ohut harmaan/valkoisen lisähuntu sopi edelleen hyvin, koska yleissävy pysyi tummana. Sudin samalla myös tuulilasin liimauskohdat, koska jos se on toiminut lentokoneiden lasien kanssa, se toimisi edelleen myös tässä tapauksessa.

Yleisen kulumisen esilletuomiseksi kuivaharjasin ohjaamon sisällä sieltä täältä teräsvärillä (VMA 71065 Steel), jota pyyhkäisin myös erinäisiin kohtiin ulkopinnoilla sekä runko-osassa. Suurimmat kulumajäljet tein ohjaamon oven paneeleihin sekä sen edessä olevaan ramppiin. Kävin seuraavaksi kaikki näytöt ja painikkeet kevyellä kuivaharjauksella.

Yksityiskohdat

Oven molemmilla puolilla oli setti lamppuja. Jedin Paluussa ne olivat vähän WLAN-signaalikeilan muotoiset katkoviivalliset, siniset tiesmitkäliet. Nämä olivat muodoltaan kolme paneelia, jotka minä nyt vain päätin kuivaharjata puhtaalla valkoisella (VMA 71001 White). Ajattelin, että se toimisi aika mainiosti hyppäämättä silmille. Jatkoin kuivaharjausta nappien yli, koska maailmassani valtaosa painikkeista olisi ihan vain valkeana. Mietin hetken, sietäisikö nuo valot käsitellä myöhemmin puolihimmeällä tai peräti kirkkaalla lakalla (sillä tuskin, näyttäisivät enemmänkin märiltä kuin kiiltäviltä).

Nyt oli näyttöjen ja kojelaudan mittarien vuoro, maalasin ne hyvin yksinkertaisesti mustiksi (VGC 72051 Black). Päätin, että sysimusta olisi hyvin pienessä osassa ja todella tarkkaan rajatuissa kohdissa ohjaamoa.

Palasin seuraavaksi valkoisen kanssa täydentämään juuri mustaamieni paneelien koristelua. Sekä pilotille että apupilotille oli omat <=14" kuvaputkensa (tai siltä ne minusta näyttivät). Vasemmanpuoleiseen tökin pistemäisiä tai rivimäisiä röpötyksiä ikään kuin esittämään jonkinsorttista statusnäyttöä tai järjestelmälokitusta, mitä siitä MFD:stä nyt haluttaisiinkaan katsella. Oikeanpuoleiseen koetin saada aikaan jonkinsorttisen koordinaattiakseliston.

Lopuksi maalasin kevyellä otteella satunnaisen nivaskan nappuloita ja nappulankaltaisia ulkonemia punaiseksi (VMA 71085 Ferrari Red). Jotkin olivat yksittäisiä ja jotkin ryhmissä. Mitä ne muka tarkoittivat? En minä niin pitkälle miettinyt, osa oli ehkä "älä nyt vahingossa tähän koske"-tyyyppisiä painikkeita, osa taas "tämä on tärkeä, se erottuu näin selkeästi"-vipuja ja sitä rataa. Kuten aiemmin mietin, jokunen vihreä ja sininen olisi saattanut sopia sekaan, mutten tähän väliin kokenut, että ne olisivat olleet kovin oleellisia.

Istuimet takaisin

Kun ohjaamoalue oli muilta osin valmis, liimasin penkit takaisin. Aikanaan olin maalannut ne, ehkä ohjeen mukaan, ehkä oman pääni mukaan, en enää muistanut tarkkaan, mutta niiden istuinosat olivat ruskeat ja reunat huomattavan vaaleanharmaat. Kontrasti oli suuri ja se näytti jotenkin hoopolta.

Maalasin ne nyt uudelleen tummanharmaiksi (VMA 71123). Kiitos ylempänä mainitsemani ylisuihkutteluefektin, ne olivat nyt selvästi lattiaa tummemmat, mutta eivät pöyristyttävän erilaiset kuitenkaan. Istuinosat maalasin nyt mustiksi (VGC 72051). Omassa mielessäni tuo kokonaisuus kääntyi ihan uskottavaksi "metallirunkoinen istuin ja joku ällöttävän epämukava vinyylipehmuste"-skenaarioksi.